Huuhkajien MM-karsinnat jatkuu sunnuntaina vierasottelulla Puolaa vastaan. Ottelua on pidetty arvonnoista lähtien kriittisimpänä pelinä Suomelle ajatellen lohkon toiseksi sijoittumista ja jatkokarsintoihin pääsemistä.
Suomi voitti kesäkuussa Puolan kotona, mutta keväinen tasapeli Liettuaa vastaan ja Puolan ja Hollannin välinen tasapeli torstai-illalta haittaavat Huuhkajia pahoin. Nyt tasapelikään ei välttämättä pidä mahdollisuuksia kakkospaikkaan Huuhkajien omissa käsissä.
Huuhkajat pelasi torstaina harjoitusottelun Norjaa vastaan kärsien 0-1 -tappion. Matti Peltola on ollut jo aiemmin nimettynä kapteenistoon ja toimi kapteenina Norja-pelissä. Peltola oli viikonlopun alla median tavattavissa etäyhteyksin.
Millaista oli toimia kapteenina?
– Se oli iso hetki itselle. Hetki, josta olen unelmoinut pienestä asti, että pääsisi ei ainoastaan pelaamaan Huuhkajissa vaan myös – jos kävisi hyvä tuuri – johdattamaan joukkueen kentälle. Se oli sillä tavalla ikimuistoinen hetki. Toivottavasti läheiset ja kaverit onnistuivat nauttimaan siitä yhtä paljon.
Mitä opetuksia erityisesti alakerran pelaamiseen saitte Norja-pelistä?
– Jouduimme puolustamaan aika paljon. Ehkä turhan paljon jouduimme puolustamaan aika matalalla. Kokisin, että isoin oppi on se, ettei näin tarvitsisi olla Puolassa. Ettei tarvitsisi näin passiivisesti puolustaa matalalla.
– Mitä tuli itse katsottua peliä uudestaan ja vähän rupateltua, niin boksin puolustaminen toimi ihan hyvin. Siinä ei ollut hirveästi mitään. Voi olla, että oli joitain yksittäisiä tilanteita, mutta kokonaisuudessaan se oli ihan ok. Koitetaan välttää ne tilanteet, että jouduttaisiin puolustamaan noin passiivisesti noin alhaalla.
Millaista valmistautumista peli oli sen sijaan että olisitte ”vain” treenanneet koko viikon?
– Peli on peli. On vaikeaa saada treeneissä peliä valmistavaa juttua aikaiseksi. Se oli varmasti sillä tavalla hyvä, että tuli oikeasti pelituntumaa. En näe ongelmana, että olisimme vain treenanneet. Olisimme silläkin tavalla saaneet hyvän valmistautumisen, mutta tällä kertaa näin.
Puola otti pisteen Hollannilta, ja voi olla, että tasapeli ei enää riitä kakkospaikkaan. Mitä ajattelet siitä?
– Ihan rehellisesti en ole katsonut sarjataulukkojuttuja tai eri skenaarioita, mitä vaaditaan ja mitä jos käy näin tai jos käy näin. Lähtökohta on se, että menemme suorittamaan omaa hyvää peliä. Viimeksi onnistuimme voittamaan Puolan. Nyt olisi kova juttu, jos onnistuisimme voittamaan uudestaan. Se on meidän lähtökohtamme seuraavaan matsiin.
Millaista tulee olemaan pelata Robert Lewandowskia vastaan?
– Kivaa! Ei siinä mitään sen ihmeellisempää. Varmasti häntä pitää aika paljon seurata, ettei anna liikaa tilaa. Sieltä voi tulla hänenkin osaltaan joitain hyviä suorituksia. Pitää olla valppaana pelin sisällä, mutta muuten mitään mullistavaa muutosta ei peliin tule.
Mitä Lasse Stensgaardin tulo valmennukseen on tuonut?
– Muutamat treenit on ehditty vetää. En osaa vielä antaa liian tarkkaa analyysia Lassesta. Varmasti valmentajat osaavat kertoa tarkemmin kertoa, miten he ovat rytmittäneet tietyt asiat ja kuka on keskittynyt mihinkin.
– Kokonaisuudessa näkyy, että valmennusjohto on hyvin osaava. Siellä on mielestäni rytmitetty hyvin, että ei ole viittä ihmistä puhumassa samaa juttua tai kaikki eivät ole koko ajan äänessä. Siinä, miten onnistutaan saamaan kokonaisviesti perille, jokaisella on tietyt jutut, joihin keskittyvät ja tuovat sitä esille. Mielestäni se on hyvin hoidettu.
Puola-Suomi pelataan sunnuntaina kello 21.45.
Haastattelu: Panu Markkanen