Yksi siirtoikkunan ”varmoista” Veikkausliigasta ulkomaille siirtyjistä oli KuPS:sta 2. Bundesliigan Greuther Fürthiin siirtynyt Doni Arifi. Kyse ei kauden jälkeen ollut missään vaiheessa siitä, lähteekö lahjakas keskikenttäpelaaja KuPS:sta vaan siitä, mikä olisi miehen tuleva osoite.

Arifi on ollut Saksassa jo hyvän aikaa ja pelannutkin kahdessa ottelussa. Hänestä kaavaillaan joukkueelle suurta vastuunkantajaa.

– Olen asettunut tänne ja jalkapallokausi on käynnissä. Mikäs sen parempaa. Alkuun asuin hotellissa, mutta sain hoidettua itselleni kämpän todella nopeasti, ja kaikki asiat ovat asettuneet. On ollut helppoa asettua tänne Saksaan. Kausi on nyt käynnissä, eli paljon treenejä, pelejä ja matkustamista. Perussettiä, kuten viime vuonnakin, Arifi kertoo Kymppipaikalle.

Millainen kaupunki on Fürth?

– Hyvä kaupunki. Olen tykännyt. Seura on hyvä ja perinteikäs. Kaikki puhaltavat kaupungissa yhteen hiileen. Olen tykännyt meiningistä, ja vaikka tämänhetkinen tilanne ei ole paras mahdollinen, näkee, että seurasta välitetään todella paljon.

Onko paikallisten kanssa ollut puhetta siitä, että Tim Sparv pelasi seurassa aikanaan?

– Heti, kun tulin tänne, juttelin parin seuraihmisen kanssa siitä, että hän on ollut täällä. Tiesin sen ennestäänkin, ja olen kuullut pelkkää positiivista Timin ajasta täällä.

Miten seuraksesi valikoitui juuri Greuther Fürth?

– Tiesin kauden jälkeen, että tulen lähtemään ulkomaille. Oli aika. Oli upea kausi Suomessa. Menestystä KuPS:n kanssa ja upeita pelejä. Unelmana on aina ollut lähteä ulkomaille. Kiinnostusta oli todella paljon monelta puolelta. Halusin miettiä tarkkaan seuraavan steppini tässä iässä.

– Kävin läpi monia vaihtoehtoja ja oli monia muitakin hyviä projekteja. Sitten, kun Kakkosbundesliiga tuli kuvioihin, en pystynyt kieltäytymään tästä mahdollisuudesta. Kaikki keskustelut, joita kävin valmentajan (Heiko Vogel) ja seuran kanssa, ideat, joita minulle myytiin ja Saksa futismaana johtivat siihen, että tämä oli lopulta helppo päätös.

Mikä puheissa vakuutti?

– Valmentaja oli skoutannut minua kunnolla ja halusi minut tänne. Minut ja moni muu pelaaja hankittiin, koska halutaan pysyä Kakkosbundesliigassa. En tiedä, onko seura edes pudonnut ikinä kolmoseen. Tämä on seura, joka kuuluu vähintään Kakkosbundesliigaan. Uskoin siihen projektiin.

– Koutsikin on aika uusi (nimitetty 1.12. toim. huom.), ja minua halutaan kehittää. Fürthissä signataan pelaajia niin, että he ovat nuoria ja potentiaalia. Heitä kehitetään ja myydään eteenpäin. Kokonaisuus kuulosti todella hyvältä.

Miten se tuo itseluottamusta, kun sinut haluttiin juuri tällaisilla puheilla?

– Idea myytiin minulle hyvin ja se toi itseluottamusta. He olivat katsoneet tarkkaan meidän matsejamme. Varsinkin Palace-matsi oli katsottu läpi. Siinä oli tasokkaampi vastustaja. Siitä, miten valmentaja osasi kuvailla peliäni ja tiesi vahvuuteni ja heikkouteni, tiesin, että he ovat katsoneet minua ja haluavat minut tänne. Ja totta kai kun puhutaan, että minut otetaan sillä idealla, että kehitetään ja myydään eteenpäin vielä korkeammalle, se antaa itseluottamusta.

Olet siis konkreettinen esimerkki europelien näyttöpaikasta.

– Varmasti. Muitakin matseja oli katsottu, mutta europeleissä voi verrata ulkomaiden tempoon. Sitten ei voi ajatella, että vastassa ei ole kova jengi. Jos vastassa on Palace, kukaan ei voi jossitella, jos siinä tai muissakin europeleissä onnistuu.

Heti kehiin

Arifi sai ensiminuuttinsa 2. Bundesliigassa heti ensimmäisessä mahdollisessa ottelussa, kun hän tuli kentälle viimeiselle kympille vierasottelussa Dynamo Dresdeniä vastaan. Toinen ottelu jäi välistä, mutta viime viikonloppuna hän oli ensimmäistä kertaa avauksessa, kun Fürth kaatoi Holstein Kielin.

Pisteet ovat tässä vaiheessa kautta kultaakin kalliimpia, sillä Fürth on sarjassa viimeisenä. Eroa putoamiskarsijan paikalle on kuitenkin vain piste ja suoran säilyjän paikalle kaksi.

– Tuntui hyvältä tulla mukaan. Oli todella tärkeää tehdä debyytti heti ensimmäisessä matsissa. Se antoi minulle todella paljon buustia. Ihan ok sisääntulo, mutta en pystynyt paljoa näyttämään.

– Sitten tuli pieni loukkaantuminen ja missasin Braunschweig-pelin. Pääsin sen jälkeen takaisin. Onneksi ei ollut sen isompi loukkaantuminen ja pääsin avaukseen. Ihan ok peli sekin. Peli oli erilainen, mitä olen tottunut pelaamaan, mutta se meni ihan hyvin ja tuli tärkeä voitto. Avausdebyytin lisäksi tärkeintä oli saada pisteet.

Miten erilaista on pelata kärkijoukkueiden jälkeen häntäpään seurassa?

– Isoin muutos on se, että olin viime vuonna joukkueessa, joka voitti joka viikko ja taisteli mestaruudesta. Olimme joukkue, joka piti palloa ja hallitsi pelejä. Olen nyt vastakohtaisessa tilanteessa. Se tekee minulle varmasti hyvää, kun tulee erilaisia tilanteita ja varmasti se kehittää, kun puolustan enemmän ja pelaamme altavastaajafutista.

– Se futis, mitä olemme näyttäneet viime peleissä, ei ole sitä, mitä uusi koutsi tarkalleen haluaa, mutta on pitänyt ottaa tavalla tai toisella pisteitä. Sitä kautta joukkueen itseluottamus kasvaa, ja alamme pelata sen näköistä futista, mikä sopii myös minulle, eli pidetään palloa maassa, liikutetaan palloa ja yritetään sitä kautta hyökätä. Pallonhallintapeliä.

Tavoittelit siirtoa ulkomaille jo ennen viime Veikkausliigakautta. Mitä vuosi KuPS:ssa toi?

– Se oli minulta lopulta aika fiksu ja rohkea peliliike. Jos vapaana pelaajana olisi mahdollisuus lähteä ulkomaille hyvän kauden jälkeen, moni tarttuisi siihen. Uskoin visioon jäädä KuPS:iin ja meni, niin kuin suunnittelin. Tein vuoden sopimuksen ja halusin menestyä koti- ja eurokentillä. Molemmat tapahtuivat. KuPS-vuosi antoi minulle paljon. Se kehitti minua pelaajana vielä lisää. Se meni täydellisesti niin kuin suunnittelin. Kausi oli upea ja unohtumaton.

Lähdit siis kehittyneempänä ja kypsempänä pelaajana?

– Kyllä se kehitti minua. Tuli europelejä ja Konferenssiliigaa ja pelasimme vähän erilaista futista kuin Ilveksessä. Lähdin kehittyneempänä, kuten sanoit.

Mitä odotat keväältä 2. Bundesliigassa?

– Odotan itseltäni todella paljon. Haluan sopeutua sarjaan todella nopeasti ja ottaa paikkani seurassa ja avauksessa ja auttaa joukkuetta tavoitteissa. Haluan antaa kaikkeni joka päivä ja auttaa seuraa, joka ansaitsee pysyä tässä sarjassa säilymään. Se on päätavoite loppukaudelle. Sen kautta haluan näyttää osaamistani.

– Kun joukkue voittaa pelejä ja pärjää, silloin näytän itsekin väkisin paremmalta. Päätavoitteet ovat kehittyä, saada avauspaikka, ja auttaa jengiä pysymään sarjassa.

Suomalaissarja

Arifi on hyvä lisä jo ennestään vahvaan suomalaisedustukseen 2. Bundesliigassa. Benjamin Källman ja Naatan Skyttä mättävät maaleja Hannoverin ja Kaiserslauternin riveissä, Adam Marhiev grindaa Nürnbergin keskikentällä ja Luka Hyryläinen on kuntoutumassa Magdeburgissa kohti pelikuntoa. Fürthin viiteen seuraavaan otteluun sisältyy kolme ottelua muita suomalaiseuroja vastaan.

Mitä odotat suomalaisia vastaan pelaamiselta ulkomailla?

– En malta odottaa! Nuo pelaajat ovat ottaneet täällä homman todella hyvin haltuun ja kantaneet Suomen lippua todella korkealla. Tulee olemaan nättiä varsinkin Adamia ja ”Naattia” vastaan. Luka ei ole nyt mukana, mutta en malta odottaa. He ovat olleet kavereitani juniorimaajoukkueista asti. Olen ollut molempien kanssa itse asiassa yhteyksissä.

Millaista on pelata Adam Marhievia vastaan, joka tykkää siitä, että kaikkia sattuu?

– Olemme kamppailleet treeneissä Adamin kanssa keskikentällä. Futis on sellaista. Olemme kentän ulkopuolella kavereita. En ota sitä pahalla, että Adam pelaa, niin kuin hän aina pelaa. Sitten, kun peli loppuu, olemme kavereita. Adam ei ole pelaaja, jota vastaan moni keskikenttäpelaaja haluaa pelata, mutta minä tykkään aina haasteista.

Koska odotat spekulaatioita siitä, että koska sinut valitaan Huuhkajiin?

– En ole miettinyt tuota sen enempää. Haluan vain keskittyä jokapäiväiseen tekemiseen, kehittyä, pelata hyvin ja näyttää osaamistani, jota olen näyttänyt viime vuodet todistanut monien ihmisten ajatuksia vääriksi. On tärkeintä, että luotan itseeni ja tiedän, mihin pystyn. Kun onnistumisia tulee ja he haluavat minut ja näkevät, että pystyn tuomaan Huuhkajiin, niin sitten. On tavoitteena saada kutsu A-maajoukkueeseen, mutta sen aika tulee sitten, kun tulee. He skouttaavat varmasti pelaajia ja kutsuvat minut, kun haluavat. Se ei ole isompi stressi itselleni.

Haastattelu: Panu Markkanen