Jalkapallon Mestarien liiga jatkuu tiistaina ja keskiviikkona täydellä höyryllä. Kumpikin ottelupäivä tarjoaa yhdeksän ottelua, joten seurattavaa riittää. Tiistai-illan erikoisuutena on kahden yllätysjoukkueen ensiesiintyminen kotikentällään. KuPS:n jatkosta pudottanut Kairat Almaty isännöi mahtavaa Real Madridia ja Skandinavian tämän hetken kohutuin joukkue, norjalainen Bodö/Glimt saa vastaansa Tottenhamin.
Huuhkaja-legenda ja MTV:n asiantuntija Mika Väyrynen odottaa tiistain debyyttejä innolla. Erityisesti Bodö/Glimtin historian Mestarien liigan ensimmäinen kotipeli saa Väyrysen huomion.
– Olen seurannut Bodö/Glimtiä tarkemmin jo pitemmän aikaa. Siellä toimitaan todella hienosti. Seuralla on strategia, jota noudatetaan pilkuntarkasti. Joukkue rakentuu hyvin pitkälle norjalaispelaajista. Mukaan mahtuu pari nuorta tanskalaista, mutta ei juuri muita, Väyrynen arvioi Kymppipaikalle.
– Siellä on tehty pitkäjänteistä työtä, satsattu akatemiatoimintaan ja seuralla on selkeät toimintaperiaatteet. Hyvässä valmennuksessa tulosta on tullut ja uusia askelia otettu. He ovat voittaneet neljä Norjan mestaruutta viidessä vuodessa. Europeleissä suunta on ollut koko ajan nouseva. Viime kaudella he olivat Eurooppa-liigan sensaatio pääsemällä välieriin, nyt on sitten vuorossa suurin kilpailu, Mestarien liiga.
Mika Väyrynen arvioi mielenkiintoisesti Bodö/Glimtin pelitapaa. Napapiiriltä tuleva joukkue tekee vastustajien pelistä hankalan.
– Se on tietynlaista kaaosjalkapallo, jota on tosi kiva katsoa. Jos heidän pelityyliään pitäisi arvioida, se on ”muurahaisfutista”, He pelaavat niin tiiviisti kuin on yleensä mahdollista
– Olisi mielenkiintoista seurata pitempään heidän harjoitteluaan ja muuta toimintaa. Joka tapauksessa on selvää, että Bodö/Glimt on sellainen seura, josta kannattaa ottaa muidenkin mallia.
Itse ottelussa Tottenham on suosikki, mutta Väyrysen näkemyksen mukaan kotijoukkue ei ole ilman mahdollisuuksia.
– Tottenham tuntee Bodö/Glimtin viime kauden Eurooppa-liigan välierien vuoksi, se on heille etu. Mutta peli ei tule olemaan ”Spursille” helppo. Tekonurmi, vähän viileämmät olosuhteet, Bodö/Glimtin pelitapa… Yllätys on täysin mahdollinen, Väyrynen povaa.
MTV:n lähetyksessä tutustutaan norjalaisseuran toimintaan lähemminkin, sillä paikan päälle on lähetetty asiantuntijatiimistä Antti Niemi.
– Eiköhän Antti paneudu asiaan huolella ja saadaan studio-osuuteen hyvää taustatietoa, Väyrynen uskoo.
Suurtapahtuma Almatyssa
Illan toinen yllättäjän isännöimä ottelu pelataan Almatyssa. Almaty on aika kaukana Euroopasta, mutta Kazakstan on UEFAn kartalla osa Eurooppaa. Paikallisesti on nyt tarjolla todellinen makupala, kun Mestarien liigan kautta aikojen menestynein joukkue, Real Madrid, tulee kylään.
– Real lähti matkalle jo sunnuntaina totuttelemaan aikaeroon ja olosuhteisiin. Mediatietojen mukaan matka oli kestänyt yli kymmenen tuntia. Valmistautuminen on varmasti erilaista kuin normaalissa europelissä, mutta en usko, että mitään ongelmia on, Väyrynen sanoo.
– Realin pelaajat ovat tottuneet kaikenlaiseen. Suuri osa pelaajista on maajoukkuetasolla Kazakstanissa käynyt pelaamassa, joten sinänsä tuttua hommaa.
Real-sirkuksen saapuminen kaupunkiin on iso juttu. Kun selvisi, että Real matkustaa Kairatin vieraaksi, lähti video tuulettavista Kairat-pelaajista maailmalle.
– Mestarien liiga on valtava saavutus seuralle, kaupungille, maan jalkapallolle ja tietysti pelaajille. Kun arpa heittää vastaan Realin kotikentälle, syntyy varmasti ainutlaatuinen tapahtuma. Siellä on nyt oikeasti maailmanluokan staroja kaupungissa.
– Veikkaan, että Kairatilla on illan ottelussa aika pragmaattinen lähestymistapa. Esimerkiksi KuPS-pelissä Kairat prässäsi kovaa, sitä tuskin tapahtuu nyt. Ja onhan se selvää, että Real on massiivinen suosikki illan peliin, Väyrynen arvioi Kymppipaikalle.
Mestarien liigan tiistain kattaus alkaa kello 19.45, kun Kairat ja Real pelaavat vastakkain. Toinen samaan aikaan alkava ottelu on Atalanta-Club Brügge. Kello 22.00 starttaavat ottelut Pafos-Bayern, Chelsea-Benfica, Inter-Slavia Praha, Galatasaray-Liverpool, Atletico Madrid-Frankfurt, Marseille-Ajax sekä Bodö/Glimt-Tottenham.