
Mestarien liigan välieräparit ratkeavat myöhään keskiviikkona. Tiistaina jatkopaikkansa varmistivat odotetusti Barcelona ja PSG. Mutta se ei ollut odotettua, että kumpikin joutui tekemään koko rahan edestä töitä välieräpaikkansa eteen.
MTV:n studioisäntä ja entinen huippupelaaja Petri Pasanen näkee, että tiistain ottelujen tapahtumat tuovat lisätarmoa Real Madridille, joka lähtee keskiviikkona kirimään kolmen maalin takamatkaa Santiago Bernabeulla.
– Ilman muuta tiistain ottelut pumppasivat Realin renkaita. Kummassakin tiistain pelissä takaa-ajaja laittoi ”varman” jatkajan kunnolla töihin, Peetu Pasanen kertoi Kymppipaikalle.
– Kumpikin tiistain haastaja nousi neljän maalin takaa iskuetäisyydelle. Dortmund olisi voinut tulla tilanteiden valossa vieläkin lähemmäksi. Aston Villa oli neljän maalin takamatkalla ensimmäisen jakson puolivälissä, mutta kiri lopulta maalin päähän jatkoajasta. Kaikki on tietysti mahdollista.
Arsenal vai Real Madrid?
MTV:n asiantuntijakaartiin kuuluva Mika Nurmela arvioi tuoreessa ”Prässilinja”-podcastissa, että Arsenalin jatkopaikka olisi selvä ketä muuta tahansa vastaan kuin Realia vieraissa. Nurmela nosti, että Realin hyökkääjätähdet pystyvät parhaana päivänä lähes mihin tahansa.
– Tietysti Realilla on mahdollisuudet, mutta rehellisyyden nimissä tuntuisi huimalta, jos Arsenal tämän pelin menettäisi. Pitää muistaa, että myös Mikel Arteta näki tiistain pelit ja osaa kyllä valmistaa joukkueensa. Arsenal on niin kovassa Artetan kontrollissa, että he laittavat liinat kiinni ja todennäköisesti jatkavat, Pasanen arvioi.
– Pitäisin ihmenousua suurena yllätyksenä. Mutta tietysti – mitä vaan voi tapahtua, mutta pitää muistaa, että tiistaina Aston Villa ja Dortmund laittoivat suosikit ahtaalle, mutta lopulta jatkoon menivät ne joukkueet, joiden ikään kuin pitikin mennä jatkoon.
Jatkoon menneet joukkueet ovat Pasasen mielestä oikeat.
– Tiistai kuitenkin muistutti, että koti- ja vieraspeleillä voi olla isokin ero. Mutta loppujen lopuksi olen iloinen, että juuri nuo kaksi joukkuetta etenivät välieriin.
Katseet laitaan Milanossa
Illan toisessa ottelussa Inter lähtee hakemaan paikkaa neljän joukossa yhden maalin takaa-ajoasemassa. Inter voitti Bayernin Münchenissä ja hankki selkeän edun. Yksi maali voi tuntua vähäiseltä, mutta Interin tapauksessa yksikin maali on todella iso ero.
– Inter puolustaa yksinkertaisesti niin hyvin, että yhden maalin johto on suuri. Yksin maali tämän hetken Interiä vastaan on työn ja tuskan takana. Sen voi tarkistaa vaikka tilastoista. Interille ei ole mikään ongelma antaa Bayernin pyörittää, joukkue on erittäin kykenevä pitämään nollan ketä vastaan vain, Pasanen kehuu.
– Tietysti kyseessä on yksi maali ja Bayern on laadukas joukkue. Kannattaa kiinnittää huomioita laitoihin illalla. Bayern tulee laittamaan paljon keskityksiä maalille. Siellä odottaa hyökkääjien lisäksi kolme Interin topparia, joista yksi ottaa Harry Kanen ja kaksi pelaajaa on vielä ympärillä. Inter ei anna yhtään ylimääräistä tilaa. Se on varma.
Mestarien liigan keskiviikon puolivälierien toiset ottelut alkavat 20.00. MTV:n studio ennakoi kamppailuja 21.00 alkaen Pasasen johdolla. Studiossa ovat asiantuntijoina Mika Väyrynen ja Jari Litmanen tiistain tapaan.