
Espanjan cup huipentuu myöhään lauantaina kahden mammutin kohtaamiseen, kun Real Madrid ja Barcelona pelaavat Copa del Reyn voitosta. Kuten aina näiden kahden kohdatessa, julkisuutta riittää. Ennen lauantain finaalia kaksi suurinta etukäteispuheenaihetta ovat olleet erotuomarit ja Lamine Yamalin (kuvassa oikealla) hiusmalli.
MTV:n asiantuntijakaartiin kuuluva entinen huippupelaaja Mika Väyrynen näkee, että finaalin ympärillä on tällä kertaa normaaliakin enemmän säpinää.
– Iso peli tietenkin, mutta mitä olen seurannut, suuret puheenaiheet ovat myös menneet kentän ulkopuolisiin asioihin. Real Madrid jatkaa sotaansa erotuomareita vastaan, sillä heitä ei miellyttänyt finaalin erotuomarivalinnat. Real jätti väliin muun muassa harjoitukset ja mediatilaisuuden protestoidakseen tuomarivalintoja, Väyrynen kertoo Kymppipaikalle.
– Tuo on tietysti tapa yrittää vaikuttaa. Tuota keskustelua Real on toki käynyt koko kauden.
Erotuomareita ei Realin painostuksesta huolimatta vaihdettu. Espanjan liitto ilmoitti, ettei yksi seura voi sanella tuollaisia asioita. Peli siis joka tapauksessa pelataan, vaikka jossain spekulaatioissa pohdittiin jopa sitä, ettei Real suostu pelaamaan. Toinen kuuma kysymys, Yamalin hiuskuontalo, on sen sijaan yhä hämärän peitossa.
– Barcelonan valmentaja Hansi Flick ilmoitti medialle, että iso yllätys on tulossa. Yamal veti viimeistelytreenit pipo päässä, joten vasta illalla nähdään, mitä sieltä tulee, Väyrynen nauraa.
– Tuokin on tätä päivää. Yamal on niin iso markkinakasvo, että tuollaiset asiat saavat paljon näkyvyyttä.
Itse pelissä on isot panokset, kuten näiden kahden kohtaamisessa aina.
– Barcelonalla on kova otteluruuhka päällä. Flick joutuu pohtimaan, mitä pelaajia hän käyttää lauantaina, mutta samalla hän joutuu miettimään, ketkä ovat kentällä ensi viikon Mestarien liigan välierissä. Barcelonalla on tripla haussa, joten iso panos on tänäänkin.
– Realille tämä on todennäköisesti ainoa mahdollisuus voittaa tällä kaudella mitään. Ja kuka tietää, jos tämä peli on Carlo Ancelottin viimeinen Madridin valmentajana? Jos tulee häviö, kaikki on mahdollista.
Mika Väyrynen iloitsee siitä, että Espanjassakin cupin arvostus on noussut vahvasti. Tällä kaudella on erityisesti otettu harppauksia.
– Kaikissa isoissa jalkapallomaissa cup-kilpailut eivät ole olleet samaa arvostustasoa kuin Englannissa. Nyt sekä Italiassa että Espanjassa suurseurat ovat ottaneet cup-kilpailut hyvin vakavasti. Niitä on pelattu parhailla mahdollisilla miehistöillä ja muutenkin tavoitteellisesti. Arvostus on kasvanut.
– Ottelu pelataan Sevillassa, jossa paikallisesta olympiastadionista on tehty jalkapallostadion. Puitteet ovat kohdallaan ja tässä pelissä on mukavasti jännitettä. Hieno finaali tulossa.
Pelaajistossa on kysymysmerkkejä, lähinnä Realin puolella. Kylian Mbappen pelikuntoa arvaillaan, sen sijaan Barcelonan konkarihyökkääjä Robert Lewandowski on varmuudella sivussa.
– Lewandowski on iso menetys, mutta Barcelona ei joudu muuttamaan pelisuunnitelmaansa sen vuoksi, että ”Lewa” on poissa. He lähestyvät peliä samalla tavalla kuin muutenkin. Ferran Torres on ollut erinomainen aina, kun on päässyt kentälle, joten kyllä siellä hyökkäysvoimaa riittää.
– Mbappe – pystyykö vai ei. Se nähdään sitten myöhään lauantaina, Mika Väyrynen kertoo.
Espanjan cupin loppuottelu, Copa del Rey, alkaa lauantaina Suomen aikaa kello 23.00. Sevillassa pelattavan ottelun välittää Iltalehti Plus -palvelu.