Englannin Valioliigan kauden viides ottelukierros pelattiin viikonloppuna. Tulokset menivät aika lailla nappiin sarjakärki Liverpoolin kannalta. Liverpool otti jo viidennen voittonsa viidestä ottelusta ja kierroksella pahimmiksi kilpailijoiksi arvioidut joukkueet menettivät pisteitä.

Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi on tässä vaiheessa huolissaan siitä, että kauden mestaruustaistelu saattaa ratketa jännityksen kannalta liian aikaisin.

Antti Niemi, Liverpool on aloittanut kautensa vakuuttavasti. Jatkuuko ylivoima?

– On ainakin varmaa, että Merseysidella on hymy herkässä näin viikon alun kunniaksi. Liverpool on aloittanut kautensa virheettömästi ja mestarien tavoin. Heikommallakin pelillä on tullut täysiä pistepotteja, joukkue on ollut pelien loppuhetkillä tehokas ja piste-ero Arsenaliin on jo viisi pistettä. Everton-voitto viikonloppuna oli jälleen kellontarkka suoritus. Kolme pistettä kotiin ja kotisohville katsomaan, kuinka kilpakumppanit menettävät pisteitä. Kyllä tällä hetkellä näyttää siltä, ettei Liverpoolin marssia voi oikein pysäyttää.

Onko Liverpool jo nyt parhaalla tasollaan?

– Ei ole. Sekin on huolestuttavaa. Kuten monivuotinen joukkuekaverini Jonatan Johansson Kymppipaikan haastattelussa sanoi, miltäköhän peli näyttää, kun Liverpool nousee sille tasolle, mihin joukkue pystyy. Penkillä istui lauantaina kaikki keskeiset hankinnat – pitkälle yli 200 miljoonaa puntaa. Wirtz, Isak ja Frimpong olivat kaikki vaihdossa. Kun Wirtz ja Isak pääsevät sinuiksi uuteen ympäristöön, jälki voi olla vielä ylivoimaisempaa.

Entä haastajat? City menetti loppuhetkillä voiton Arsenalin vieraana…

– Viihdyttävä peli. Tasapeli oli varmaan loppujen lopuksi oikeutettu tulos. Se on selvää, että City tulee nousemaan kärkitaisteluun mukaan, mutta nouseeko haastamaan Liverpoolia? Tuskin. Jo nyt eroa on kahdeksan pistettä, kun pelejä on pelattu vasta viisi. Tuollaisen eron kiinni ottaminen on todella hankalaa. Jos eron laskee otteluissa, pitäisi Liverpoolin hävitä kolme ottelua ja Cityn voittaa kolme samaan aikaan. Voi nimittäin olla, ettei Liverpool häviä edes kolmea sarjapeliä koko kauden aikana.

– Arsenal tuli hienosti tasoihin, mutta nuo pelit pitäisi voittaa, jos mestaruuden haluaa. Mielestäni tasapeli sunnuntain pelistä oli aika lailla maksimi Arsenalille. Citylle jää jossiteltavaa, sillä joukkue puolusti loppuhetket heikosti.

Entä muut huomiot viikonlopun kierrokselta?

– Tottenham on aloittanut kauden kohtuullisen hyvin eikä tasapeli Brightonia vastaan vieraskentältä ollut huono tulos. Näyttää siltä, että Tottenham on tällä kaudella mukana taistelussa Mestarien liigapaikoista, mutta tuskin sen enempää. Itse odotin, että Chelsea jo tälle kaudella kasvanut vähän tasaisemmaksi suorittajaksi, mutta suoritukset ailahtelevat. Takavuosina tappio Old Traffordilla ei olisi ollut mikään yllätystulos, mutta nyt olisi ollut jotain otettavissa. Tietysti maalivahdin aikainen ulosajo vaikutti peliin.

ManU tosiaan voitti. Ollaanko siellä menossa parempaan suuntaan?

– Varmaankin, pikkuhiljaa. Voitto ainakin hiljensi vähän kritiikkiä joksikin aikaa. Tällä kertaa tabloidit ja meeminikkarit joutuvat keksimään alkuviikon aiheensa muualta kuin Manchester Unitedista. Ehkä siellä antaa uskoa myös se, että joukkueella on täsmälleen saman verran pisteitä kuin Cityllä. Tosin jos ennen kauden alkua olisi sanottu, että niitä on Cityllä vain seitsemän, ei sitä oltaisi uskottu. Mutta parempaan päin – saa sitten nähdä, onko kurssi kääntymässä pysyvästi vai jatkuuko vuoristorata.

Onko muuta sanottavaa tällä kertaa?

– Aston Villa teki maalin. Se tapahtui viidennessä ottelussa. Onnittelut Matty Cashille, jonkinlainen merkkipaalu. Wolverhamptonin surkea alkukausi ei suoranainen yllätys ole, mutta kotitappio nousijajoukkue Leedsille tuo varmasti lisää painetta. Viisi ottelua ja nolla pistettä. Henkinen takalukko on varmasti aika paha tällä hetkellä.

Englannin Valioliiga jatkuu ensi viikonloppuna niin brittikentillä kuin Viaplayn kanavilla. Puhtaalla pelillä oleva Liverpool kohtaa vieraskentällä Crystal Palacen. Wolverhampton puolestaan yrittää päästä pisteiden makuun Tottenhamin vieraana.