Huuhkajiin noussut keskikenttäpelaaja Niklas Pyyhtiä siirtyi Italian kentille jo loppuvuodesta 2021 ja kokemusta saapasmaassa on kertynyt useammasta seurasta.

Pyyhtiä siirtyi FC Hongasta Bolgonan riveihin ja seuran nuorten joukkueissa pelaamisen jälkeen mukaan on mahtunut jo useampi lainapesti ja kuluvan kauden Pyyhtiä viettää lainalla Serie B:n Modenassa, joka johtaa maajoukkuetauon alla sarjaa. Kymppipaikka jututti Pyyhtiää Huuhkajien mediatilaisuudessa.

Miltä alkukausi Modenassa on vaikuttanut omiin silmiisi?

– Aika hyvin on kulkenut. Peli sujuu joukkueelta ja on sujunut itseltänikin, ainoa että tehoja kaivattaisiin. Paikkoja on ollut, mutta tulosta ei ole tullut. Pääasia kuitenkin on, että vastuuta on saanut mukavasti.

Olet ollut Italiassa nyt jo nelisen vuotta. Tuntuuko se itsellesi oikealta paikalta pelata?

– Kyllä voi sanoa, että Italiassa alkaa olla aika hyvä olla ja se tuntuu jo kodilta. Italian kieli sujuu ja olen ehtinyt oppia maan tavoille. Toki joukkueet ovat vaihtuneet ja joka paikassa on vähän eri jutut, mutta hyvin viihdyn.

Onko Italiassa jotain, joka yllätti Sinut tai jotain muuta erityistä esille nostettavaa?

– Vaikea ehkä yleistää, mutta sellainen vähän kliseemäinenkin rento ote leimaa, joskus asiat hoituvat tosi nopeasti, joskus kestää. Voisi sanoa, että Italiassa aina yksi plus yksi ei ole kaksi.

Italialainen kulttuurikin on toki aika moninainen – etelässä ja pohjoisessa eletään hiukan kuin eri maissa.

– Se tosiaan vaihtelee maan sisällä paljon. Terni on ainakin toistaiseksi eteläisin paikka, jossa olen pelannut ja Bolzano pohjoisin. Ne eroavat jo sen myötä, että Ternissä mennään italialla ja Bolzanossa puhutaan varmaan enemmän saksaa. Bolzanossa kun ikkunasta katsoi ulos missä vain, niin näkyi vuoria. Terni taas on pienehkö teollisuuskaupunki, ehkä sellaista perinteisempää Italiaa. Kiva on kuitenkin ollut päästä näkemään vähän eri puolia maasta.

Nyt sitten tiedossa Malta- ja Andorra-ottelut Huuhkajien riveissä. Millaista roolia itsellesi odotat?

– Meillä on takana vasta yhdet treenit, eikä sen enempää ole vielä ehditty valmennuksen kanssa puhuakaan, mutta voisin olettaa, että oletusrooli on aika samanlainen kuin seurajoukkueessa. Tietysti tavoitteena on päästä pelaamaan ja päästä sitä kautta paremmin sisään joukkueeseen ja rytmiin.

Miten tuttuja Huuhkajien pelaajat ovat entuudestaan Sinulle?

– Helpottaa tietysti tosi paljon, että mukana on paljon pelaajia edellisestä U21-maajoukkueesta. Vanhemmatkin pelaajat toki ainakin osin tiedän, mutta en välttämättä tunne vielä niin hyvin. Toki Jollen [Pohjanpalo] ja Jessen [Joronen] Italiassa kohdatessa on juteltu.

Omien tavoitteiden lisäksi toki Huuhkajilla on joukkueenakin tavoitteita. Miten itse näet ne näissä kahdessa ottelussa?

– Perusolettamus on tietysti se, että aina lähdetään voittamaan joka peliä. Malta-ottelu on vielä MM-karsintaa ja karsinnat halutaan ilman muuta päättää kolmella pisteellä. Ja totta kai voittoa haetaan myös Andorraa vastaan – ja hyvää peliä.