HJK:n naisten joukkueella on iso viikko, kun edessä on Mestarien liigan karsintaturnaus, jota HJK emännöi Bolt Arenalla. Jaossa on yksi paikka Mestarien liigaan ja kaksi paikkaa uuteen Europa Cupiin.
HJK:n toppari ja Helmarienkin ryhmään kuuluva Maaria Roth kertoi Kymppipaikalle tunnelmia ennen keskiviikkona välierillä alkavaa turnausta.
Millaiset tunnelmat joukkueessa ovat ennen tiukkojen europelien alkamista?
– Olemme olleet hyvässä vireessä ja treeneissä on sellainen hyvä virinä. Saamme pelata paljon ja vielä hyviä pelejä, niin se vielä sytyttää entisestään.
Kausi tähän saakka on ollut melkoista voittokulkua HJK:lle. Miten itse kauden näet tähän saakka?
– Meillä on nyt sarjassa aika iso johto ja se tuo sopivaa rentoutta pelaamiseen. Siihen voi olla myös tyytyväinen, että olemme pystyneet pelaamaan aika tasaisesti. Hyvä fiilis kaudesta on kaikkineen tähän saakka, mutta pelattavaa on vielä paljon ja nyt meidän pitää vain painaa lisää kaasua.
Mestarien liigan arpa toi varsin kovan lohkon ja avauspelissä on vastassa norjalainen Vålerenga. Helmarit kärsi EM-kisoissa kirvelevän tappion Norjalle, joten onko nyt vähän revanssin paikkakin?
– Voisi tietysti olla, mutta en ole itse sitä ottelua revanssin kautta ajatellut. Se on kuitenkin selvää, että meillä riittää nälkää lähteä voittamaan sitäkin ottelua.
Mitkä näet HJK:n aseina kansainvälisissä otteluissa?
– Vaikka meillä on nuori joukkue, se on kuitenkin yllättävän kokenut. Meille on toki tullut pelaajia, jotka ovat pelanneet myös ulkomailla ja tuovat sitä kautta kansainvälistä kokemusta, mikä varmasti auttaa osaltaan. Yksi vahvuuksista on myös se, että meillä on varmasti ainakin nälkäinen joukkue.
Saitte karsintaturnauksen kotikentälle. Mikä sen merkitys on?
– Kotiyleisön merkitys on totta kai iso. Totta kai myös tuttu ympäristö ja otteluihin valmistautumisen helppous ovat merkittäviä, mutta sanoisin kuitenkin, että yleisö on se isoin etu. Oma perhe ja läheiset katsomossa, omat fanit ja toivottavasti sitten paljon myös uutta yleisöä tulee katsomoon.
Europelit ovat myös pelaajille näyteikkuna. Otteluita seurataan eri tavalla ulkomailla kuin Kansallista liigaa. Koetko tämän turnauksen itsellesi myös näyttöpaikkana?
– Pyrin tekemään parhaani joka pelissä ja eivät nämä sillä lailla itselleni eroa muista peleistä, enkä ajattele antavani näyttöjä erityisesti kellekään. Tällä hetkellä pelaan tälle Klubin logolle ja vain sillä on merkitystä. Ehkä tulevaisuus tuo jotain muuta tullessaan, mutta sen näkee sitten, enkä sitä sen enempää tässä kohdin ajattele.
Mestarien liigan karsintaturnauksen ensimmäisessä ottelussa keskiviikkona 27.8. kello 13.00 kohtaavat tsekkiläinen Slavia Praha ja turkkilainen Fomget. HJK:n ja Vålerengan välinen ottelu pelataan samana päivänä kello 19.00.
Keskiviikon otteluiden voittajat kohtaavat lauantaina 30.8. karsintaturnauksen finaalissa ja häviäjät pronssiottelussa. Turnauksen voittaja jatkaa Mestarien liigan 3. karsintakierrokselle, finaalin hävinnyt joukkue Europa Cupin 2. kierrokselle ja pronssiottelun voittaja Europa Cupin 1. kierrokselle. Mestarien liigan 3. karsintakierrokselle etenevä joukkue varmistaa samalla myös paikan vähintään Europa Cupin 2. kierroksella.