Leo Walta pelasi Ruotsin Allsvenskanissa loistavan kauden. Hän mätti Siriuksen paidassa 16 maalia ja oli maalipörssin neljäs. Hän jäi maalikuninkuudesta vain kahden maalin päähän.
Huuhkajat saa siis erittäin hyvävireisen hyökkäyspään pelaajan MM-karsintaotteluun Maltaa ja maaotteluun Andorraa vastaan. Suomen voi odottaa olevan hallitseva joukkue noissa otteluissa, jolloin Walta olisi varmasti todella käyttökelpoinen pelaaja ja suuri syömähammas.
– Olen tiennyt, että hyvät vedot ja viimeistely ovat vahvuuksiani. Nyt ne on päässeet esiin. Tällä kaudella olen pelannut ylempänä kymppipaikalla. Se on helpottanut, kun olen ollut lähempänä maalia. Niitä on tullut, Walta sanoi Huuhkajien viikon ensimmäisessä mediatapaamisessa Kalastajatorpalla.
Maalimäärä syntyi kauden mukaan tasaisesti. Huhti-toukokuussa osumia tuli viisi, kesäkuukausina neljä ja seitsemällä viimeisellä kierroksella seitsemän.
– Niitä on tullut koko kauden ajan pikkuhiljaa, niin sitä ei ole miettinyt. Kun jälkikäteen miettii, niin en odottanut ennen kauden alkua, että niitä tulisi kuusitoista! Siistiä.
Maalikuninkuus jäi kahden maalin päähän. Mitä sanot siitä?
– Kyllä se vähän ärsytti. Mielessä oli ennen eilistä peliä (Allsvenskanin päätöskierroksella sunnuntaina, toim. huom.), että se on saavutettavissa. Annoin siihen kovan yrityksen. Vedin aika monta kertaa eilen pelissä, mutta valitettavasti ei uponnut.
Tuntuiko viime maaotteluissa, että Huuhkajissa saadaan vahvuuksistasi paras irti?
– Tuntui todella hyvältä pelata, ja pääsin väläyttelemään taitojani niissä peleissä. Tuntui todella hyvältä myös saada vastuuta. Toivottavasti saan jatkossakin pelata.
Isot minuutit on siis mielessä taas?
– Olisin ilomielellä, jos pääsisin pelaamaan paljon. Koutsi päättää ja katsoo, miten sopeudun pelisysteemeihin kyseisiin peleihin.
Talvella Eurooppaan
Walta on edustanut seuratasolla Siriusta kaksi kautta. Sopimusta on jäljellä kesäkuun loppuun 2028, mutta nyt on jo selvää, että kovemmat sarjat kutsuvat.
Kesällä Sirius halusi pitää pelaajasta kiinni, sillä katsottiin, että Wallan maaleja tarvittaisiin sarjassa säilymiseen. Sirius oli lopulta Allsvenskanin yhdeksäs.
– Minun pitää jutella tämän maajoukkueikkunan jälkeen agenttini kanssa tammikuun vaihtoehdoista. Minulle on selkeä tavoite, että siirryn eteenpäin Siriuksesta, hän sanoi suoraan siirtoasioita tiedusteltaessa.
– Ei ollut mitään jäähyväisiä, mutta Siriuksen fanit olettavat jo, että en ole siellä enää tammikuussa. Mitään suosikkisuuntaa ei ole. Euroopassa on paljon eri vaihtoehtoja. Joku hyvä jengi, joka sopisi minun pelityylilleni.
Tuntuuko siltä, että seura päästäisi sinut nyt siirtymään?
– Siellä on puhuttu, että talvella minut päästettäisiin lähtemään. Kesällä eivät päästäneet sen takia, kun sarjataulukossa oli niin kriittinen tilanne. Minulla on luottavainen fiilis, että talvella minut suostutaan myymään.
Huuhkajat kohtaa MM-karsintojen päätösottelussa perjantaina 14. marraskuuta Maltan ja Andorran sitä seuraavana maanantaina.
Haastattelu: Panu Markkanen