SJK on ollut yksi puhutuimmista joukkueista tänä vuonna. Kauden alku oli kuin unelma. Nuori joukkue kulki käytännössä voitosta voittoon. Sen jälkeen tuli vaikeampi jakso, mutta viime aikoina on taas kulkenut paremmin.
Pitkän voitottoman jakson vuoksi SJK on kuitenkin pienellä takamatkalla mitalitaistelussa. Kärkeen on matkaa yhdeksän pistettä ja kolmannellekin sijalle kuusi – KuPS on tosin pelannut yhden ottelun enemmän. Silti kausi on mennyt positiivisesti. Paikka ylemmässä loppusarjassa on käytännössä varma. SJK on tukevasti viidentenä.
Yksi kauden suuria onnistujia, viime vuoden tapaan, on maalivahti Roope Paunio. Maalivahtilupauksen kehitys näyttää vain jatkuvan, ja tämä on hyvä uutinen kotimaiselle jalkapallolle. Paunio oli mukana Pikkuhuuhkajien EM-lopputurnausjoukkueessa, tosin peliminuutteja ei tullut.
Kymppipaikka jututti Paunion ennen sunnuntain Veikkausliigaottelua, jossa SJK kohtaa kotonaan KTP:n.
Viime kierroksella tuli paha tappio Interille, mitä tapahtui?
– Käytiin se peli läpi joukkueen kanssa. Teimme liikaa henkilökohtaisia virheitä ja Interin tasoista joukkuetta vastaan sellaiset näkyvät nopeasti. Mutta tällaista jalkapallo on, joskus tulee huonompia pelejä ja niistä on vain päästävä eteenpäin.
Mitä olet muuten mieltä SJK:n kaudesta tähän mennessä?
– Täysin tyytyväinen ei voi koskaan olla, mutta sellainen ok tähän mennessä. Kauteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta viime viikkoina trendi on ollut ihan positiivinen lukuun ottamatta tuota Inter-peliä. Meillä alkaa olla kaikki pelaajat kondiksessa ja saamme peleihin täyden kokoonpanon.
Nyt on vastassa piristynyt ja vahvistunut KTP, mitkä odotukset sunnuntain ottelusta?
– Pelasimme heitä vastaan kauden ensimmäisessä ottelussa (1–0-vierasvoitto Kotkasta). Sen pelin jälkeen minun on ollut vaikea uskoa, että heillä on tähän mennessä noin vähän pisteitä. KTP:lla on hyviä yksilöitä eikä heitä vastaan ole helppo pelata, mutta omalla pelillämme me saamme hyvä tuloksen.
SJK on viittä vaille kuuden parhaan joukossa, mitä ajatuksia loppukaudesta?
– Ihan hyvät asetelmat meillä on tällä hetkellä, mutta kuten huipputason urheilussa yleensä, niin jokaisessa ottelussa on onnistuttava. Ylemmässä loppusarjassa tulee varmaan pelit menemään ristiin ja rastiin, joten mihin vain on vielä mahdollisuuksia.
Europelit päättyivät pettymykseen, mitä jäi peleistä käteen?
– Pelit Klaksvikia vastaan olivat sellainen kokemus, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. He osoittivat, että futista voidaan pelata monella tavalla. Meillä oli varmasti taitavammat yksilöt, mutta heidän joukkuepelaamisensa oli erinomaista. Ei tarvitse ihmetellä, että he ovat pärjänneet omalla tyylillään Euroopassa myös aikaisemmin.
Vielä lyhyesti Pikkuhuuhkajien kisat, millainen oli kokemus?
– En halua sanoa, että se oli kokemus, jonka voi kokea vain kerran elämässä, koska suurena haaveena on päästä joskus arvokisoihin A-maajoukkueen kanssa. Mutta olivathan kisat unohtumaton elämys. Mukana oli pelaajia ikäluokan Euroopan huipulta ja olimme lähellä päästä jatkoon. Se jäi vähän harmittamaan, että jatkopaikka jäi lopulta niin lähelle.
SJK:n ja KTP:n ottelu on sunnuntain ainoa. Kierros täydentyy maanantaina kahdella ottelulla, joissa Ilves isännöi Gnistania ja kierroksen kärkiottelussa kohtaavat HJK ja Inter.
Haastattelu: Jukka Malm