
VPS koki viikolla katkeran tappion, kun joukkue putosi Suomen cupista FF Jarolle rankkareilla. Joukkueen luottopelaajiin kuuluva Martti Haukioja harmittelee putoamista, mutta fokus on siirretty jo Veikkausliigaan.
Kymppipaikka haastatteli Haukiojan lauantain Veikkausliigan megakierroksen kynnyksellä.
Putositte Suomen Cupista. Mitä tapahtui?
– Pääsimme kahden maalin johtoon ja tuntui siltä, että liidämme jatkoon. Sitten Jaro sai kavennuksen ja pelin kuva muuttui. Puoliajalla tiesimme, että tulee tiukka peli. Oman mausteensa otteluun toi kenttä, liigapeleihin nurmet pitää kastella, mutta cupiin ei. Aika lailla se pallo pomppi ja teki pelaamisen vaikeammaksi.
Millaisia mietteitä VPS:n alkukaudesta?
– Tuntuu siltä, että välillä menee kovaa ja korkealta ja välillä ollaan tosi matalalla ja alhaalla. Olemme ottaneet isoja päänahkoja, mutta sitten olemme myös hävinneet aika turhaan. Alkukaudesta pisteitä tuli hyvillä otteluiden lopuilla ja ehkä se kertoo siitä, että tämä joukkue osaa venyä eikä helposti luovuta.
Oletko ollut tyytyväinen omiin esityksiisi?
– Odotin paljon enemmän viime kauden jälkeen, joten en missään nimessä voi olla tyytyväinen. Jonkun verran meillä on ollut loukkaantumisia ja pelaajat ovat vaihtuneet ympärillä, mutta ei sen taakse voi mennä.
Edessä reissu Maarianhaminaan. Onko kauden ikävin?
– Varmaan pisin reissu ainakin ja nyt meillä kävi huono tuuri, että tämä on Alandia cupin kanssa samaan aikaan. Se tietää sitä, että kaikki hotellit ovat täynnä. Yövyimme edellisen yön Turussa ja siitä aamulla laivalla Maarianhaminaan. Sitten vietetään iltapäivällä aikaa jossain hotellin konferenssihuoneessa. Itse olisin voinut yöpyä tuon yön vaikka teltassa, mutta veikkaan, että ihan kaikki meidän joukkueesta ei olisi sitä halunnut.
Millainen peli lauantaina tulossa IFK Mariehamnia vastaan?
– Olen jossain määrin jopa hieman yllättynyt siitä, kuinka hyvin heillä on mennyt. IFK Mariehamnilla on paljon hyviä yksilöitä, jotka pystyvät ratkomaan pelejä. Viime vuonna taisimme pelata 0-0, ja olen varma, että vaikea peli on tulossa myös tällä kertaa.
Yleisesti Veikkausliigasta tällä kaudella. Teemu Pukki ja muut, onko enemmän kiinnostusta?
– Aika lailla samanlaista on ollut kuin ennenkin. Toki Pukki kiinnostaa aina silloin kun hän pelaa ja etenkin nuorille on iso asia, että hän on pelaamassa muilla paikkakunnilla. Mutta omasta mielestäni vielä isompi keskustelunaihe on VAR. Tiedän, että täysimittaiseen VAR:iin ei ole varaa, mutta toivottavasti edes jonkinlainen olisi tulossa. Sen verran olen pelejä tällä kaudella seurannut, että siihen olisi tarvetta.
Veikkausliiga palaa maajoukkuetauolta täyden kierroksen voimin lauantaina. Martti Haukiojan ja VPS:n ottelu Maarianhaminassa alkaa kello 19.00.
Haastattelu: Jukka Malm