Valioliigassa pelataan totuttuihin voimasuhteisiin nähden niin nurinkurista kautta, että jos ennen kauden alkua oltaisiin katsottu kierrosta 28 ja mietitty, mikä voisi olla kierrokselta poimittava kärkiottelu, olisi valinta ollut yhdeksän kertaa kymmenestä sunnuntai-illalle merkitty Manchester United-Arsenal. Toki ”Gunners” on liigassa toisena, mutta ManU:n jatkuva kompastelu on aiheuttanut sen, että tällä kaudella tämä ottelu on ”vain” suurseurojen välinen klassikko.

Sitä vastoin kärkikamppailu pelataan lauantaina kierroksen aluksi Nottinghamin City Groundilla. Liigakolmonen Nottingham saa silloin vastaansa Manchester Cityn, joka on Forestista vain pisteen päässä neljäntenä. Ottelu on molemmille todella tärkeä Mestareiden liigan paikan kannalta, sillä viidentenä oleva Chelsea on vain pisteen päässä Citystä ja pelaa sunnuntaina Leicesteriä vastaan, eli ottanee siitä ottelusta kolme pistettä ja ohittaa siinä tapauksessa varmasti joko Nottinghamin tai Cityn.

Toki Valioliigan seurat ovat tällä kaudella olleet Euroopassa niin vahvoja, että tämän hetken vireen perusteella Valioliigalle olisi ensi kaudeksi tarjolla viisi paikkaa Mestareiden liigaan. Tämä ja se, että kolmantena olevan Nottinghamin ja kymmenentenä olevan Aston Villan välillä on vain kuusi pistettä, tarkoittavat sitä, että sijoilla kahdeksan ja yhdeksän olevien Brightonin ja Fulhaminkin kohtaaminen tulee olemaan jopa Mestareiden liiga -paikoista taisteltaessa relevantti ottelu!

Sarjakärki Liverpool kohtaa jumbona olevan Southamptonin.

Valioliigakierros alkaa lauantaina kello 14.30. Lauantaina pelataan kuusi ottelua, sunnuntaina kolme ja maanantaina yksi. Valioliigan näyttää Viaplay.

Miten käy Hradeckyn?

Xabi Alonso teki täysin käsittämättömän maalivahtivalinnan keskiviikon Mestareiden liiga -ottelussa Bayern Müncheniä vastaan jättäen Lukas Hradeckyn penkille. Sitä seurannut 0-3 -tappio teki jatkohaaveet tyhjiksi. Bundesliigassa Leverkusen kohtaa lauantaina Werder Bremenin, ja silloin saadaan nähdä, mikä on Alonson maalivahtivalinta tuohon otteluun. Hradecky on kahden ottelun päässä peräkkäisten tappiottomien otteluiden ennätyksestä Bundesliigassa.

Bayern Münchenin johto Leverkuseniin on kahdeksan pistettä ja Leverkusen on yhdeksän pistettä edellä kolmantena olevaa Frankfurtia, eli kärkikaksikko kurvailee pintakaasulla kauden loppuun, ykköseksi ja kakkoseksi ja Mestareiden liigaan. Kahdesta muusta paikasta käydäänkin hurja vääntö Valioliigan tapaan.

Frankfurtilla on 42 pistettä, Mainzilla 41, Leipzigilla 40 Freiburgilla 38, ja Wolfsburgilla ja Borussia Mönchengladbachilla 37. Näin sijalta kahdeksan on matkaa nelossijaan vain neljä pistettä! Näistä joukkueista Mönchengladbach ja Mainz sekä Freiburg ja Leipzig pelaavat vastakkain.

Fredrik Jensenin Augsburg vierailee Dortmundissa. Bundesliigan ja valikoituja 2.Bundesliigan pelejä televisioi Viaplay.

Kaksi isoa titteliä ratkomatta

Serie A:ssa ja La Liigassa tilanne on kärjen osalta toinen. Mestaruudesta käydään vielä kovaa kisaa, sillä molempien liigojen kärjen ja kakkosen ero on piste.

Espanjassakin ollaan saamassa viisi paikkaan ensi kauden Mestareiden liigaan. Kärkiviisikko on 26 kierroksen jälkeen Barcelona, Atletico Madrid, Real Madrid, Athletic Bilbao, Villarreal. Viisikko on karussa, sillä Villarrealilla on kaulaa kuudennen sijan Real Betisiin kuusi pistettä.

Barcelona avaa kärkikolmikosta pelin lauantaina Osasunaa vastaan. Pisteen päässä oleva Atletico kohtaa sunnuntain aluksi vieraissa Getafen ja Real, joka on ”Barcasta” kolmen pisteen päässä, kohtaa Rayo Vallecanon. Kaikki kolme kärkiseuraa pelasivat viikolla Mestareiden liigaa. Barcelona voitti Benfican ja Real kaatoi Atleticon.

Italiassa Inter johtaa pisteellä Napolia ja Atalanta on kolmen pisteen päässä. Inter kohtaa lauantaina Monzan ja Napoli Fiorentinan. Kierroksen kohokohta on kolmantena olevan Atalantan ja neljäntenä olevan Juventuksen kohtaaminen sunnuntain päätteeksi. Molemmat tarvitsevat pisteitä vielä neljän joukkoon ja Mestareiden liigaan pääsemiseksi. Lazio kyttää kahden pisteen päässä Juventuksesta ja kohtaa maanantaina Udinesen.

La Liigan ja Serie A:n näyttää MTV Katsomo.

Panu Markkanen