Huuhkajat valmistautuu ensi viikon maaotteluihin ensimmäistä kertaa täysin koossa olevan uuden valmennustiimin alaisuudessa. Lasse Stensgaardin toimi Tanskan alle 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana on päättynyt, ja hän on päässyt liittymään maanmiehensä Jacob Friisin johtamaan tiimiin.
Stensgaard oli median tavattavissa viikolla, kun Friis julkisti Huuhkajien ryhmän ensi viikon Norja- ja Puola-otteluihin.
– Viimeinkin olen täällä. On ollut outoa, kun en ole nähnyt työpaikkaa. Olin täällä kaksi viikkoa sitten, mutta on ollut outoa tehdä töitä paikassa, jota ei ole nähnyt. Olen puhunut niin monen ihmisen kanssa, mutta en ole saanut kasvoja mihinkään ääneen. On ollut hienoa nähdä ihmisiä. Teitä mediaakin, mutta erityisesti heitä, joiden kanssa työskentelen, Stensgaard sanoo Kymppipaikalle.
Aloitit heinäkuun alussa. Mitä työsi on pitänyt sisällään?
– Olen katsonut paljon pelejä! Ennen sitä olin keskittynyt edelliseen työhöni Tanskan liitossa. Olen katsonut aina paljon pelejä, jotta olen voinut valita oikean joukkueen. Nyt olen tehnyt sitä samaa, mutta eri joukkueita ja pelaajia. Olen tarkkaillut pelaajia, jotta olen pystynyt auttamaan Jacobia joukkueen valinnassa ja haastamaan häntä.
– Olen myös seurannut Veikkausliigaa saadakseni paremman vaikutelman sen tasosta. Midtjylland-KuPS -ottelu auttoi paljon. Tunnen paljon Midtjyllandin pelaajia ja oli hienoa nähdä heidän pelaavan suomalaista joukkuetta vastaan.
Mitä sanot maajoukkueen materiaalista?
– Se on mielenkiintoinen. Etenkin nyt, kun alle 21-vuotiaista tulee pelaajia. Niin kuin tätä lehdistötilaisuus osoitti, on paljon pelaajia, joista valita joten se ei ole helppo tehtävä. Olemme keskustelleet paljon. Yksi asia on se, että voimme valita tiettyjen laatuvaatimusten mukaan riippuen vastustajasta, siitä, miten haluamme pelata ja kuka on pelannut hyvin tai kuka ei. Se on suurin kuva, jonka olen saanut.
– Joukkue on pärjännyt hyvin ilman minua, koska kaikki on edelleen auki. Norja-pelistä tulee mielenkiintoinen, mutta Puola-peli on erittäin kiinnostava. Toivottavasti joukkue esiintyy yhtä hyvin kuin ilman minua.
Tuttu päävalmentaja
Friisillä ja Stensgaardilla on yhteistä historiaa Aalborgista, jossa Friis toimi päävalmentajana noin kahden kauden ajan ja Stensgaard oli hänen apuvalmentajansa. Suomalaisista pelaajista Stensgaard on valmentanut Norsjällandissa Oliver Antmania, Leo Waltaa ja Maksim Stjopinia.
Mitä etua on siitä, että tunnette päävalmentajan kanssa entuudestaan?
– Siitä on paljon apua. Tunnemme toisemme ja meillä klikkaa hyvin. Luonteenpiirteemme sopivat yhteen. Voin haastaa Jacobia ja hän minua ja voimme aina keskustella. Meillä on aina päätavoite mielessä ja tiedämme, mihin haluamme edetä.
– Tiedän, miten hän haluaa joukkueen pelaavan, joten voin tukea häntä siinä. Samoin tiedän, miten hän haluaa tehdä töitä kentällä. Sen suhteen ei ole salaisuuksia. Jos molemmat olisimme uusia toisillemme, olisimme ehkä hieman varpaillamme sen suhteen, miten haluamme tehdä töitä yhdessä.
– Minun kohdallani pitää ottaa iso kuva haltuun. Yksi asia on Jacobin tunteminen, mutta minun pitää olla osa muuta henkilökuntaa. En tunne heitä vielä yhtä hyvin kuin Jacobia. Aikaa ei ole paljoa, joten on helppoa vain aloittaa eikä tarvitse käyttää aikaa (Jacobiin) tutustumiseen.
Millainen roolisi tiimissä on?
– Puhuimme siitä, että jaammeko asiat niin, että tekisin töitä joko hyökkäyksen tai puolustuksen kanssa. Päädyimme siihen, että teemme kaikkea. Suunnittelemme niin, että toinen on vastuussa joskus tietyistä harjoitteista ja joskus toinen toisesta ja tuemme siinä toisiamme.
– Joukkue on ollut jo koossa ja muilla valmentajilla on jo omat roolinsa. Tulen mukaan tukemaan kaikkia. Meillä on yksi henkilö vastuussa erikoistilanteista, joten tuen häntä, enkä kävele hänen ylitseen.
– Vastuut on jaossa harjoituksissa, ja sitten media tulee olemaan tekemisissä Jacobin kanssa eikä minun. Peleissä hän on ylhäällä ja vastuussa kaikesta. Nautin viimeksi hänen kanssaan työskentelystä, koska hänellä ei ole ongelmia antaa minulle tilaa. Tarvitsen sitä, että voin olla paras versio itsestäni.
Mitä tanskalaisia elementtejä tuotte mahdollisesti Huuhkajiin?
– Onpa hyvä kysymys. Tanskalaisia elementtejä… Suurin ero Tanskan liigan ja Veikkausliigan voisi olla puolustuslinjan takana olevan tilan hyödyntäminen. En tarkoita pallon vetämistä aina ylös vaan juoksujen tekemistä sinne ja pallon pelaamista sinne hieman aiemmin joissain tilanteissa.
– En tiedä, onko se tanskalainen elementti, mutta tällaisen eron näen, kun näen eri liigojen pelaamista.
Yksi voisi olla tämä loputon positiivisuutenne. Mistä se tulee?
– Hah, ei mitään käsitystä! En tiedä. Olen hieman temperamenttisempi kuin Jacob, joten hän voi olla se positiivinen ja minä se paha kyttä!
Haastattelu: Panu Markkanen
Stensgardin ajatuksia lisää sivun ylälaidan videolla.