Englannin Valioliigan puhutuin ja kohutuin joukkue on ollut tälläkin kaudella Manchester United. Takavuosina tämä johtui menestyksestä, nyt aivan muusta. ManU on kulkenut skandaalista toiseen, useamman eri managerin johdolla. Tuorein uhri oli Ruben Amorim, joka pestattiin viemään ManU takaisin sinne, mihin se monen mielestä kuuluu: huipulle.

Amorimin johdolla kurssi oli hiljalleen kääntymässä, mutta Amorim unohti yhden asian. Manchester Unitedissa kukaan ei ole suurempi kuin seura, ei edes manageri sitten sir Alex Fergusonin, joka oli pitkälti yhtä kuin Manchester United.

Antti Niemi ihmettelee, ettei Sir Alexin varjosta ole vieläkään päästy eroon.

– Siitä on jo aika kauan aikaa, kun Sir Alex manageroi seuraa. Sen jälkeen siellä on ollut monenlaista kokeilijaa. Legendaarisia valmentajanimiä, hakuja Keski-Euroopasta, entisiä pelaajasuuruuksia ja vaikka mitä. Mutta kurssi ei ole kääntynyt kuin hetkittäin. ManU:sta on tullut uinuva jättiläinen, mikäli se jättiläinen enää on, muuta kuin maineeltaan ja fanipohjaltaan.

– ManU oli yhdessä vaiheessa niin ylivoimainen, että se keräsi enemmän anti-faneja kuin mikään muu seura. ManU:a opittiin inhoamaan sen vuoksi, että joukkue dominoi. Nyt nämä anti-fanit ottavat kaiken tilanteesta irti, etenkin somessa. Tietysti myös media ilakoi, koska ManU tuottaa myyviä otsikoita. Kaikki ManU-fanit lukevat joka sanan, sen tekevät myös anti-fanit saadakseen iloa arkeensa.

Niemi miettii, että ManU:ssa näytti menneen asiat sekaisin hallinnossa. Kuka seuraa johtaa? Kuka sitä rakentaa?

– Amorim toi medialle esiin sen, että hänen pitäisi olla manageri, joka hallinnoi pelaajabudjettia ja tekee pelaajavalinnat. ManU:n johto näki toisin. He näkivät Amorimin olevan päävalmentaja seurassa, jonka rakennustyön he tekevät. Tässä on valtava ristiriita. Englannissa on perinteisesti menty niin, että joukkuetta johtaa manageri. Sen kertoo tietysti jo termi. Valmentajat ovat managerin apulaisia. ManU:ssa menivät puurot ja vellit sekaisin.

– Tietysti urheilujohtajia on ollut aina ja nykyään vielä enemmän. Nyt ollaan menossa enemmän saksalaiseen suuntaan. Saksassa managerit johtavat joukkueen rakentamista ja ovat pitkään seuran palveluksessa. Päävalmentajat tulevat ja menevät. Englannissa ollaan nyt seuraamassa tätä suuntausta.

– Amorim ilmeisesti kuvitteli olevansa manageri kaikilla oikeuksilla ja toi sen julki. Seurajohdossa oltiin toista mieltä – päävalmentajat valmentavat sitä materiaalia, joka heille on annettu ja sillä budjetilla, jota he hallinnoivat. Ehkä ”old school” on väistymässä, mutta olisi ollut aika lailla mahdotonta miettiä, että esimerkiksi Roy Hodgson olisi juurikaan kuunnellut ketään muuta johtaessaan joukkuetta ja hankkiessaan pelaajia.

Mitä seuraavaksi? Antti Niemi tunnustaa, ettei osaa sanoa. Kaikkea mahdollista on jo kokeiltu.

– Sir Alexin jälkeen yritettiin pelata varman päälle ja lähteä liikkeelle David Moyesin kanssa. Moyes teki sen virheen, että hän potki kaikki aiemmat apuvalmentajat pois. Tiestä tuli lyhyt. Louis van Gaal ei sopeutunut kunnolla seuraan, eikä edes Jose Mourinho saanut ihmeitä aikaan. Sitten on kokeiltu entisiä tähtipelaajia, kuten Ryan Giggs, Ole-Gunnar Solskjäer ja Ruud van Nistelrooy. Teoreettista puolta testattiin Ralf Rangnickin ja Erik ten Hagin kanssa, nyt Amorimin.

Niemi muistuttaa, että managerin/päävalmentajan paikat ovat todella tuulisia nykypäivänä.

– Otetaan tuore esimerkki vähän ylempää saarta, Celtic. Uusi manageri ehti olla 33 päivää virassa ennen kuin kenkä heilahti. Riitti, että tuli turpiin Rangersilta. Tuo kertoo paljon siitä, että kovin paljoa joustoa ei huippujalkapallossa ole.

– Golf-kentillä on sen sijaan aika paljon sellaisia ammattivalmentajia, jotka nostavat tiliä vielä pitkään entisiltä seuroiltaan.