Video: Sportivo TV

Benjamin Källman on iskenyt Saksan 2. Bundesliigassa tällä kaudella kuusi maalia ja on tuolla määrällä sarjan maalipörssissä jaetulla viidennellä sijalla. Alkukauden ”supervaihtomiehen” rooli on samalla vaihtunut Hannoverissa avauskokoonpanon paikkaan.

Eipä Källmania penkiltäkään tulo juuri alkukaudesta pidätellyt, sillä hän iski maalit kauden toisessa, kolmannessa ja neljännessä ottelussa tultuaan kaikissa vaihdosta sisään. Kauden tehokkainta iltaansa hän vietti kaksi kierrosta sitten, kun hän iski kahdesti Eintracht Braunschweigia vastaan.

Meneillään olevissa MM-karsinnoissa on syntynyt kolme maalia, mm. molemmissa otteluissa Puolaa vastaan. Ei siis olisi ihme, vaikka hän olisi taas Huuhkajien avauksessa perjantain MM-karsintaottelussa Maltaa vastaan, joskin myös Joel Pohjanpalo on ollut tehokas Serie B:ssä, Naatan Skyttä Källmanin tavoin Zweitessa ja Leo Walta Allsvenskanissa.

Benjamin Källman, missä vireessä tulit maajoukkueeseen?

– Haluaisin sanoa, että ihan hyvässä. Meno Hannoverissa on ollut hyvää, ja itselleni on tullut onnistumisia, jotka ovat tervetulleita. Tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja tuntuu kivalta pelata.

Tuntuuko kaikki 2. Bundesliigassa viikko viikolta enemmän ns. omalta?

– Kyllä se on niin. Tunnen oloni aika kotoisaksi siinä sarjassa. Koen, että sekin auttaa, kun pääsin aika nopeasti saamaan onnistumisia, jotka voivat helposti jäädä saamatta. Sitten tuntuisi vaikeammalta ja kestäisi kauemmin päästä mukaan. Ne auttoivat, ja sillä tavalla olen päässyt mukaan.

Millainen tilanne se on maajoukkueelle, että viime aikoina moni suomalainen on tehnyt maaleja?

– Se on tietenkin hieno asia, että on hyökkääjiä, jotka tekevät maaleja. On aina kiva juttu, että voidaan valita hyökkääjiä, jotka ovat hyvässä vireessä. Se on maajoukkueessa ehkä haastavin asia. Pelaajat, jotka tulevat, ovat täysin eri tilanteissa.

– On aina hyvä, että on pelaajia, jotka pystyvät päättämään hyökkäyksiä. On hienoa, että on hyökkääjiä, jotka ovat hyvässä vireessä ja tekevät maaleja. Se on kuitenkin yksi vaikeimmista asioista jalkapallossa. Hienoa, että sitä löytyy.

Teemu Pukki puhui parhaimmillaan ollessaan, että tiesi tekevänsä maalin, kun menee kentälle. Oletko siinä tilassa tai lähellä sitä?

– En ehkä ihan sellaisessa! Parhaimmillaan tuntuu siltä, kun menee kentälle, maali on tulossa ja voi odottaa, että se tulee. On ihanaa, kun on sellaisessa flow-tilassa, että tietää, että maali on tulossa.

– ”Temen” parhaimpina hetkinä jokaisella pelaajalla ja fanillakin oli sellainen fiilis, että hän tulee tekemään maaleja. En usko, että hän oli yksin niissä ajatuksissa. En ole ihan siinä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa olen.

Suomi kohtaa Maltan MM-karsintojen päätösottelussa perjantaina.

Haastattelu: Panu Markkanen