Manchester Unitedin ja Arsenalin kohdatessa ilmassa on aina sähköä, mutta viime vuosina Manchester Unitedin huonous on väljähdyttänyt tätä kohtaamista. Näin on tälläkin kaudella, kun joukkueet kohtaavat sunnuntaina.

Viaplayn konkariselostaja Mikko Innanen oikein vimmastuu ottelun alla ManU:n nykymeiningistä.

– Se olisi aina aiemmin ja monella liigakaudella sellainen peli että ”Wau!” Nyt siitä on vähän hohto pudonnut. Miten United on rakennettu? Ajatelkaa, United! Miten mahtava ja suuri seura ja nyt sieltä viedään henkilökunnalta ruokailutkin. Tuohan on skandaali!

Sir Alexillekin maksettiin 2,5 miljoonaa siitä, että hän toimi seuran attaseana. Joku voisi kysyä, miksi maksetaan 2,5 miljoonaa siitä, että olet sir Alex. Monia asioita on tehty aivan päin h-ttiä, Innanen puhisee.

ManU ei pelaa Valioliigassa enää oikeastaan mistään, joten suorituspaineet ovat Arsenalilla.

– Jos Arsenal haluaa olla uskottavasti Liverpoolin kannassa ja pullistella siinä, niin heidän on hoidettava tuo matsi väkisin himaan. Manchester United on vaan jäänyt isojen kelkasta pois. Se on iso jälleenrakennusprojekti ja se vie aikaa, mutta tällä hetkellä ManU on ihan eri kategoriassa kuin Arsenal ja Liverpool, Innanen sanoo.

Millä mielin muistelet 1990-luvun ja vuosituhannen vaihteen keskinäisiä otteluita?

– Muistan, kun korona-aikaan selostimme Viaplaylle vanhoja matseja uudestaan, kun ei ollut mitään liveurheilua, sanoin, kun vastakkain olivat, että nykyfutiksen VAR-tuomioilla Patrick Vieira ja Roy Keane ajettaisiin ulos viisi kertaa suoralla punaisella!

– ManU ja Arsenal olivat muiden yläpuolella ja tuntui, että seuraorganisaatioista ja managereista lähtien sillä välillä oli pyhää vihaa. Sitä oli hienoa tehdä. Sir Alex ja Arsene Wenger olivat siellä ikuisuuden. Nyt, kun katsoo ManU:n manageritouhuja, niin sehän on tuulinen paikka. Arsenalissa Arteta on saanut asioita aikaan.

ManU-Arsenal -ottelusta voisi siis sanoa, että ennen oli paremmin.

– Ei ole enää ihan sama meininki. Jotenkin sitä kaipaisi sitä vanhaa kunnon ryminää! Sitä aitoa positiivisella tavalla vihaa molemmista leireistä toista kohtaan, Innanen sanoo.

Haastattelu: Panu Markkanen