Video: Sportivo TV

Jalkapalloilija Adrian Svanbäckin uralla on tapahtunut tänä vuonna paljon. Toisen polven liigapelaaja aloitti kauden Ruotsin Superettanin Helsingborgissa, mutta siirtyi kesällä länsinaapurin pääsarjaan ja Häckenin riveihin.

Kesällä 21 vuotta täyttänyt hyökkääjä on iskenyt Häckenille neljä maalia ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo valitsikin hänet Pikkuhuuhkajien kahteen ensimmäiseen EM-karsintaotteluun alkusyksystä. Svanbäck iski kahdessa ottelussa San Marinoa ja Kyprosta vastaan neljä maalia.

Hyvät otteet toivat kutsun nyt myös Huuhkajiin. Koska Svanbäck on asunut Ruotsissa yksivuotiaasta asti isänsä Fredrik Svanbäckin siirryttyä Jarosta Helsingborgiin 2005, on haastattelut tehtävä toisella kotimaisella.

Olitko yllättynyt, kun päävalmentaja Jacob Friis soitti ja ilmoitti haluavansa sinut Huuhkajiin?

– Hieman yllättynyt, koska viime kerta oli ensimmäinen kerta alle 21-vuotiaissa. Hän soitti ja kertoi, että haluaa minut A-maajoukkueeseen. Olin yllättynyt, mutta se oli hauskaa.

– Kukaan ei ollut puhunut asiasta aiemmin. Hän ei ollut puhunut kanssani kertaakaan. Oli se hieman yllättävää.

Svanbäckeista tulisi hänen kentälle päästessään seuraava isä-poika -kaksikko, joka pelaa Suomen A-maajoukkueessa. Fredrik Svanbäck pelasi urallaan aikanaan kaksi A-maaottelua. Jos Adrian Svanbäck pelaa minuutinkaan näissä karsintaotteluissa Liettuaa tai Hollantia vastaan, ”kiinnittyy” hän samalla lopullisesti Huuhkajiin, vaikka hänellä on Ruotsinkin kansalaisuus.

Pikkuhuuhkajien San Marinoa vastaan käydyn ottelun jälkeen hän ei vielä linjannut Kymppipaikan haastattelussa sitä, kumpaa maajoukkuetta haluaisi edustaa, mutta nyt valinta on selkeä.

Onko valintasi nyt Huuhkajat eikä Blågult?

– Kyllä, mutta melkein tein sen valinnan jo, kun valitsin Pikkuhuuhkajat. Valitsin näin, koska tie Suomen A-maajoukkueeseen on helpompi. Se oli selvää.

Olet todennäköisesti suurelle yleisölle joukkueen tuntemattomin pelaaja. Kerro, millainen pelaaja olet?

– Olen hyökkäävä pelaaja. Pystyn pelaamaan monilla pelipaikoilla, mutta pääasiassa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Tykkään pelata palloa linjojen taakse ja luoda maalipaikkoja. Sanoisin, että olen taitava ja fiksu jalkapalloilija.

Mitä on hyvän kautesi takana Häckenissä ja Allsvenskanissa?

– Ennen kaikkea olen päässyt joukkueeseen, joka haluaa pelata jalkapalloa. Sovin mielestäni pelillisesti hyvin joukkueeseen ja meillä on todella hyvä valmentaja. Näkisin, että ne ovat syitä, miksi olen onnistunut näin hyvin niin lyhyessä ajassa.

Suomi kohtaa Liettuan Helsingin olympiastadionilla torstaina kello 19.

Haastattelu: Panu Markkanen