Joulutauko on tuntematon käsite jalkapalloilija Ilmari Niskaselle. Viidettä kauttaan Brittein saarilla pelaava Niskanen saa urakoida joulun pyhinä jälleen oikein kunnolla, kun perinteinen vuodenvaihteen otteluruuhka koittaa.

Niskasen kausi on ollut henkilökohtaisella tasolla hyvä, sillä Niskanen on pelannut Ykkösliigan Exeterissä kauden kaikki ottelut alusta loppuun. Hän on kolmatta kautta Exeterin runkomiehiä. Niskanen teki viime viikonloppuna kauden ensimmäisen maalinsa Exeterin voitettua Barnsleyn.

Kymppipaikka tavoitti Niskasen seuran jouluaatonaaton joululounaan jälkeen.

– Nyt kuuluu ihan hyvää. Omat pelit ovat kulkeneet ihan mukavasti jonkun aikaa. Olemme pelanneet joukkueenakin aika hyvin viimeiset pari kuukautta. Toki jonkun verran on ollut pelejä, joissa emme ole pystyneet kääntämään tiukkoja marginaaleja meidän hyväksemme, mutta tässä kuussa olemme napanneet hyviä ja isoja voittoja varsinkin kotipeleissä. Siinä mielessä koko joukkueen ympärillä on positiivisuuden ilmapiiri, hän kertoo.

– Nyt tietysti alkavat härkäviikot. Tammikuun loppuun mennessä on kymmenen peliä, ellei enemmänkin. Siinä aletaan ratkoa sijoituksia aika pitkälle. Sarjahan on älyttömän tasainen. Vaikka olemme tasapisteissä putoamisviivan alla olevien porukoiden kanssa, on samalla kuusi pistettä matkaa kahdeksanteen sijaan. Tilanne kääntyy parilla voitolla toiseksi aika äkkiä.

Tuntuiko siltä, että oli jo aikakin tehdä maali?

– Kyllä todellakin! Maalinteko on ollut tälläkin kaudella aika tervanjuontia. Vaikka se ei pääasiallisesti ole minun tehtäväni, vaan minulla on iso rooli puolustussuuntaan ja tilanteiden alustajana. Paikkoja on totta kai ollut. Ei ehkä ihan joka pelissä, mutta ihan hyvä määrä. Ei ole ollut välttämättä valtavaa painetta, koska pelit ovat kulkeneet muuten hyvin, mutta valehtelisin jos väittäisin, että ei tuntunut hyvälle, kun pallo meni lauantaina maaliin.

– Maalit ja tehopisteethän ovat jalkapallon suola. Nyt ensimmäinen maali ja syöttöjä on tullut ihan mukava määrä. Jos katsoo vain tilastoja, tämä on jo ulkomaiden urani tehokkain kausi, eikä kausi ole edes puolivälissä. Peli kerrallaan, eikä tässä ole vielä syytä hirveästi juhlia, mutta hyvällä tiellä ollaan.

Millaista on pelata viikosta toiseen täysiä minuutteja?

– Sehän on ihan älyttömän loistava tilanne ja kertoo siitä, että olen tehnyt paljon asioita oikein. Minulla oli älyttömän hyvä preseason ja olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan! Valmennukselle iso kiitos, että luottoa tulee. Joka ikinen peli ei missään nimessä ole ollut täydellinen, mutta silti ei tarvitse pelätä, että jos pelin sisällä tulee muutama huonompi suoritus, numero 14 olisi heti valotaulussa vaihdon merkiksi. He arvostavat pelityyliäni ja uskollisuuttani joukkueelle äärimmäisen korkealle. Se on äärimmäisen hyvä tilanne, että minuutteja tulee.

– Tietysti sekin vaikuttaa, että pysyn kunnossa. Paljon pelataan tiistai-lauantai-tahdilla, niin palautumiseen menee paljon energiaa ja efforttia. Kokopäiväistä hommaa tämä on, mutta mikäs siinä, kun pelit kulkevat ja tuloksia tulee. Onhan tämä silloin aika nastaa!

Voisin kuvitella, että tällainen nostaa asemaasi fanien silmissä. Mitä sanot tähän?

– Ei se varmasti sitä ainakaan huononna! Kannattajiin on ollut jo pidempään äärimmäisen vahva side ja kunnioittava suhde molemmin puolin. Se on tällä kaudella vain vahvistunut. Maalihan tietysti herättää aina positiivista palautetta. Sitä on tullut ennen ja jälkeen jokaisen pelin.

– Jos kaupassa käy, niin kyllä siellä todella paljon tullaan juttelemaan. Palaute on aina järjestään positiivista. On mielettömän hieno tunne pelata sellaisessa jengissä, jossa arvostetaan niin pelaajiston, valmennuksen kuin myös kannattajien puolesta. Se tuo kentälle lisää potkua ja tuo hyvää fiilistä, kun tiedän, että arvostus on korkeaa myös sillä osastolla.

Kiirettä piisaa

Exeter kohtaa tapaninpäivänä vieraissa Cardiffin. League Onen otteluohjelma on todella tiivis, sillä siitä alkaen Exeter pelaa kymmeneen päivään neljä ottelua. Tapaninpäivän vastustaja Cardiff johtaa Ykkösliigaa, ja vuoden vaihduttua vastaan asettuvat nousukarsintoihin hamuavat Luton ja Huddersfield.

Joko olet tottunut siihen, että joulutaukoa ei ole?

– Puhuimme juuri tyttöystäväni kanssa siitä, että nyt on viides joulu saarella. Aika tuttua alkaa olla ja mikäs siinä. Meillä on ollut täällä mukavia jouluja. Totta kai se poikkeaa suomalaisesta meiningistä, kun ei voi keskittyä ihan vain kinkun syöntiin. Koko ajan katse on oltava Boxing Dayn pelissä. Meillä on sarjakärki Cardiff vastassa, niin siellä on aika monta juoksukilometriä luvassa.

– Kun treenit on ensin aattona aamupäivällä, niin syömme suomalaiseen tyyliin iltapäivällä jouluruuat, jaamme lahjat ja joulupäivä on joukkueelle vapaa. Joulupäivä on täällä heille varsinainen juhlapäivä. Me vietämme normaalin, rauhallisen suomalaisen joulupäivän. Joku omatoiminen treeni joulupäivänä, että tapaninpäivänä ollaan kovassa iskussa ja toivottavasti haemme pisteet Cardiffista!

Ajatteletko lainkaan sitä, että käytännössä kaikki vuodenvaihteen vastustajat ovat liigan kärkipäästä?

– Kovia porukoita tulee järjestään, mutta vaikka emme ole saaneet tuloksia kärkijoukkueista, niin pelasimme Boltonia ja Bradfordia vastaan äärimmäisen hyvin. Toki Boltonia vastaan heillä oli pallonhallinta, mutta johdimme siellä pitkään. Bradfordia vastaan johdimme pitkään, ja olisi pitänyt tehdä pari-kolme maalia lisää. Loimme äärimmäisen hyviä paikkoja läpi pelin.

– Nämä antavat hyvin uskoa haastavaan otteluohjelmaan. Pystymme haastamaan, mikä porukka vain vastaan tulee. Luton kohdataan kotona uudenvuodenpäivänä. Olemme hävinneet kotimatsin viimeksi syyskuussa, kotiformi on ollut hyvä. Sekin antaa hyvin itseluottamusta koviin peleihin.

– Tiedostamme samaan aikaan, että vaatii kovaa onnistumista etenkin Cardiffissa, että tulos saadaan. On aika kivaa lähteä siihenkin peliin. Paikalla on 1500 Exeterin kannattajaa. He saavat matkustaa viikosta toiseen hirmuisia matkoja, kun olemme täällä etelässä, mutta tuki on ollut loistavaa.

Salaatin tekoon

Niskanen on kotoisin pohjoissavolaisesta Kiuruveden kunnasta ja ponnisti maailmalle KuPS:sta. Keltamustien hieno kausi on luonnollisesti kohottanut myös Niskasen fiiliksiä.

Vielä sananen kotimaan tapahtumista. Mitä ajattelet KuPS:n hienosta kaudesta, joka jatkuu vielä?

– Siis olen seurannut ihan uskomattomalla ylpeydellä! Eihän tuo olisi voinut paremmin mennä! Ihan täysosumakausi! Toinen Veikkausliigan mestaruus putkeen, joka on se tärkein asia, ja europelejä on ollut ihan loistavaa suorittamista. Jatkoonmeno Konferenssiliigassa oli ihan huikeaa. Palace-peliä sai seurata suurella ylpeydellä.

– Se harmitti, että oma peli oli niin lähellä. Olisin muuten ehdottomasti mennyt paikan päälle KuPS:n fanipäätyyn hurraamaan ja banzaita huutamaan. Nyt meni tv:n välityksellä seuraamiseksi.  On ollut upeaa seurata. Joukkue on upea sekoitus kokeneita pelaajia ja äärimmäisen kovia nuoria poikia. Miettisen Samulia on ollut upeaa katsoa ja Otto Ruopilla on ihan jackpot-kausi. Hienoa nähdä, miten KuPS:lla menee tällä hetkellä.

Tärkein loppuun, mitä joulupöydästänne löytyy?

– Aika Suomi-linjalla mennään. Treenikeskuksella oli kalkkunaa ja sen sellaista, mutta me vedämme Suomi-linjalla. Tyttöystäväni ei syö lihaa, joten kala on hyvin isossa roolissa joulupöydässämme. Alkuun keitellään riisipuurot ja tehdään porkkanalaatikkoa.

– Minun vastuullani on lähinnä maistelijan rooli. Toki hän antaa minun tehdä sienisalaatin! Sen tekoon pitää laittaa aattona kaikki likoon! Joulupöytä on yksi vuoden kulinaristisia kohokohtia ja sitä odotan aina innolla.

Haastattelu: Panu Markkanen