Veikkausliigaan tälle kaudelle noussut FF Jaro taisteli loppuun asti paikasta kuuden parhaan joukossa. Tämä jäi haaveeksi, mutta joukkueen tietynlainen mestaruus, sarjapaikka, varmistui jo kolme kierrosta ennen kauden loppua. Kun otetaan huomioon Jaron budjetti, paikallisten pelaajien määrä ja maltillinen määrä ulkomaalaisvahvistuksia, on suoritus loistava.
Kymppipaikka on jo nyt julistanut vuoden valmentajaksi Niklas Vidjeskogin – riippumatta siitä, mihin mestaruus lopulta menee. Hinta-laatu-suhteeseen peilattuna Vidjeskog teki loistavaa työtä. Bonuksena tuli myös paikka Suomen cupin välierissä, joten kausi on jotakuinkin täydellinen.
Kymppipaikka haastatteli Niklas Vidjeskogia ennen sunnuntain Veikkausliigaottelua IFK Mariehamnia vastaan.
Kolme kierrosta jäljellä ja sarjapaikka varma. Helpottaako?
– Täytyy myöntää, että oli helpottunut tunne, kun ajelimme Kotkasta takaisin. Paine on ollut päällä koko vuoden, mutta nyt on kevyempi olla. Pyrimme silti pitämään harjoitukset laadukkaina jo kovaa tempoa yllä kauden loppuun asti.
Elo-syyskuun aikana neljä voittoa, mikä on hyvän syksyn takana?
– En näe, että olisimme pelanneet mitenkään eri lailla. Koko kausi on ollut meiltä siinä mielessä hyvä, että emme ole ajautuneet pitkään tappioputkeen. Tappioita on tullut ja joskus parikin putkeen, mutta niistä on aina noustu. Se on ollut meillä se vahvuus.
Sunnuntaina IFK Mariehamn, millaista peliä odotat?
– IFK Mariehamn on ehkä meidän ohella toinen joukkue, joka on yllättänyt monet tällä kaudella positiivisesti. He ovat pelanneet tasaisen varman kauden. Hyvin kurinalainen joukkue on vastassa sunnuntaina.
Miten ensi kausi omalta osaltasi?
– Itselläni sopimus loppuu marraskuussa ja vielä ei ole ollut mitään puhetta jatkosta. Tässä on varmasti odoteltu sitä, että sarjapaikka on täysin varma. Varmasti seuran sisällä nyt mietitään tarkkaan näitä asioita.
Miltä Jaron tilanne ylipäätään näyttää?
– Paljon hyvää on tässä parin vuoden aikana tapahtunut. Viime kaudella nousu ja nyt jos tässä vaiheessa sarjapaikka on varma. Uusi stadion on saatu Pietarsaareen ja fanikulttuuri on kehittynyt. Paljon on asioita, joihin voi olla tyytyväinen.
Miten käy Manasse Kusun ja Kerfala Cissokon jatkossa?
– Todella vaikea sanoa kenenkään tilanteesta mitään. Meidän pelaajilla lähes kaikilla on sopimus katkolla. Toisilla on parempi asema markkinoilla kuin toisilla, mutta näytön paikkoja on vielä edessä.
Mitä mieltä Kymppipaikan ”valinnasta” vuoden valmentajaksi?
– Kyllähän tällaiset puheet aina imartelevat. Mutta kyllä se palkinto taitaa lopulta mennä mestarijoukkueen valmentajalle. Ylipäätään on hienoa, että Jarosta puhutaan tällä hetkellä paljon. Olemme pystyneet kohottamaan seuran imagoa.
Haastattelu: Jukka Malm