Jacob Friisin Huuhkajissa nähtiin syksyn aikana paljon tulokkaita. Marraskuun ikkunassa kolme uutta pelaajaa sai ensimmäisen A-maaottelunsa tililleen. Yksi kolmikosta oli Niklas Pyyhtiä, joka kiitti päävalmentaja Friisiä vastuusta tekemällä debyyttiottelussaan Andorraa vastaan maalin. Pyyhtiän maali tulee myös jäämään suomalaisen jalkapallon historiaan, sillä maalin syötti Teemu Pukki maajoukkueurana viimeisellä kosketuksella.

Pyyhtiä pelaa Italiassa, Serie B-seura Modenassa, joka taistelee tällä kaudella noususta Serie A:han. Kymppipaikka tavoitti urheiluperheen edustajan viikonlopun Cesena-ottelun jälkeen.

Millaiset fiilikset oli, kun sait tietää olevasi Huuhkajissa mukana?

– Tieto taisi tulla samana päivänä, kun joukkue julkistettiin. Valehtelisin, jos väittäisin, että en olisi sitä jossain vaiheessa odottanut. Toisaalta pieni yllätys oli se, että se tuli tässä ikkunassa, kun sitä edeltävät pelit eivät olleet menneet niin hyvin.

Miltä tuntui tehdä maali A-maajoukkuedebyytissä?

– Eihän sitä voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Unelma maajoukkueessa pelaamisesta toteutui ja sitten tuli vielä maali päälle. Se oli ihan hieno kuvio meiltä, saimme murrettua näppärästi heidän (Andorran) puolustuksen.

Miten hyvin olet viihtynyt lainalla Modenassa?

– Hyvin olen sopeutunut. Tämä ei ole kuin puolen tunnin matkan päässä Bolognasta, joten siinä mielessä seudut ovat aika tuttuja. Bolognassa on tullut kuitenkin jo useampi vuosi oltua.

Modenalla on kolme ottelua ilman voittoa, mikä kiikastaa?

– Emme me mitenkään eri lailla ole pelanneet kuin aiemmin kaudella. Aika samanlaisia pelejä nämä ovat olleet, mutta ruuti vain on ollut maalipaikoissa turhan märkää. Tuntuu, että mistään paikoista ei ole viime peleissä uponnut, mutta ei tässä huolissaan tarvitse vielä olla.

Sopimuksesi Bolognan kanssa päättyy kesällä, onko jatkosta ollut puhetta?

– Kautta on vielä yli puolet jäljellä, joten liikaa ei auta vielä miettiä tulevaa. Vaihtoehtoja on, mutta vaikea sanoa, että vaihtuuko osoite. Jos nyt pelaa hyvin tai huonosti niin tilanne ehtii muuttua aika lailla kesään mennessä.

Veljesi Mikael kuuluu NHL-seura Columbus Blue Jacketsin organisaatioon, mutta on tällä hetkellä farmijoukkue Cleveland Monstersin mukana. Kuinka tarkkaan seuraat hänen pelejään?

– Kaikki tulokset tulee tietysti seurattua ja jos tulee maaleja tai syöttöjä niin sitten katson koosteita. Pelit sinänsä ovat aika lailla hankalaan aikaan, että pystyisi suorana katsomaan. Toki jos tulee sellaiseen aikaan peli, että on itse hereillä, niin sitten katselen.

Haastattelu: Jukka Malm