
FC Inter ja Ilves pelaavat lauantaina Liigacupin finaaliin pääsystä. Inter voitti alkulohkon viidestä pelistään neljä, joten ainakin kevään korvalla Turussa on syytä tyytyväisyyteen.
Yksi tulevan semifinaalin mielenkiintoisimmista pelaajista on kolmannen kautensa Interissä aloittanut Ilves-kasvatti, maalivahti Eetu Huuhtanen.
– Treenit on kulkeneet hyvin ja arki on pyörinyt sen ympärillä. Kaikki on hyvin, kertoo Huuhtanen Kymppipaikan haastattelun kärkeen.
Mitä ajatuksia tuleva semifinaali herättää?
– Hienoa ensinnäkin, että olemme päässeet tähän asti Liigacupissa. Kuitenkin vain neljä joukkuetta pääsee jatkoon ja olemme päässeet niihin mukaan. Haluamme jatkoon. Todella kova matsi tulossa. Ilves on todella hyvä jengi. He näyttivät sen viime kaudella ja jatkaneet talvella. Varmasti kova matsi, mutta olemme mielestäni näyttäneet, että pärjäämme kaikkia vastaan ja peli on näyttänyt hyvältä. En näe syytä, miksi emme voittaisi.
Miten Ilves sytyttää?
– Aina kovat joukkueet sytyttävät enemmän. Itselläni on taustaa sieltä, niin sytyttää vielä enemmän.
Huuhtanen on voittanut Ilveksen Interin paidassa kerran.
Tuleeko kasvattajaseuran voittamisesta lisälatausta?
– Totta kai! Siellä on paljon pelikavereita, ja heille on kiva näyttää, eli sytyttää siinäkin mielessä.
Katastrofi ei toistune
Inter oli kauden 2024 suurimpia pettymyksiä Veikkausliigassa. Mitalisuosikin jääminen Haastajasarjaan oli katastrofi, eikä Eurolopputurnauskaan edennyt Haastajasarjan piikkipaikan jälkeen jatkunut kuin ottelun verran.
Kausi meni pilalle jo keväällä, kun Interin oma verkko heilui luvattomat usein. Nyt on kulkenut, kuten semifinaalipaikka osoittaa.
– Olemme päässeet jatkamaan hyvin viime kaudesta. Meillä on suht sama jengi. Aina on vaihtuvuutta, mutta paljon pelaajia ja valmennus säilyi viime kaudesta täysin. Siihen nähden kaikki tietävät, mitä valmennus haluaa ja pelitapa on selkeä. Uudet pelaajat, jotka ovat tulleet, ovat sopeutuneet todella hyvin. Meillä on ehdottomasti laadukas joukkue ja olemme viime kauteen nähden parempi jengin ja kuulumme ihan sinne Veikkausliigan kärkeen, 22-vuotias maalivahti sanoo.
Onko valmennuksen ja pelaajien keskinäinen tunteminen auttanut mm. siihen, että maaleja ei ole mennyt omiin samaan tahtiin kuin viime alkukaudella?
– Kyllä varmasti. Valmennus vaihtui viime kaudeksi ja jonkin verran saattoi mennä aikaa sopeutumiseen. Muutenkin meillä oli silloin pelillisesti huono jakso, mikä näkyi siten, että jouduimme huonoon kierteeseen, emmekä päässeet siitä pois. Loppukaudesta peli näytti mielestäni paljon paremmalta.
Mitkä ovat koko kauteen kohdistuvat odotukset?
– Meidän pitää olla Veikkausliigan kärjessä. Pystymme haastamaan kenet vaan tässä sarjassa. Konkreettisesti voisin sanoa, että vähintään europaikoille, enkä näe, miksi emme voi päästä korkeammallekin. Jos saamme jatkettua tätä peliä ja parannettua – varmasti kaikki tulevat parantamaan – ennen kauden alkua ja jos tätä virettä jatkettua, niin se on hyvinkin mahdollista.
Auttaako valmistautumiseen se, että kaikki puhuvat HJK:sta, KuPS:sta ja Ilveksestä, mutta eivät niinkään teistä?
– Mahdollisesti se voi auttaa. Ehkä altavastaajan asemassa on vähemmän painetta, mutta en ole koskaan nähnyt sitä huonona asiana, että on odotuksia. Mutta ehkä se voi auttaa jonkin verran.
”Pitää näyttää, että paikka on ansaittu”
Huuhtanen on pelannut täydet minuutit maalilla, ja Interille on tehty viidessä pelissä neljä maalia. Hän lähtee kauteen selkeänä ykkösmaalivahtina. Sitä hän on ollut koko Inter-aikansa, kaksi edellistäkin kautta.
– Vire on todella hyvä. Olen ottanut askeleita eteenpäin viime kaudesta näissä talven peleissä. Olen näyttänyt sen jo ja se on näkynyt myös tulostaululla, kun maaleja ei ole mennyt hirveästi selän taakse. Tietysti puolustus on myös pelannut todella hyvin edessä. Toivotaan, että jatkuu kaudellakin näin. En näe, että miksi ei.
Miten olet mennyt maalivahtina eteenpäin juuri Interin-aikanasi?
Tosi paljon joka osa-alueella. Varsinkin teknisesti, kun olen saanut pelata paljon Suomen kovimmalla tasolla. Varmasti isoimmat askeleet ovat tulleet sen kokemuksen kautta. Olen kasvanut johtajana ja ylipäätään kokemus siitä, kun on maalilla, tuo aina varmuutta.
Kohdallasi on siis käynyt toteen se, että pelaamalla kehittyy?
– Ihan varmasti! Näinhän se menee kaikilla ja varsinkin veskareilla, kun ei voi peluuttaa kuin yhtä veskaria kerrallaan. On tärkeää, että pääsee pelaamaan.
Miltä ykkösvahdin asema tuntuu?
Totta kai se tuntuu hyvältä, mutta se pitää myös ansaita. Pitää näyttää, että sille paikalle kuuluu ja peleissä varsinkin pitää näyttää, että paikka on ansaittu. Siinä on paljon vastuuta, mutta totta kai se tuntuu hyvältä.
Halu kisakoneeseen
Vuonna 2003 syntyneenä Huuhtanen kuuluu Pikkuhuuhkajiin ja siihen pelaajajoukkoon, josta valitaan U21:sten EM-lopputurnausjoukkue ensi kesän kisoihin. Huuhtanen haluaa kisoihin kisojen kokemisen ja uransa jatkon kannalta.
Millainen taistelu maalivahtien kisapaikoista tullaan käymään?
– Varmasti kova! Meillä on pari hyvää ikäluokkaa varsinkin veskojen näkökulmasta. Hyvät ikäluokat ja paljon veskoja, jotka eivät ole olleet edes leirityksillä. Kova taistelu ja kaikki haluavat näyttää, että kuuluu sinne.
Mikä kisapaikan merkitys olisi urallesi?
– Kyllä se olisi todella iso juttu päästä mukaan. Harvoin näitä tilanteita tulee, että ollaan mukana. Se olisi aika ainutlaatuista.
Missä roolissa mahdollinen ulkomaille siirtyminen on?
Se on ihan selkeä tavoite, niin kuin varmasti kaikilla nuorilla pelaajilla. Se on todellakin tähtäimessä. Pitää vaan näyttää peliesityksillä, että sinne kuuluu. Uskon, että se tulee jossain vaiheessa eteen.
Haastattelu: Panu Markkanen