Valioliigan yksi kuumimmista joukkueista on tällä hetkellä Newcastle. Joukkue voitti vieraskentällä Tottenhamin lauantain varhaisottelussa 2-1 ja jatkoi vahvaa putkeaan. Joukkue on voittanut nyt viisi ottelua Valioliigassa putkeen ja nousu sarjataulukossa on tosiasia. Viiden ottelun putki on hoitunut vakuuttavalla maalierolla 15-1.
Newcastlen hiipiminen kärkikamppailuun ei yllätä entistä Valioliigatähti Antti Niemeä, mutta se tapa, jolla ”Magpies” on nousunsa tehnyt, on Niemen mielestä yllättävä.
– Kun muutama vuosi sitten selvisi, että Newcastle siirtyi Saudi-omistukseen, oltiin yleisesti varmoja, että nyt alkaa riehuminen siirtomarkkinoilla. Odotettiin vähän samanlaista menoa kuin Chelsealla oli 2000-luvun alussa. Kaikki, mitä oli tarjolla, ostettiin, Niemi arvioi Kymppipaikalle.
– Taskut ovat pohjattomat. Mutta näkyvään kilpavarusteluun seura ei ole lähtenyt. Minusta se on ollut oikein hyvä asia, mutta siis yllättävää kyllä. Strategia tähtää joka tapauksessa selvästi siihen, että Newcastle haluaa olla kärkijoukkueiden ryhmässä pysyvästi.
Newcastlea on rakennettu maltilla. Enemmän joukkueen rakentaminen on tapahtunut Liverpoolin hengessä kuin mainitun Chelsean, etenkin lontoolaisten takavuosina.
– Urheilutoimenjohto on rakentanut joukkuetta sopivista ja kehityskelpoisista pelaajista. Sellaisista, jotka sopivat joukkueen ajatukseen pitemmän tähtäimen menestykseen. Kun markkinoille on tullut todellisia, huippukalliita supernimiä, Newcastle ei ole noihin kilpailuihin lähtenyt, Niemi sanoo.
– Eivät esimerkiksi Alexander Isak, Joelinton, Bruno Guimaraes tai Anthony Gordon olleet supertähtiä siinä vaiheessa, kun ovat Newcastleen siirtyneet. Hyviä ja lupaavia pelaajia toki, mutta eivät siirtomarkkoiden kermaa. Nyt Isak ja Gordon ovat jokaisella short-listilla, kun mediassa spekuloidaan suurseurojen tulevia hankintoja.
Mestareiden liigaan?
Niemen mielestä kaikki viittaa siihen, että Newcastlen nousu jatkuu edelleen. Mestaruuskamppailuun ei seura nouse, mutta taisteluun muista sijoista kyllä.
– Näkisin, että Newcastlella on hyvät mahdollisuudet top-4 sijoitukseen ja paikkaan Mestarien liigassa ensi kaudella. Liverpool on tietysti jo karkumatkalla, mutta jos nykyinen suoritustaso säilyy, voi mikä muu tahansa sijoitus olla mahdollinen, Niemi miettii.
– Toisaalta Arsenal on hyvin suoritusvarma ja City alkaa saada askelmerkit taas kohdalleen. Mutta neljän sakkiin on täydet mahdollisuudet.
Antti Niemi antaa kiitosta urheilujohdon lisäksi valmennukselle. Niemen mielestä Eddie Howe on ollut – ja tulee olemaan – erinomainen valinta joukkueen manageriksi.
– Tämäkin valinta kertoo siitä, että Newcastlen johtoportaassa arvostetaan pitkäjänteisyyttä. Howe teki vuosia loistavaa työtä Bournemouthissa ja vahva työ on jatkunut Newcastlessa. Kun omistajapohja muuttui, olisi voinut kuvitella, että Riadin suunnasta olisi vaadittu jotain tunnettua, kansainvälistä menestystä nauttinutta valmentajaa töihin. Mutta valinta osui Hoween.
– Valinta on osoittautunut oikeaksi. Hän sopii erinomaisesti Newcastlen strategiaan, ja tietysti myös Howen kannalta valinta on osoittautunut hyväksi. Hänen arvostuksensa on noussut kohisten, eikä ollut ihme, että Howe oli ainakin mediassa vahvasti esillä yhtenä vaihtoehtona Englannin maajoukkueen päävalmentajaksi.
Eddie Howen ja kumppanien seuraava etappi on edessä ensi tiistaina, kun joukkue kohtaa Englannin Liigacupin välierässä Arsenalin.
– Siitä tulee varmasti todella viihdyttävä kamppailu, Antti Niemi arvioi Kymppipaikalle.
Haastattelu: Panu Markkanen