
Mestarien liigan toinen välieräpari alkaa keskiviikkona. Tiistaina PSG haki arvokkaan, mutta niukan, voiton Arsenalin kotikentällä tiukkojen vaiheiden jälkeen. PSG sai toisen jalan finaaliovesta sisään, keskiviikkona aloitetaan toisen finalistipaikan jahtaaminen. Vastakkain ovat perinteiset kilpakumppanit Barcelona ja Inter.
MTV:n asiantuntija Mika Väyrynen haistelee nostalgiaa ennen kahden jättiläisen kohtaamista.
– Barcelona-Inter, se on yksi näitä Euroopan mielenkiintoisia pareja. Ajatukset menevät ensimmäisenä kevääseen 2010, kun joukkueet kohtasivat. Silloin olivat vastakkain Pep Guardiola ja hänen Barcelonansa sekä Jose Mourinho ja hänen johtamansa Inter, Mika Väyrynen muistelee Kymppipaikalle.
– Se ottelupari oli melkoinen klassikko. Kaikkea mitä siinä tapahtui ja miten Inter sen lopulta klaarasi. Vaikka noista peleistä on aikaa, kyllä ne siellä taustalla vaikuttavat.
Inter voitti tuolloin kotonaan 3-1 ja Barcelona 1-0. Ottelut muistetaan siitä, että Interin Thiago Motta sai punaisen kortin Sergio Busquetsin ”telomisesta” ja siitä, että ”tuskainen” Busquets kurkki sormiensa välistä kieriskelyn keskellä, mitä tuomioita tulee. Barcan huikea painostus ei kuitenkaan tuonut lisämaaleja ja Internazionale meni finaaliin – ja lopulta voitti sen.
– Sitä välierää muistellaan vieläkin. Inter pelasi omilla vahvuuksillaan silloin ja pysäytti Barcelonan. Vähän samat askelmerkit ovat ilmassa, Väyrynen sanoo.
– Inter perustaa pelinsä todella vahvaan puolustamiseen. Barcelonalle hyökkäys on se ase. Ei ihme, että aika monta Barcelonan pelaajaa on maalitilastossa korkealla.
Psyykkinen ja fyysinen valmius
Kumpikin joukkueista on uurastanut kolmessa eri kilpailussa kevään aikana. Molemmat pelasivat viikonloppuna – Barcelona joutui ylitöihin Espanjan cupin finaalissa Realia vastaan ja Inter menetti Serie A:n kärkipaikkansa AS Roma-häviön myötä.
– Kumpi tulee olemaan tuoreempi? Kolmen kilpailun pelaaminen ja niihin keskittyminen vaatii paljon duunia, että saa akut ladattua. Barcelonan tila on tietysti hyvä, koska itseluottamus on korkealla cupin voiton myötä. Inter sai lisää ajateltavaa viikonlopun tappion myötä.
– Kumpi pystyy palautumaan fyysisesti ja psyykkisesti paremmin. Se on iso kysymysmerkki ja aika ratkaiseva juttu.
Pelin kuva tulee Väyrysen näkemyksen mukaan olemaan tuttu.
– Barcelona pitää palloa ja hyökkää. Inter pystyy puolustamaan maaliaan taidolla, kuten koko kauden, välillä ansaitulla tuurillakin. Inter on taas erittäin vaarallinen omilla hetkillään. Kun Lautaro Martinez ja kumppanit tulevat, pitää Barcan puolustuksen olla hereillä.
– Jos Marcus Thuram ei pysty pelaamaan, se on iso menetys.
Barcelonan ja Interin välinen ottelu alkaa 22.00. MTV:n studio alkaa tuntia aiemmin. Studiossa ovat keskiviikkona Peetu Pasasen johdolla Mika Väyrynen ja Mehmet Hetemaj.