Kotimainen jalkapallokausi alkaa tulevana viikonloppuna, kun liigacup pyörähtää käyntiin. Heti avausottelu tarjoilee HJK:n ensimmäisen virallisen ottelun uuden päävalmentaja Joonas Rantasen alaisuudessa, kun Klubi kohtaa perjantaina IFK Mariehamnin.
HJK:n viime kausi meni alakanttiin, vaikka se voittikin Suomen cupin. Toinen peräkkäinen Veikkausliigan mestaruuden lipeäminen käsistä oli kuitenkin pettymys, sillä mestaruus avaisi aina helpomman reitin eurocupien liigavaiheisiin. Joukkue on ollut nyt koolla jonkin aikaa, joten kautta kohti tehtävä työ on vielä alkuvaiheessa.
– Neljä-viisi viikkoa lomailtiin ja saatiin ajatuksia muualle. Nyt on akut ladattuina. Sairastin pienen flunssan uudenvuoden jälkeen ja olen ollut mukana vasta tällä viikolla. Missasin muutaman treenin, mutta muuten tuntuu todella hyvältä. On paljon uutta ja paljon energiaa, joten on todella hyvät fiilikset, kertoo toisen kautensa HJK:ssa aloittava puolustaja Ville Tikkanen Kymppipaikalle.
Millaisen ensivaikutelman olet saanut uudesta päävalmentajasta?
– Todella hyvän. Puhuimme puhelimessa silloin, kun ”Jope” julkistettiin ja nyt on pidetty palaveri ja käyty uusia juttuja läpi. Ei taktisia juttuja, vaan sitä, mitä halutaan saavuttaa ja mitä muuttaa. On tullut todella positiivinen kuva tähän mennessä.
Mitä voit kertoa keskusteluista, että mitä halutaan nähdä ja muuttaa?
– Kuten sanoin, emme käyneet taktisia asioita läpi, mutta haluamme dominoida ja voittaa pelejä. Olemme käyneet läpi sitä, miten voimme tehdä sitä enemmän kuin viime kaudella. Alamme panostaa siihen, että arki on laadukasta, teemme yhdessä hommia ja olemme yhtenäinen ryhmä ja puskemme toisiamme eteenpäin.
– Tosi kliseinen homma, mutta tänäänkin puhuimme joukkueen kanssa, että on ollut todella hyvä meininki. Kaikilla alkaa periaatteessa uusi projekti ja kaikilla on kova näytönhalu. Olemme käyneet läpi pääkopan sisäisiä asioita, ja on vaikuttanut hyvältä tähän asti.
Kliseitä ei pidä pelätä, sillä ne yleensä toimivat.
– Kyllä! Jos asiat, jotka on helppo sanoa, saadaan toimimaan, se on todella hyvä juttu. Voittaminen, voittamisen kulttuuri ja laadukas arki ovat asioita, joihin tähtäämme. Saamme ne varmasti tänä vuonna. Meillä kaikilla on niin kova näytönhalu ja näytettävää ei pelkästään seuran sisäisesti ja faneille vaan kaikille muillekin. Uskon, että viime kaudesta on opittu kovin käsin ja nyt lähdemme painamaan hommia uutta kautta kohti.
Millainen tilanne pelaajalle on, kun uusi päävalmentaja aloittaa?
– Totta kai asiat muuttuvat. Koen, että jokaisella valmentajalla on omia hyviä juttuja, ja haluan ottaa jokaisen valmentajan positiiviset jutut mukaan. Sitä kautta oppii enemmän ja enemmän jokaisesta futistyylistä, jota valmentajat haluavat painottaa ja miten halutaan pelata. Loppujen lopuksi painamme hommia ja menemme samaa tavoitetta kohti. Pienet asiat muuttuvat, mutta päätavoitteet pysyvät samoina. Kova työnteko staffilla ja pelaajilla jatkuu. Ei se niin radikaalisti muuta kaikkea.
Kaikki vasta alussa
HJK:n joukkueesta on kasassa vasta ensimmäinen raakile. Hankintapuolella on Alfie Cicale, jolla on potentiaalia nousta yhdeksi Veikkausliigan valovoimaisimmista pelaajista Helsingin kirkkaissa valoissa ja muutama lainapesteiltään palannut pelaaja. Lähtijöiden joukossa on mm. Tikkasen kanssa vahvan toppariparin muodostanut Giorgios Antzoulas. Tikkanen itse aloittaa HJK:ssa toisen kautensa.
Miltä joukkueen tähänastiset muutokset tuntuvat?
– Oikein hyviltä. Muutama uusi kaveri on ollut mukana. Uskon, että lähiviikkoina ja talven aikana ennen kauden alkua tulee lisää. Vanhoja kasvoja on paljon ja koen, että muutamat uudet jätkät, jotka ovat tulleet, vahvistavat meidän porukkaamme. Olen ollut alle viikon mukana, emmekä ole käyneet mitään taktisia asioita läpi, mutta todella mukavia kavereita ja hyviä pelaajia on tullut, eli tilanne on hyvä siinä mielessä.
Millainen tilanne on, kun topparipari lähtee?
– Totta kai se, kuka pelaa vierellä, vaikuttaa aina omaan peliin. Onhan meillä ringissä ollut laadukkaita pelaajia koko ajan. Me satuimme olemaan ne, jotka pelasivat eniten. Uudet nuoret puskevat meitä eteenpäin ja hakevat pelipaikkaa. En osaa sanoa, millä systeemillä tulemme menemään, mutta itse keskityn siihen, että pidän itseni kunnossa, treenaan ja pelaan hyvin, että saan jatkaa sitä samaa roolia, olla paljon avauksessa ja pelata kaikki mahdolliset minuutit. Keskityn siihen itse nyt eniten.
Kuulostaa siltä, että sinut syrjäyttävä pelaaja ”joutuu” olemaan hyvä?
– No, en välttämättä halua sanoa niinkään, mutta joka ikinen pelaaja, joka tulee HJK:hon, on laadukas pelaaja. Kukaan ei tänne kävele. Haluamme voittaa kaikki pelit, ja jos ei pysty suoriutumaan treeneissä ja peleissä, löytää oman paikkansa varmasti vaihtopenkiltä.
– Haluan sanoa sen, että keskityn omaan tekemiseeni ja toivottavasti saan samalla tavalla vastuuta. Ihan sama, kenen kanssa pelaan, se toimii varmasti. On niin paljon hyviä jätkiä ja joitain vielä tulossa, niin saamme kovan nipun taas kasaan.
Onko tähän kauteen helpompaa lähteä henkilökohtaisesti, kun ”talon tavat” ovat tiedossa, ja joukkueeseen kohdistuvista paineista ja odotuksista on nyt kokemusta?
– Ovathan arjen perusjutut helpompia. Tiedän hyvin kaikki tilat, joissa treenaamme ja jätkät ovat tuttuja, niin auttaahan se arkea. Viime vuonna kaikki oli uutta. Oli kova näytönhalu ja on edelleen. Varsinkaan viime kauden jälkeen kukaan ei ole kauteen tyytyväinen. Samanlainen näytönhalu kuin viime kaudella, kun tulin, jatkuu tällä kaudella. Tuosta pitää ehdottomasti parantaa ja näyttää, kuinka hyviä voimme olla.
– Koko meidän ryhmämme uskoo, että voimme voittaa sarjan ja tulemmekin varmasti voittamaan. Meillä on sen verran kovia jätkiä, että kun saadaan tietyt asiat fiksattua, niin hyvä tulee.
Sanoit mielenkiintoisesti: ”Tulemme voittamaan.”
– Se on päätavoitteemme, jota kohti HJK pyrkii joka vuosi. Lähdemme tekemään sitä kohti hommia. Jos ei usko, että voi voittaa, on väärässä paikassa. Se ei tietenkään ole ikinä helppoa. Jokainen joukkue parantaa vuosi vuodelta. Niin kuin näimme viime vuonna, kärkipäästä voi kuka tahansa voittaa mestaruuden.
– Totta kai haluan uskoa meidän joukkueeseemme, meidän periaatteisiimme ja siihen, miten me toimimme ja saamme sitä kautta voittoja ja rakennettua voittamisen kulttuuria vielä enemmän kuin sitä oli viime vuonna. Uskon meihin ehdottomasti tänä vuonna.
Vuosi käyntiin loppuunmyydyllä pelillä
Vaikka eletään vasta tammikuun puoliväliä, laitetaan pelipaitoja päälle maaleja ja pisteitä oikeasti laskien tosiaan jo tällä viikolla. HJK ilmoitti sosiaalisen median kanavillaan, että sen avausottelu liigacupissa IFK Mariehamnia vastaan on loppuunmyyty. Toki pelipaikkana on kapasiteetiltaan pieni Talin halli, mutta loppuunmyyty on aina loppuunmyyty.
Mitä ajattelet siitä, että kilpailulliset pelit alkavat jo nyt?
– Onhan se tietyllä tavalla kiva juttu, että pelit alkavat nopeasti. Peli tulee tietyllä tavalla nopeasti ja lähdemme totta kai voittamaan jokaista peliä. Se on itsestään selvä juttu. Taktisia juttuja ei ole käyty läpi ja joukkueessa on uusia kasvoja ja uusia nuoria puskee läpi. Emme tiedä vielä pelitapaa sun muuta kovin paljoa. Se on tässä kohtaa normaalia joka joukkueessa.
– Ei kenenkään peli ole valmista, kun mennään ensimmäistä viikkoa, mutta innolla mennään pelejä kohti. Hienoa, että tulee kunnon pelejä ja pääsemme paiskimaan hommia oikein kunnolla ja pelaamaan yhdessä ja rakentamaan peliä tulevaa Veikkausliigaa varten.
Kilpailullinen ottelu taitaa laittaa veren kiertämään eri tavalla verrattuna pelkkään harjoituspeliin?
– Totta kai. Kun pelataan pisteistä, ne halutaan ottaa. Haluamme voittaa treenimatsitkin, mutta pieni buusti siitä tulee, kun pisteistä pelataan. Varsinkin, kun HJK:n paita pistetään päälle, lähdemme voittamaan ja haluamme antaa kaikkemme. Kivaa, kun pelit alkavat. Se on pelkkää plussaa.
Hallin katsomo on loppuunmyyty. Miltä se tuntuu?
– Kivaltahan se tuntuu. Ihmisiä kiinnostaa varmasti kaikki muutokset, ja kuten puhuin aikaisemmin, meillä on halu näyttää ja se lähtee ensimmäisestä pelistä. Vaikka pelataan hallissa ja liigacupia, pitää jokaisen katsoa viime kauden jälkeen peiliin. Jokaisen uuden jätkän pitää näyttää, että he haluavat tulla avauskokoonpanoon. Nuoret puskevat meitä eteenpäin ja haluan itsekin murtautua sinne. Se on hieno mahdollisuus meille kaikille. On hienoa nähdä, että ihmisiä kiinnostaa ja fanit tulevat paikalle. Saamme hallin täyteen ja varmasti hyvän meiningin. Tulee varmasti hyvä tapahtuma.
HJK-IFK Mariehamn pelataan perjantaina kello 17.30. Ruutu näyttää kaikki liigacupin ottelut suorina lähetyksinä.
Haastattelu: Panu Markkanen