Veikkausliigan Mestaruussarja jatkuu jälleen tiistaina. Ohjelmassa on kolme ottelua, joissa jokaisessa on jälleen kerran massiivinen panos. Ohjelma on herättänyt myös keskustelua, sillä Teemu Pukki harmitteli lauantain Suomen cup-finaalin jälkeen, ettei voittoa ehdi juhlia, koska jo tiistaina pelataan.
Näkökulma tuokin, mutta selkeästi merkittävämpi näkökulma on siinä, että HJK:n ja KuPS:n vastustajat Inter ja SJK ovat saaneet viikonlopun ladata akkujaan.
KuPS:lle tämä ei ole ihan uusi tilanne, sillä viime kaudella joukkueella oli sama lähtökohta cupin finaalin jälkeen. Toki HJK:ssakin on paljon pelaajia, jotka ovat tottuneet uriensa aikana pelaamaan tiiviillä tahdilla. Eikä Pukkikaan todennäköisesti tarkoittanut sitä, etteikö hän olisi palautunut pelikuntoon vaan sitä, että seremoniat suuren voiton jälkeen jäävät ymmärrettävästi laimeiksi.
Ruudun asiantuntija Marko Rajamäki nostaa rasituksen yhdeksi avaintekijöistä tiistain peleissä HJK:lle ja KuPS:lle.
– En osaa sanoa, miksi ottelut ovat juuri tiistaina? Miksei keskiviikko tai jopa torstai? Nyt isot pelaajat, kuten Pukki, kommentoivat ohjelmaa eivätkä pidä sitä järkevänä, Marko Rajamäki totesi Kymppipaikalle.
– Toisaalta, HJK:lla on joukkueen sisäinen tunnelma katossa. Cupin voitto ja varma europaikka taskussa. Siitä voi ammentaa henkisesti paljon. Toisaalta Interillä on taas fyysisessä mielessä parempi lähtökohta. Kärjistettynä isoin kysymys on, kumpi on suurempi etu? Fyysinen etu vai henkinen etu.
Ottelussa on HJK:lla jälleen näytön paikka. Inter voitti joukkueiden välisen edellisen kohtaamisen Helsingissä murhaavan ylivoimaisesti.
– He haluavat varmasti näyttää, etteivät Helsingin tapahtumat toistu. Nyt on uusi mahdollisuus. HJK on uudistunut. Esimerkiksi KuPS:aa vastaan HJK puolusti todella nöyrästi, ottivat vastaan. Se ei ole kovin tavallista Klubilta, Rajamäki arvioi.
– HJK:n kokoonpano on tietysti myös mielenkiintoista nähdä. Jonkin verran kierrätystä tulee lauantain kokoonpanoon todennäköisesti ja viimeistään pelin aikana kierrätetään.
Marko Rajamäki muistuttaa myös, että Interin kokoonpanossa on tullut yksi iso pakollinen muutos viime otteluun nähden. Axel Kouame ei ole enää Interin palveluksessa.
– Tietysti se, että jos menettää joukkueen parhaan pelaajan – ehkä jopa koko liigan parhaan – vaikuttaa. Se näkyy. Suoraan kopiota ei ole, mutta Interillä on hyvät paikkaajat. Johannes Yli-Kokko pystyy tekemään paljon ja Kouamen lähdön myötä Bismark Ampofon rooli kasvaa automaattisesti. Tietyissä ylöspäin tehtävissä kuljetuksissa Kouame on korvaamaton, mutta pääosin Inter pystyy hänen lähtönsä paikkaamaan. Muistetaan myös, että Florian Krebs on yhä joukkueessa ja hän on ollut koko kauden isossa roolissa, Rajamäki sanoo.
– Interin vahvuus on tiistainakin koko joukkueen puolustaminen. HJK:lla on tehokas ja nimekäs joukko hyökkääviä pelaajia, mutta nyt on vastassa kauden paras puolustus.
KuPS tarvitsee voiton
Tiistain kahdessa muussa ottelussa kohtaavat Ilves ja Gnistan sekä KuPS ja Ilves. Ilveksen lähtökohta on selvä: joukkue on selkeä suosikki ilman panosta pelaavaa Gnistania vastaan. Mutta tämä tosiseikka tekee Rajamäen näkemyksen mukaan Gnistanista vaarallisen.
– Gnistanin rooli on olla kiusaaja. Heillä ei ole paineita. Jos oma peli lähtee kulkemaan, joukkuetta on vaikea pysäyttää. Pitää muistaa, että kokoonpanossa on huippupelaajia. He tulevat ottamaan jokaisessa ottelussa Jussi Leppälahden opein ylhäältä kiinni ja sitä kautta tilanteita tulee. Minusta on selvää, ettei Gnistan tule häviämään Mestaruussarjan kaikkia pelejään.
– Ilves antoi vahvan myrskyvaroituksen Kuopion vierailullaan. Ensimmäiset 30 minuuttia joukkue pelasi jokaisella osa-alueella loistavasti. Tuli mieleen viime kausi, jolloin Ilves veti koko Mestaruussarjan läpi voittaen joka pelin. Kaikki puoltaa sitä, että Ilves tulee menestymään hyvin. Ilves on tiistaina selvä suosikki.
KuPS on Rajamäen mukaan tilanteessa, jossa vain voitto kelpaa. Kahdessa viimeisessä ottelussa on tullut tappio – ensin Ilves haki pisteet Kuopiosta ja lauantaina HJK voitti niukasti cupin finaalin. Nyt KuPS on jo toisen kerran kotonaan Mestaruussarjassa.
– Nyt ollaan mentaalipuolella. KuPS:lla on tappio alla kotikentältä Mestaruussarjan avausottelusta ja myös cupin finaalista. Petteri Pennanen on pelikiellon vuoksi pois kokoonpanosta, Saku Savolainen todennäköisesti myös. Samoin Clinton Antwi ja ehkä edelleen Samuli Miettinen. Heidän täytyy voittaa tämä ottelu, jos haluavat tosissaan taistella mestaruudesta, Rajamäki arvioi.
– SJK ei mielestäni pelaa enää mestaruudesta, mutta europaikoista kyllä. Yksi viiden kärjestä tulee jäämään ilman paikkaa Euroopassa ensi kaudella. SJK haluaa sinne mukaan, mitali päälle olisi bonus. SJK:n tilanne on siis se, että heidän täytyy saada joku kiinni ja mennä ohi. Nyt heillä on hyvä lähtökohta horjuttaa KuPS:aa. Fyysinen etu on heidän puolellaan ja toisin kuin HJK:lla, henkinen puoli ei ole KuPS:lla yhtä korkealla finaalitappion vuoksi.
Veikkausliigan Mestaruussarjan otteluista Ilves-Gnistan ja KuPS-SJK alkavat kello 18.00. Interin ja HJK:n välinen ottelu alkaa tunti myöhemmin.
Haastattelu: Panu Markkanen