Yksi KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wissin toimivan valmennustiimin tärkeä jäsen Viki Savonen tekee montaa eri asiaa seurassa. Arvostettu Savonen on mukana esimerkiksi pelaajien rekrytoinnissa, mutta myös analyyseissa. Savosen rooli vaikkapa KuPS:n onnistuneiden kesäikkunan hankintojen kanssa on ollut merkittävä.
Kymppipaikka haastatteli Savosen kauden loppusuoran kynnyksellä.
Mitä kaikkea työsi KuPS:ssa sisältää tällä hetkellä?
– Kaikkea, mikä liittyy rekrytointiin, scouttaukseen ja analyyseihin. Sykleissä tätä tehdään, ja kun kesän siirtoikkuna saatiin maaliin, niin sitten palattiin enemmän muihin hommiin.
Kuinka onnistunut KuPS:n kausi on ollut mielestäsi tähän mennessä?
– Tähän mennessä voi olla tyytyväinen, mutta vasta 12 seuraavan pelin jälkeen voi antaa arvosanan. Yksi tavoite tälle kaudelle oli liigavaihe Euroopassa ja sen saavutimme. Nyt sitten tavoittelemme siellä jatkopaikkaa ja liigassa sitä kirkkainta mitalia.
KuPS on noussut vaisun Ilves-pelin jälkeen taas lentoon, vaikka otteluruuhka on kova. Mistä tämä mielestäsi kertoo?
– Menestys on kombinaatio monesta asiasta. Hyvät pohjat joukkueelle luotiin talvella, mutta seura on tehnyt vahvaa työtä taustalla jo kymmenisen vuotta. Sinä aikana on luotu kulttuuria, joka tähtää voittamiseen. Meillä on avainpakoilla paljon vahvoja persoonia ja se kantaa myös arjessa.
Europeleissä on tullut kesän aikana onnistumisia ja epäonnistumisia. Mikä peleistäsi on jäänyt mieleen positiivisesti ja mikä negatiivisesti?
– Positiivisimmat muistot ovat kahdesta vieraspelistä. Niistä on aina hankala saada menestystä, mutta RFS vieraissa on jäänyt isona onnistumisena mieleen. Samoin ensimmäisellä kierroksella onnistuimme hakemaan Milsami Orheita vastaan jatkopaikan, vaikka se oli todella hankala peli. Siinä ei tyylipisteitä jaettu, mutta löysimme ne keinot, joilla jatkopaikka tuli.
– Negatiivisena jää tietysti mieleen Kairat Almaty vieraissa. Almaty paineli lohkovaiheeseen Mestarien liigassa ja voitimme heidät kotona. Vieraissa olimme hädässä ja se ottelu harmittaa edelleen.
Kuinka tarkkaan olette pystyneet scouttaamaan eurovastustajia? Crystal Palace on varmasti helpompi kuin moni muu?
– Kyllähän nämä europelit vaativat enemmän töitä, mutta aika lailla samalla sapluunalla ne menevät. Aika paljon on jokaisesta joukkueesta tietoa tarjolla. Nyt pelejä on niin paljon, että keskitymme vain seuraavaan vastustajaan. Yksi peli kerrallaan mennään.
Kuinka valmis on KuPS:n joukkue ensi kautta ajatellen?
– Aika paljon sopimuksia on katkolla, mutta toisaalta teimme vuoden alussa pidempiä sopimuksia nuorille pelaajille. He ovat jo ottaneet isoa roolia tällä kaudella. Hyvät tilanne on tällä hetkellä, mutta fokus on nyt ensin loppukaudessa. Pelit jatkuvat kuitenkin joulukuulle asti.
Haastattelu: Jukka Malm