Veikkausliigan loppusarjat käynnistyvät viikonloppuna. Kuusi runkosarjan parasta joukkuetta keskittyy mitalijahtiin, kuusi heikointa pelaavat sarjapaikasta. Tai oikeammin – Mestaruussarjassa, kuten ylempää loppusarjaa kutsutaan – mitalitaistelussa on viisi joukkuetta. Alemmassa loppusarjassa, Karsintasarjassa, kolme joukkuetta ovat erityisesti tulilinjalla: AC Oulu, FC Haka ja KTP.

Perinteikäs Haka oli viime kaudella yksi suurimmista positiivisista yllättäjistä. Tällä kaudella joukkue on ollut yksi suurimmista pettymyksistä. Kiistelty ja kummasteltu Andy Smith sai mennä kesken kauden ja viimeiset viisi ottelua ovat menneet kokeneen Kari Martosen valmennuksessa. Martosen aikana Haka on pelannut viisi ottelua ja hävinnyt ne kaikki maalilla. Viimeinen tappio tuli AC Oululle vieraskentällä ja tämä pudotti Hakan karsijanpaikalle.

Moni on povannut Hakaa suurimmaksi putoajakandidaatiksi viime aikojen otteiden vuoksi. Valkeakoskella ollaan tietysti eri mieltä. Veikkausliiga.comissa julkaistussa toimitusjohtaja Olli Huttusen haastattelussa perään kuulutettiin koko yhteisön voimaa ja valettiin uskoa. Sitä tosiaan tarvitaan, sillä edellisen kerran Haka voitti heinäkuun alussa. Sen jälkeen on tullut yhdeksän voitotonta peliä.

Kymppipaikka tavoitti Hakan konkarihyökkääjä Kalle Multasen ennen lauantaina alkavaa Karsintasarjaa. Hakan osalta sarja alkaa vierasottelulla IFK Mariehamnia vastaan.

Kalle Multanen, miten Haka vietti maaottelutaukoa?

– Meillä oli viikon loma joukkueharjoituksista ja maanantaina palattiin yhteen. Sen jälkeen ollut ihan normaali harjoitusviikko, toki nyt jo (perjantaina aamupäivällä) ollaan matkalla Maarianhaminaan.

Nyt edessä vieraspeli IFK Mariehamnia vastaan. Onko saarelle meno aina hankalaa?

– Siinä se menee kuin kaikki muutkin vieraspelireissut. Toki se muutama päivä menee yhden ottelun vuoksi, mutta ei se ainakaan minulle mikään ongelma ole.

Tällä kaudella Haka-IFK Mariehamn päättyi 0-1 ja IFK Mariehamn-Haka 1-1. Millaista joukkuetta odotat vastaan?

– Ihan hyvin he ovat pystyneet pisteitä kairaamaan. Tasaisia pelejä ne keskinäiset ovat molemmat olleet. Sellainen mielikuva jäi ainakin jälkimmäisestä pelistä, että siitä oli voitto otettavissa, mutta ehkä heillä oli samanlaiset ajatukset.

Hakalla on pitkä tappioputki. Miten kurssi kääntyy?

– Ei tässä auta kuin tehdä vain kovasti duunia. Nyt on taas uusi mahdollisuus se putki katkaista. Ei tässä mitään taikatemppuja tarvita, mutta kovasti sitä odottaa sitä hetkeä, kun voitto taas tulee.

Itselläsi on koossa viisi maalia. Tyydyttääkö kausi?

– Viime aikoina olen saanut vastuuta ja se on ollut ainakin itselleni hyvä juttu. Viisi maalia on ihan hyvä määrä siihen minuuttimäärään verrattuna, mitä olen pelannut, mutta eivät ne paljon lohduta, jos joukkueelle ei tule menestystä.

Entäpä sitten mestaruustaisto, mikä joukkue vie?

– En osaa yhtään sanoa. Siinä on viisi joukkuetta ehdolla, jotka kaikki ovat pelanneet hyvän kauden. Todella mielenkiintoinen loppu on tulossa, mutta mestaria en uskalla lähteä veikkaamaan.

Haastattelu: Jukka Malm