HJK eteni viikolla Suomen cupin finaaliin voittamalla AC Oulun välierässä Alex Ringin maalilla 1-0. Veikkausliigassa Klubi on kaksi kierrosta ennen runkosarjan päätöstä neljäntenä viiden pisteen päässä johtavasta FC Interistä. Joukkue on siis siinä tilanteessa, että yhteenkään pistemenetykseen ei ole varaa, mikäli joukkue meinaa saavuttaa suuresti julistamansa tavoitteen eli mestaruuden.

Ring on kauden mittaan noussut koko ajan hyökkäävämpään rooliin, jossa hän pelasi cupin välierässäkin. Tulosta on tullut, ja nyt Ring vei maalillaan Klubin cupfinaaliin.

– Se oli yksi meidän tavoitteistamme mestaruuden ohella. Pääsimme finaaliin ja nyt katseet Veikkausliigan loppukauteen, hän sanoo Kymppipaikalle.

Mistä nämä tehot ovat peräisin?

– Koen, että teen paljon töitä, että pääsen noihin paikkoihin. On ollut mukavaa pelata ylempänä. Pelatessa oppii niin sanotusti.

Miten prosessi hyökkäävämpään rooliin siirtyminen on mennyt?

– Olenhan nuorempana pelannut aina hyökkääjänä. Tipuin alemmaksi keskikentäksi vasta kaudella 2011 täällä. Ennen olin aina hyökkäävämpi pelaaja. Saksassa ja Jenkeissä pelasin aika ajoin kymppipaikkaa, niin ei se ihan vierasta ole. En ole päässyt pelaamaan näin montaa peliä putkeen (hyökkääjänä), niin tämä on ihan mukavaa.

Mutta että näin paljon tehoja?

– Pitää olla tyytyväinen siihen totta kai. En ole aiemmin urallani kunnostautunut maalintekijänä, niin otetaan vastaan!

Oletko yllättänyt jopa itsesikin?

– Positiivisesti yllättynyt joo, mutta kuten sanoin, yritän tehdä töitä sen eteen. Olen aina uskonut, että jos saan pidemmän tsäänssin pelata ylempänä, niin tehoja tulisi.

Kohuotsikoita parempia tuloksia

Sarjasijoitus ei tietenkään HJK:lle tässä vaiheessa kautta kelpaa, ja päävalmentajakysymyskin on vielä julkisuuteen asti ratkomatta. Taannoinen suurinumeroinen tappio Interille nosti ison haloon, mutta kuudesta viime liigapelistä HJK on voittanut viisi ja nyt se on cupissakin finaalissa.

Mitä sanot joukkueen tasolla tekemisestä?

– Inter-peli levähti siinä lopussa, kun lähdimme hakemaan tasoitusta, emmekä olleet tarpeeksi skarppeja, kun menetimme pallon. Menetimme helposti, ja he ovat sen tason joukkue, että he rankaisevat. He taisivat tehdä lopussa pari maalia. He olivat meitä parempia, eikä tarvitse selitellä mitään. Toinen puoliaika oli ihan ok meiltä. Muuten kuntokäyrä näyttää tällä hetkellä hyvältä, kun ajatellaan loppusarjaa. Tässä pitää mennä peli kerrallaan, ja tulokset ja voitot pitää ansaita. Sen ovat kaikki nähneet, että tässä liigassa on todella tiivistä ylhäällä ja alhaalla. Peli kerrallaan.

Mitä kaipaat vielä HJK:n pelaamiseen?

– Tiedämme, että olemme hyvä joukkue, mutta se vaatii täyden fokuksen hyökätessä ja puolustaessa koko joukkueelta. Ei meillä ole varaa lipsua tai olla pelaamatta tilanteita loppuun asti. Jokainen pieni tilanne voi päättää tuloksista. Se pitää muistaa, että each play is important.

Pelaajallehan tilanne on hyvä, kun on panosta?

– Tätä vartenhan sitä pelataan ja tätä varten tulin takaisin Klubiin. Haluan voittaa pokaaleja! Olen ollut urallani 15 vuotta ulkomailla ja kolme-neljä kertaa ollut lähellä, mutta en ole voittanut. Sanoin äijillekin, että pokaalien voittaminen on todella vaikeaa. Pitää pelata ihan huippujengissä ja silloinkaan se ei ole taattua. Kun pelaat Klubissa, sinulle annetaan ne mahdollisuudet. Sitä ei saa pitää itsestäänselvyytenä.

HJK pelaa viikonlopun kierroksella sunnuntaina kotona IFK Mariehamnia vastaan.

Haastattelu: Panu Markkanen