Huuhkajat kohtaa illalla Puolan molemmille elintärkeässä MM-karsintaottelussa. Maat ovat neljän ottelun jälkeen tasapisteissä, ja pelaavat tästä eteenpäin kertaalleen kaikki samoja vastustajia vastaan.
Puola voitti torstaina Hollannin, mikä hankaloittaa Suomen tilannetta. Kesäkuun Puola-voiton myötä tasapeli Puolasta ja voitot Maltasta ja Liettuasta olisivat vieneet Suomen lohkon toiselle sijalle ja MM-jatkokarsintoihin, jos Hollanti olisi pitänyt Puolan heidän keskinäisissä otteluissaan nollilla.
Nyt Suomelta voidaan vaatia myös vierasvoittoa, sillä Puola on osoittanut voivansa ottaa pisteitä Hollannilta. Puola ja Hollanti kohtaavat vieläpä Puolan kotikentällä.
Puolassa urallaan pelannut Robert Ivanov tietää, mikä Huuhkajia Puolassa odottaa.
– He tulevat kosto mielessä kesäkuun pelistä. Heillä on koutsi vaihtunut ja se on mielestäni heille isompi peli kuin meille. He haluavat voittaa ja pitää heidän jatkohaaveensa yllä. Kaikki paineet ovat siellä, hän sanoo Sportivo TV:n haastattelussa.
Puola-Suomi pelataan sunnuntai-iltana kello 21.45.