Adam Marhiev siirtyi täksi kaudeksi Saksan 2. Bundesliigan 1. FC Nürnbergiin. Hän sai minuutteja vaihdosta käsin heti ensimmäisessä ottelussa siirron jälkeen ja aloitti sen jälkeen kolme ottelua putkeen. Hän on yksi sarjan neljästä suomalaisesta Kaiserslauternin Naatan Skytän, Hannoverin Benjamin Källmanin ja Magdeburgin Luka Hyryläisen ohella.
Marhiev on tehnyt tänä syksynä myös ensiesiintymisensä Huuhkajissa ja on saanut fanit puolelleen ennakkoluulottomilla otteillaan ja totta kai hienolla maalillaan ja tyylikkäillä ja tunteikkailla tuuletuksillaan sekä kommenteillaan maalinsa jälkeen. Eritoten ottelussa Liettuaa vastaan Marhiev näytti monessa tilanteessa tulisieluista luonnetta ja kertoi ottelun jälkeen median edessä, että se on hänelle hyvin tyypillistä.
Mies joutui valitettavasti sivuun Hollanti-ottelusta loukkaantumisen takia, ja on Liettua-ottelun jälkeen treenannut Nürnbergissä ainakin aluksi yksilötreenejä. Nürnberg on sarjassa ennen viikonloppua sijalla 14. Seuraava vastus on sunnuntaina kotona kohdattava Holstein Kiel.
Kymppipaikka haastatteli Marhievia maajoukkueen ollessa koolla nimenomaan sarjakaudesta.
Miten ensi ajat Saksassa ja 2. Bundesliigassa ovat menneet?
– Mielestäni todella hyvin. Olen nauttinut todella paljon ja olen todella iloinen, että menin Saksaan. Olen ensimmäisen kuukauden nauttinut pelillisesti ja elämästä. On vain positiivisia fiiliksiä.
Millä aloit saada niin paljon vastuuta alusta alkaen?
– Tajusin heti ensimmäisenä päivänä, että valmennus ja seurajohto luottavat minuun todella paljon. Oli hyvä fiilis. Ensimmäinen peli meni hyvin, ja sitä kautta sain enemmän vastuuta.
Tilastojen takaa
Marhievin alkukauden tilastot eivät ole suorina numeroina täysin vertailukelpoisia, sillä hän on pelannut vain neljässä ottelussa, ja kautta on takana jo kahdeksan kierrosta. Kun lukemia alkaa jakaa peliminuuttien perusteella, paljastuu tästä tämän sukupolven ”Perparim Hetemaj’sta” hyvinkin hätkähdyttävä seikka.
2. Bundesliigan kaksinkamppailuvoittojen tilastoa johtaa Kaiserslauternin Fabian Kunze 129:llä voitolla. Marhieville niitä on kirjattu 48, mutta siinä missä Kunze on tarvinnut yhtä riistoa kohti noin viisi ja puoli minuuttia, on Marhiev voittanut kaksinkamppailun reilusti alle viiden minuutin välein!
Ei ihme, että fanit pitävät miehestä.
Miten vahvuutesi sopivat FC Nürnbergille?
– Tuntuu, että ensimmäisten pelien perusteella olemme hyvä match. Yritämme pelata futista, ja se ei varmasti ole kovin tyypillistä Saksan 2. Bundesliigassa. Yritämme pelata ja puolustamme hyvin, niin se sopii minulle täydellisesti.
Mitä on tuon takana, että yritätte pelata?
– Uskallamme pelata. Yritämme pelata heti maalipotkusta asti. Me pelaamme ilman kärkeä ja meillä on neljä keskikenttäpelaajaa siellä. Niin on kiva pelata.
Suursarjasta kyse
2. Bundesliiga on todella kovatasoinen sarja, jossa pelataan valtavien yleisömassojen edessä. Sarjassa on yhdeksällä joukkueella vähintään 30 000 vetävä stadion. Nürnbergin Max-Morlock-Stadion vetää 50 000 katsojaa, ja sen kotiotteluiden katsojakeskiarvo on ollut tällä kaudella sarjan kuudenneksi paras: 33 873 katsojaa. Ykkössijalla on 61 860 katsojallaan Schalke.
Millaisen kuvan olet saanut koko sarjasta?
– Se on todella hyvä sarja. Olin ihan shokissa, kun näin, että joka peliin tulee 40 000 katsojaa! Olin shokissa tunnelmasta ja level on myös todella hyvä.
Monta suomalaista pelaa Zweitessa. Joko olette kuittailleet toisillenne, että kohta kohdataan?
– Jonkin verran tulee viestejä. En ole vielä kohdannut ketään suomalaista, mutta odotan innolla.
Nürnberg kohtaa Holstein Kielin sunnuntaina. Seuraavalla kierroksella vastaan tulisi Skytän Kaiserslautern. Suomessa 2. Bundesliigan televisioi Viaplay.
Haastattelu: Panu Markkanen