Valioliigan dynastia Manchester City on hajoamassa käsiin. Pari voittoa Valioliigassa on palauttanut Cityn radalle, joka todennäköisesti johtaa Mestarien liigapaikkaan ensi kaudelle. Mestaruus on jo mennyt. Se voi johtaa myös kohtuulliseen menestykseen tämän kauden Mestarien liigassa, mutta mikään suosikki Pep Guardiolan joukkue ei tällä hetkellä ole. Eikä FA Cupin murskavoitto viikonloppuna muuta isossa kuvassa mitään.

Valioliigan loistavasti tunteva, ja siellä itsekin pelannut Antti Niemi, näkee murenemisen merkkejä.

– Tulokset ovat tietysti yksi merkki. City on jo pudonnut Valioliigan mestaruustaistelusta, vaikka ollaan vasta vuoden 2025 alussa. Mestarien liigassa otteet ovat ailahdelleet. City tulee ilman muuta pääsemään jatkoon, mutta on hyvin vaikea nähdä heitä tänä keväänä finaalissa tai edes välierissä, Niemi arvioi Kymppipaikalle.

– Voittokone yskii ja sen avainpalaset ovat katoamassa. Ilkay Gündogan lähti jo kerran vain palatakseen, mutta ei samalla tasolla kuin ennen. Bernardo Silva on ollut lähtemässä jo useamman kerran, mutta hänet on puhuttu ympäri. Kevin de Bruyne on sanonut aika suoraan, että hänen City-aikansa on ohi ja tuoreimpana Kyle Walker on pyytänyt lupaa siirtyä. Rodri ei varmasti lähde mihinkään niin kauan kuin Guardiola on managerina, mutta Guardiolakin on vihjannut vahvasti, että hänen loppusuoransa Cityssa on alkanut.

Joukkue vanhenee

Mainitut runkopelaajat alkavat olla jo ikänsä puolesta olla tilanteessa, jossa ura alkaa mennä laskusuuntaan. Cityn tapauksessa kaikki ovat voittaneet seurajoukkue tasolla paljon, käytännössä kaiken.

– Ikää tulee ja muita intressejä tulee iän myötä. Kun muistetaan, että näillä pelaajilla on jo niin paljon pokaaleja ja niin paljon rahaa, että motivaation löytämisessä voi olla vaikeuksia jokaiseen otteluun. Varmasti esimerkiksi Mestarien liiga viikolla jättiseuroja vastaan sytyttää, mutta löytyykö kipinä esimerkiksi vierasotteluun lauantaiaamupäivällä Bournemouthia vastaan, kaikella kunnialla Bournemouthille, Niemi miettii.

– Ihmisiä ne huippupelaajatkin ovat. On täysin luonnollista, että tuossa tilanteessa ailahtelua tulee. Niin loistavia pelaajia kuin he ovatkin, täyden motivaation löytäminen jokaiseen otteluun on mahdotonta. Viime kaudella he vielä loistavien yksilöiden kautta käänsivät monta heikkoa peliä lopussa voitokseen, tällä kaudella tämä piirre on ollut kateissa.

Lisäksi Niemi ihmettelee jonkin verran Cityn pelaajapolitiikkaa. Ja ottaa esiin jälleen Rodrin tilanteen.

– Edelleen – Rodrin korvaajaa on mahdotonta löytää. Edes lähelle yltävä pelaaja ei kovin helposti lähde tilanteeseen, jossa maailmanluokan pelaaja lähtisi Cityyn vain pelatakseen sen aikaa, että pelipaikan maailman paras tulee kuntoon. Ei ole helppo tehtävä.

Rodri, Manchester City
Rodrin korvaaminen on ollut liki mahdotonta. Kuva: All Over Press

– Juuri vastaavan tilanteen vuoksi Julian Alvarez halusi pois ja myös pääsi. Maailmanmestari ei varmasti ollut kovin tyytyväinen tilanteeseen, jossa hän pääsee silloin tällöin kentälle, kun Erling Haaland tarvitsee lepoa tai on loukkaantunut. Muutenkin Cityn materiaali on aika kapea, yllättävää kyllä. Tietysti heillä on aina ollut tapana hankkia täsmähankintoja, joskus onnistuen loistavasti – kuten Rodri tai Haaland – ja joskus epäonnistuen, kuten Leroy Sane tai ainakin tämän kauden näytöillä ja hintaansa nähden Jack Grealish.

Hämärä tulevaisuus

Mitä tulevaisuus sitten tuo tullessaan? Onko City putoamassa kelkasta pois, kun tulevina vuosina ratkotaan Valioliigaa ja Mestarien liigaa? Niemi uskoo, ettei näin tapahdu.

– Paljon on tietysti Guardiolasta kiinni. Jos hän päättää sittenkin jatkaa, menestystä on varmasti jatkossakin luvassa. Konkareiden takana on paljon laadukkaita pelaajia, mutta uuden luottorungon rakentaminen vie aikansa. City on pystynyt reagoimaan yksittäisten pelaajien lähtöön, kuten vaikkapa Vincent Kompanyn, David Silvan tai aikoinaan Kun Agueron. Iso kysymysmerkki on, miten korvata useamman avainpelaajan samanaikainen poistuminen, Niemi miettii.

– Mutta voimavarat ovat rajattomat. Rahaa on rakentaa uusi joukkue, mutta kuka sen tekee, kun urheilutoimenjohtokin on vaihtumassa. Uskon silti, että City tulee jatkossakin olemaan vahva kandidaatti voittamaan isoja kilpailuja. Tietysti yksi iso kysymysmerkki on ilmassa: millaisia rangaistuksia City tulee saamaan taloudellisista rikkomuksista. Rapsut voivat olla niin kovat, että kuopasta tulee huomattavasti nykyistä syvempi.

Haastattelu: Panu Markkanen