Liverpool ja Manchester United tarjoilivat sunnuntai-iltaan todellisen viihdepläjäyksen kohdatessaan Valioliigan 20. kierroksella Anfieldilla. ManU haki itselleen sarjataulukkoon mutta myös korvien välille tärkeän tasapelipisteen tuloksella 2-2.
Palloliiton pelianalyysipäällikkö – kansan kielellä Huuhkajien videovalmentaja tai -guru – Henri Lehto pika-analysoi ottelun Kymppipaikka.fi-sivustolle.
– Olihan viihdyttävä jalkapallopeli. Yksi isoimmista syistä viihdyttävyyteen oli se, että alamaissa ollut ja hengettömästi pelannut ManU tuli pitkästä aikaa hyvällä jalalla kentälle. Ilme oli aivan erilainen kuin edellisissä otteluissa. He pistivät ”Poolin” ahtaalle jo sillä henkisellä olemuksellaan ja tekemisellään, Lehto aloittaa.
– ManU voi olla ihan tyytyväinen esitykseen. Tuo antaa uskoa tulevaisuuteen. Siellä oli paljon hyviä elementtejä, joita jatkamalla kelkka tulee kääntymään.
ManU:n blokki toimi
Avausjakso oli maaliton, eikä Liverpool tullut Anfieldin nurmelle syömään vastustajaa elävältä.
– Ensimmäinen jaksohan oli taktista ja tapahtumaköyhääkin. Isolta osin siksi, että ManU puolusti aika hyvin pitkiä jaksoja. He aloittivat keskikorkeammalla ja sellaisella korkeammallakin prässillä. Jakson edetessä he putosivat sitten aika herkästi 5-4-1 -blokkiin tai jopa 6-3-1 -blokkiin ja pystyivät sitä kautta tyrehdyttämään Liverpoolin paikat, Lehto analysoi.
Liverpool loi avausjakson alkupuoliskolla pari paikkaa. Parhaat tulivat Cody Gakpolle ja Alexis Mac Allisterille.
– Liverpoolilla oli ensimmäisellä joitain harvoja paikkoja ja kaikki tulivat siitä, että Liverpool pystyi murtamaan ManU:n edelleen aika hajanaisen prässin nopealla pallonliikuttelulla ja käyttämään kolme vastaan kaksi -ylivoiman, joka heillä oli keskikentällä ja etenemään sitä kautta viimeistä linjaa vastaan vauhdilla. Paikat tuli oikeastaan ensimmäiseen kahteenkymmeneen minuuttiin. Sitten ManU pudotti prässikorkeutta, tiivisti prässin muotoa ja tyrehdytti Liverpoolin hyökkäystä aika hyvin.
Unitedille Lehto jakaa ruusuja, lähtökuopissa Liverpoolista olevalle Trent Alexander-Arnoldille ison kasan risuja. ”TAA” oli omaan suuntaan pelatessaan todella isoissa vaikeuksissa.
– ManU:n ottelusuunnitelma toimi tosi hyvin. He käyttivät Liverpoolin heikkoa kohtia. Trent Alexander-Arnold pelasi puolustussuuntaan aivan katastrofiottelun. ManU:lla oli hyvä pyrkimys koko ottelun läpi iskeä sinne selustaan. Monta kertaa tilanteet tulivatkin sitä kautta. Kun Pool pelasi ekalla jaksolla korkealla linjalla, he yrittivät selkeästi sinne hänen selustaansa ja sieltähän ne parhaat tilanteet tulivat. Amadin ja Rasmus Höjlundin paikat, joista olisi voinut viedä ManU:n ensimmäisellä jaksolla johtoon.
– Ensimmäisellä jaksolla vastahyökkäykset olivat ManU:n ase, ja he käyttivät niitä hyvin hyväkseen läpi ottelun. Sieltä Alexander-Arnoldin laidaltahan molemmat ManU:n maalit tulivat. Ensimmäinen menee varsinkin hänen piikkiinsä ja toisessa vaihtoivat Ibrahima Konatén kanssa paikkaa. Se ei mene suoraan hänen piikkiinsä, mutta kuitenkin sieltä laidalta ManU:n molemmat maalit tulivat.
Tauko muutti kaiken
Tauolta tultiin uudella ilmeellä ja lähestymisellä peliin. Lisandro Martinez vei ManU:n johtoon 52.minuutilla omasta korkeasta pallonriistosta tulleesta paikasta, jonka hänelle lopulta tarjoili Bruno Fernandez. Gakpo tasoitti seitsemän minuuttia myöhemmin ja siitä 11 minuutin kuluttua Mo Salah vei Liverpoolin pilkulta 2-1 -johtoon.
– Toinen jakso oli melkoista hurlumheitä. Näki, että molemmat alkoivat avata peliä ja Poolin 2-1 -maalin jälkeenhän peli meni ihan päästä päähän hyökkäämiseksi. Peli heräsi eloon ja molemmilla oli paikkoja. Kaikkinensa todella viihdyttävä ottelu neutraalille katsojalle toisella jaksolla. Maguirella oli paikka ratkaista, mutta en tiedä, olisiko se ollut paitsio, Lehto sanoo viitaten Harry Maguiren avopaikkaan ottelun viimeisen kosketuksen laukauksesta.
Amad tasoitti 80. minuutilla ja seitsemän minuutin lisäajallakin nähtiin lukuisia paikkoja molempiin päihin.
– Pool voi miettiä, miksi he eivät pystyneet jäädyttämään peliä 2-1 -tilanteessa. Kun ManU loi kuitenkin aika vähän hitaammista hyökkäyksistä, olisiko pelin jäädyttäminen ja se, että se ei olisi ajautunut hurlumheiksi, tuonut voiton, Lehto pohtii lisäten:
– Pool näytti toisella jaksolla monessa kohtaa, miksi he pystyvät voittamaan mestaruuden tällä kaudella. He joutuivat tappiolle, mutta kykenivät taas kerran kääntämään pelin itselleen omilla vahvuuksillaan ja luomaan painetta ManU:n puolustuslinjaan ja maalin eteen. ManU nojasi hyvin pitkälti vastahyökkäyksiin, eikä löytänyt pallollisiin hetkiin mitään tiettyä rauhaa, eikä pystynyt tekemään pidempiä organisoituja hyökkäyksiä. Tilanteet tulivat enemmän vastahyökkäyksistä.
Tyytyväinen nähtyyn
Kaiken kaikkiaan ottelu antoi paljon.
– Olihan tuossa aika paljon Northwest Derbyn henkeä. Tunteet läikkyivät ja taklauksiin mentiin kovaa. Tunteet olivat pinnassa monessa kohtaa. Kaikkinensa hieno jalkapallopeli! Lähinnä siksi, että tästä ei tullut ylikävelyä, jota pelättiin johtuen siitä, että ManU tuli kentälle hyvällä ottelusuunnitelmalla ja hengellä, Lehto sanoo.
Hän on myös tyytyväinen kannattamaansa ManU:un.
– Se hengetön nippu, joka on näkynyt edellisissä peleissä, petrasi tosi paljon. Jos onnistujia mietitään, niin Bruno näytti taas arvonsa ManU:n nipussa. Martinez ja koko topparikolmikko pelasi hyvin pitkiä jaksoja varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Diogo Dalot oli hyvä ManU:lle. Amad: tietenkin tärkeä johtomaali, vaikka oli hieman unessa. Poolilla onnistujia: keskikentällä Ryan Gravenberch ja Mac Allister, Curtis Joneskin jollakin tapaa olivat ihan hyvin. Salah oli aika näkyvä hahmo, vaikka nyt tehot tuli pilkuta. Gakpo oli hyvä ja loi uhkaa vasemmalla laidalla.
Liverpool johtaa Valioliigaa kuuden ottelun erolla yhden ottelun enemmän pelanneeseen Arsenaliin. ManU on sijalla 13.
Panu Markkanen