Viikonlopun jalkapallotarjonta tuo jälleen seurattavaksi kasan eri eurooppalaisten suursarjoejn mestaruustaistelun kannalta suuria pelejä.

Suomalaispelaajia on myös jälleen useassa liigassa tositoimissa.

Suomalaisittain ehdottomasti suurin ottelu pelataan lauantaina Leverkusenissa. Bundesliigan hallitseva mestari Bayer Leverkusen isännöi Bayern Müncheniä ja on käytännössä pakkovoiton edessä, mikäli mielii vielä elätellä ajatuksia liigamestaruuden uusimisesta.

Eroa ykkösenä olevan Münchenin ja Leverkusenin välillä on kahdeksan pistettä. Se on venähtänyt noin pitkäksi Leverkusenin pelattua kaksi tasapeliä kolme viime kierroksen aikana. Vaikka Lukas Hradecky torjuisikin ”Werkselfille” voiton, olisi ero kuitenkin siinäkin tapauksessa viisi pistettä, eli voittokaan ei välttämättä riitä.

– Bayern on sellainen seura, että siellä tiedetään, että kun nyt pelataan nappipeli tähän viikonloppuun, he voivat tappaa mestaruustaistelun hyvissä ajoin, ja heillä on varaa ottaa loppukaudesta pari tappiotakin, eivätkä ne merkitse yhtään mitään. Uskon, että heillä on täydellinen fokus ja lataus tähän peliin, ennakoi ottelun Viaplaylla selostava Tero Kainulainen Kymppipaikalle aiemmin.

Ottelussa nähdään Bundesliigan maalipörssin ykkönen Harry Kane ja kolmonen Patrick Schick. Leverkusenin huipputalentti Florian Wirtz johtaa syöttöpörssiä ja voitettujen kaksinkamppailujen tilastoa. Hradecky hakee 53. peräkkäistä tappiotonta otteluaan Bundesliigassa.

Fredrik Jensenillä on alla viime loukkaantumisensa suurimmat minuutit viime viikonlopulta Augsburgin paidassa. Augsburg avaa Bundesliigan kierroksen RB Leipzigin vieraana perjantaina.

Perjantaina alkaa myös 2. Bundesliigan suomalaisten viikonloppu-urakka, kun Casper Terhon Paderborn kohtaa Münsterin. Terho on ollut siirtonsa jälkeen jokaisessa liigaottelussa avauksessa, maalia odotellaan. Eintracht Braunschweig (Robert Ivanov) kohtaa lauantaina Darmstadtin, Ulm (Luka Hyryläinen) sunnuntaina Nürnbergin ja Jahn Regensburg (Anssi Suhonen) HSV:n.

Viaplay näyttää kaikki Bundesliigan pelit ja ”Kakkosbulin” suomalaisjoukkueista Paderbornin, Regensburgin ja Ulmin pelit kuuluvat myös tänä viikonloppuna palvelun tarjontaan.

Espanjassa tiukinta

Muista Euroopan top4-liigoista mestaruustaistelu on tiukinta Espanjan La Liigassa.

Madridilaiset Real ja Atletico pelasivat viime viikonloppuna tasan, ja joukkueiden ero kärjessä on edelleen vain yksi piste. Paikallistasapelin ansiosta Barcelona nousi kahden pisteen päähän johtavasta Realista voitettuaan Sevillan 4-1 vieraissa.

Tulevana viikonloppuna kaikki La Liigan ottelut alkavat porrastetusti, joten jokaisen ottelun katsominen on mahdollista. Real pelaa lauantaina kello 17.15 Osasunan vieraana, Atleticon kotipeli Celta Vigoa vastaan alkaa heti perään puoli kahdeksalta ja Barcelona vastaan heidän otteisiinsa maanantaina Rayo Vallecanoa isännöiden.

La Liigan televisioi MTV Katsomo.

Heilahtaako Italiassa?

Myös Italian Serie A:ssa kärkikaksikko Napoli-Inter on sarjataulukon huipulla pisteen välein, mutta kolmonen Atalanta on kärjestä viiden pisteen päässä. Napoli pelaa lauantaina Lazion vieraana ja Inter kohtaa kierroksen suurimmassa ottelussa sunnuntain päätteeksi vieraissa Juventuksen.

Saapasmaan sarjojen suomalaisista Jesse Joronen jatkanee turhautumistaan Venezian penkillä maanantai-iltana. Niklas Pyyhtiän Südtirol pelaa sarjaporrasta alempana lauantaina Sampdoriaa vastaan. Pyyhtiällä on lainaseurassaan tehtynä Serie B -tehot kolme maalia ja yksi maalisyöttö viiteen peliin. Joel Pohjanpalo tehnee ensiesiintymisensä Palermon kotikannattajille sunnuntaina Mantovaa vastaan.

Serie A kuuluu myös MTV Katsomon tarjontaan.

Valioliiga palaa

FA cupin neljäs kierros on pelattu, ja Valioliigassa on edessä 25. kierros. Kärjessä Liverpoolin johto Arsenaliin on seitsemän pistettä, kun se menetti kaksi pistettä Evertonille viikon rästiottelussa. Arsenal kohta lauantaina Leicesterin ja Liverpool sunnuntaina Wolverhamptonin.

Yksittäisen viikonlopun mittakaavassa suurin ottelu on kuitenkin suurseurojen Tottenhamin ja Manchester Unitedin ”kriisiderby.” Kotijoukkue Tottenham on 14. ja vieraileva ManU vain sijaa korkeammalla. Tottenham katkaisi tappioputkensa viime viikolla Brentford-voitolla, ja ManU:lla on alla kaksi tappiota (2.2. Crystal Palace ja 19.1. Brighton) kolmesta viime pelistä. Tottenham voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen syyskuussa Old Traffordilla 3-0.

Viaplay televisioi Valioliigan ja valikoituja Championshipin sekä Skotlannin Valioliigan otteluita. Kahdesta viime mainitusta sarjasta ei ole luvassa suomalaispelaajien seurojen pelejä, mutta Ranskan Ligue 1:n tarjontaan mukaantulon myötä Ligue 2:sta nähdään lauantaina Naatan Skytän Dunkerquen ja Tuomas Ollilan Paris FC:n kohtaaminen.

Panu Markkanen