Jesse Jorosen suunnitelmat maaottelutauon osalle menivät viikonlopun jäljiltä uusiksi, kun Huuhkajien ykkösmaalivahti ja kapteeni Lukas Hradecky loukkaantui. Jorosta ei alun perin valittu otteluihin Norjaa ja Puolaa vastaan, vaan hänen katsottiin hyötyvän enemmän siitä, että pääsisi valmistautumaan uuden seuransa Palermon kanssa Serie B:n alkaneeseen kauteen.
Hradeckyn loukkaantuminen kuitenkin teki nämä aikeet tyhjiksi, ja Joronen kutsuttiin pikavauhtia mukaan, kun ilmeni, ettei Hradecky pysty pelaamaan. Joronen ehti pelata yhden Serie B-ottelun ennen maaottelutaukoa pitäen siitä nollan Frosinonea vastaan.
Joronen oli Norjasta käsin etäyhteydellä median haastateltavissa, kun joukkue oli alkuviikosta kokoontunut.
Mitä ajattelet siitä, että todennäköisesti pelaat koko karsintojen tärkeimpänä pidetyn ottelun vieraissa Puolaa vastaan?
– Itse olen ollut aina kaikki nämä 12 vuotta pääasiassa tukevassa roolissa ja siitä huolimatta menen joka ikiseen peliin niin, että se näytönpaikka saattaa tulla. Itselleni mikään ei muutu millään tasolla. Itse olen täällä auttamassa joukkuetta kaikissa mahdollisissa rooleissa, oli se sitten paikata ”Lukea” tai tukea joukkuetta muuten.
– Se on sama identtinen tilanne, eikä se ikinä aikaisemminkaan tuottanut mitään ongelmia. Niin kuin muistat Bosnia-pelin (24.3. 2021 toim. huom.) jälkeen, kun viimein näimme, kun meillä oli ollut tiukka keskustelu Kreikka-ottelussa aikaisemmin.
Huuhkajien alakerta voikin mennä varsin laajalti uusiksi totuttuun verrattuna, sillä Hradeckyn lisäksi Arttu Hoskonen on poissa, Robert Ivanovilla on pelituntumaa Kreikan liigasta vain muutama minuutti tältä syksyltä vaikean kevään jälkeen, ja Pikkuhuuhkajista ulos kasvanut Ville Koski taistelee varmasti täysillä minuuteista.
Miten kuvailisit Norja-ottelun tärkeyttä siinä, että alakerta saadaan pitäväksi Puolaa vastaan?
– Kaikki, jotka tulevat tänne, ovat pelimiehiä. Kaikki, jotka tänne tulevat, ovat kunnossa ja valmiita tekemään kaikkensa sen eteen, että saamme hyvän tuloksen Norjaa vastaan. Keskitytään ensin siihen, ja sen jälkeen Puolaa vastaan. En usko, että se on kellekään joukkueen sisällä epäselvää. Kaikki varmasti valmistautuvat pelaamaan otteluissa ja valmentaja tekee päätökset, ketkä kentälle menevät.
Millaisen haasteen tuo Puolan joukkueeseen palaava Robert Lewandowski?
– Maailmanluokan pelaaja totta kai. Sitä varmasti käydään läpi sitten lähempänä Puola-peliä, niitä spesifejä asioita. Jokainen maaottelu on tärkeä Suomelle, ja meillä on ensin tuo Norja-ottelu ja sen jälkeen aletaan käydä läpi Puolaa.
Millaista virettä ovat Pikkuhuuhkajista siirtyneet pelaajat tuoneet?
– Itsehän olen nähnyt monia heistä kesäkuussa. Meillä oli yhteisiä harjoituksia ennen varsinaista leiriä. On kiva nähdä nuoria jätkiä, jotka ovat valmiita ja nälkäisiä ja valmiita nimenomaan kilpailemaan. Se on jalkapallon elinehto.
Millä tavalla yksikin ennen maajoukkuerupeamaa pelattu liigaottelu auttaa?
– Totta kai se auttaa itseäni. Pitkän pelaamattoman jakson jälkeen silmä tottui hyvin nopeasti taas pelirytmiin. Se oli kuin pyörällä ajamista ja äärettömän nautinnollista myöskin pelata jälleen jalkapalloa huipputasolla. Mikäs sen parempaa ja nyt on tavoitteena jatkaa otteluiden pelaamista huipputasolla tästä tulevaisuuteen.
Tavoitteena on varmaankin jatkaa henkilökohtaisella tavalla myös tappiottomien MM-karsintaotteluiden sarjaa?
– Totta kai! Pienet taikauskoiset jutut tekevät itselleni aina paljon. Kun on Karjalan metsissä syntynyt, niin pienet taikauskoiset jutut on aina hyviä.
Koetko, että maajoukkuekomennus tuo takapakkia Palermoon sopeutumiseen?
– Sopeutuminen on tapahtunut todella hyvin ja todella rivakasti. Olin laittanut itseni ilmeisesti kesän aikana aika hyvään fyysiseen tikkiin, ja se lähti rullaamaan vanhasta muistista ilman sen kummempia kommervenkkejä. Suunnitelma oltiin laitettu alulle saman tien, kun olin mennyt sinne, ilman että olin kauheasti kerennyt treenata. Itselleni se, että sain pelituntuman takaisin, oli ensiarvoisen tärkeää.
– Palermolla on harjoitusottelu tänä viikonloppuna. Tunnen (päävalmentaja) ”Pippo” Inzaghin aiemmalta ajalta Bresciasta, joten meillä on hyvä suhde siinä mielessä, että hän koki, että se (Palermoon jääminen) olisi tärkeä asia. Itse koin, että se olisi tärkeä asia.
– Sitten suunnitelma muuttui Palermossa, kun maalivahdille tuli loukkaantuminen. Sitten suunnitelma muuttui maajoukkueessa, eli pelasin pelin ja Luke jäi pois, joten yksi plus yksi on kaksi. Siinä ei ole oikeastaan mitään sen ihmeempää.
Haastattelu: Panu Markkanen