HJK:n ja Ilveksen välinen Veikkausliigan huippuottelu lässähti maanantaina reilun puolen tunnin jälkeen Ilveksen Joona Vetelin saaman punaisen kortin myötä. Ilves oli monien arvioiden mukaan ennen ulosajoa ottelussa niskan päällä, ja olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä, millaiseksi pelin koko kuva olisi muotoutunut, jos täysi aika olisi pelattu tasavahvuisina.
Ilves piti HJK:n pois vaarallisilta maalipaikoilta suurimmaksi osaksi, eikä Klubi saanut ylivoimallakaan kuin yhden huippupaikan ennen Teemu Pukin kentälle tuloa. Harvoin on Veikkausliigassa myöskään nähty noin valtavaa yhden miehen merkitystä kärkiottelulle, kuin mikä Pukin sisääntulon vaikutus oli.
Ehkä ottelun ja nimenomaan Ilveksen tekemisen analysointi kannattaakin keskittää ottelun ensimmäiseen puoleen tuntiin. Sitä Kymppipaikalle ruoti Ilveksen puolustuksen johtaja Sauli Väisänen.
Millainen peli oli tasakentin?
– Tulimme hyvällä jalalla peliin, kuten puhuimmekin. Laitoimme HJK:n kovan prässin alle ja saimme ylhäällä monia riistoja. Oli juuri pelisuunnitelman mukainen lähtö, ja pääsimme hyvin peliin mukaan. Omasta mielestäni peli oli meillä hallussa. Toki siinä oli puolin ja toisin puolittaisia maalipaikkoja. Tuntui, että peli oli kääntymässä meille, kunnes saimme punaisen. Sittenhän peli oli erilainen. Kestimme tunnin, ja sitten tuli ”Teme”. Fantastinen pelaaja ja hieno laukaus. Sitten kulmasta 2-1:teen ja aloimme ottaa riskejä. Pakko oli ottaa. Klubi oli vastahyökkäyksissä kliininen, kun saivat niitä, kun otimme riskejä. Harmittaa.
Miten arvioit sitä, miten Ilveksen puolustus toimii tällä hetkellä?
– Meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Jotenkin siitä on jäänyt jonkinlainen narratiivi elämään. Totta kai olemme hyvin offensiivinen joukkue, ja se näkyy siinä, että teemme paljon maaleja. Ehkä olemme päästäneet liikaa vaarallisia maalipaikkoja, mutta meillä on sarjassa eniten nollapelejä, ja siitä jatkamme edelleen. En näe, että meillä on mitään suurta ongelmaa. Ehkä muutaman kerran on käynyt niin – niin kuin tänäänkin – että kun muutama menee, niin peli vähän retkahtaa. Meillä on selvät sävelet, mitä pitää tehdä ja pitää saada henkilökohtaiset virheet pois. Meillä on hyvä kommunikointi boksissa. En näe, että meillä on mitään ongelmaa, tällä kertaa vaan loppu oli liikaa.
Väisänen oli HJK:ta vastaan yksi Ilveksen parhaista pelaajista, ellei jopa paras. Mies voitti kaksinkamppailut todella kovalla prosentilla, tuuletti puolustuksen onnistumisia useasti, ja muodosti Vetelin ja Anton Popovitshin kanssa todella laadukkaan kolmion Ilveksen alakertaan.
Miltä nimenomaan joukkueena puolustaminen on tuntunut?
– Se on tuntunut todella hyvältä. Alkukaudesta meille ehkä tehtiin liikaa boksista ja takatolpilta maaleja. Hävisimme ”Vepsulle” vieraissa (2.5.) takatolpalta tulleella maalilla. On ollut pieniä merkkausvirheitä boksissa, mutta sen jälkeen treenasimme sitä paljon ja saimme sen tilkittyä tosi hyvin. Sen jälkeen meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Meillä oli jossain vaiheessa neljän nollapelin putkikin, ja se tuntui todella hyvältä. Meillä on hyvää kommunikointia koko ajan, mutta sitten tänään tuli yksi erikoistilannemaali ja sitten Pukin loistava yksilösuoritus, jolle kollektiivinen puolustus ei voi mitään.
– Pitää antaa krediittiä myös ”kuutosille”. Siihen asti, kun tuli 1-1 ja sitten nopeasti 2-1, niin peli oli hyvin hallussa. Totta kai lopputulos oli viisi omiin. Silloin ei voi enää sanoa, että puolustimme hyvin. Jotenkin on jäänyt sellainen narratiivi, että emme olisi hyviä boksin puolustajia. Jos katsoo tilastoja, se ei pidä paikkaansa. Jätkien kanssa on kivaa pelata, pitää vaan vielä parantaa.
Ilves kohtaa tulevan viikonlopun kierroksella AC Oulun, joka ei kuulu sen ”päävastustajiin” ja Ilves lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Sen jälkeen vastaan asettuukin liigaa johtava FC Inter, johon kolmantena olevalla Ilveksellä on seitsemän pistettä kiinni kurottavaa. Usean näkemyksen mukaan tuossa ottelussa kohtaavat Suomen tämän hetken kaksi parasta joukkuetta, mutta ensin on kohdattava se Oulu.
Kuinka tärkeää on tässä sarjaohjelman vaiheessa juuri tähän hetkeen keskittyminen?
– Emme keskity ikinä tulokseen, vaan siihen, miten pelaamme. Yritämme keskittyä esitykseen, ja kun saamme sen kondikseen, niin sitä kautta tuloksia tulee. Tässä on vielä monta pistettä jaossa ja monta peliä jäljellä. Sitten pelataan vielä yläloppusarjakin, jossa pelataan kaksinkertainen sarja, ja jokainen peli on ratkaiseva. On vielä paljon jäljellä. Inter porskuttaa tällä hetkellä kovasti, mutta onneksi meillä on vielä kolme keskinäistä heitä vastaan, mutta nyt keskitytään Ouluun, niin kuin sanoit.
Tuleva Veikkausliigakierros pelataan perjantaista maanantaihin. AC Oulu isännöi Ilvestä lauantaina.
Haastattelu: Panu Markkanen