Suomalaispelaajat esiintyivät jälleen kerran edukseen viikonlopun eurokierroksella. Tehotilastoihin saatiin tuttuja ja harvemmin niissä esiintyviä pelaajia. Erityisesti maalintekijöinä kunnostautui tälle kaudelle uusia nimiä.
Tammikuun siirrotkin värittivät viikonloppua ja Kymppipaikan suomalaiskatsausta.
Topparit ja Pohjanpalo iskivät
Harvinaisemmat maalintekijät kärkeen. Kreikan Superliigan Robert Ivanov teki joukkueensa ainoan maalin Asterasin hävitessä Levadiakosin vieraana 1-3. Ivanov pelasi alakerrassa koko ottelun, ja Nikolai Alho oli avauksessa pelaten 65 minuuttia.
Toinen toppari, joka onnistui maalinteossa viikonloppuna oli ADO Den Haagin Diogo Tomas. Haag hävisi Hollannin Eerste Divisiessä Jong AZ Alkmaarille 1-4, ja Tomas teki Haagin maalin Juho Kilon syötöstä. Molemmat pelasivat täyden ajan. Haagilla on menossa synkkä vaihe, sillä se on saanut vain pisteen viidestä viime pelistään. Toki asema sarjanousun suhteen on vankka.
Sitten se tutumpi maalintekijä viikonlopulta: Joel Pohjanpalo. Palermo-hyökkääjä teki joukkueensa toisen osuman Baria vastaan 3-0-vierasvoitossa. Hän kuitenkin loukkaantui tietojen mukaan tilanteessa ja joutui vaihtoon. Jesse Joronen torjui kauden 11. nollapelinsä. Palermo on Serie B:ssä neljäntenä viiden pisteen päässä suoraan nousuun oikeuttavasta kakkossijasta.
Lisää maalisyöttäjiä
Kilon ohella maalisyöttäjinä kunnostautuivat Hannoverin Benjamin Källman, NAC Bredan Juho Talvitie, Puskas Academian Mikael Soisalo ja Pardubicen Ryan Mahuta. Källman syötti Hannoverin avausmaalin Magdeburgia vastaan, kun se haki 2-1-vierasvoiton. Källman pelasi voitossa 71 minuuttia. Maalisyöttö oli 2. Bundesliigassa yksitoista maalia tehneelle Källmanille kauden toinen. Hannover on liigassa viidentenä kolmen pisteen päässä toisesta ja kolmannesta sijasta.
Talvitie tuli kentälle toiselle jaksolle kotiotteluun Twenteä vastaan. Hän syötti NAC:n 1-2-kavennusmaalin ja NAC nousi lopulta tasapeliin. NAC on putoajan paikalla pisteen päässä putoamiskarsijan sijasta.
Soisalo tuli kentälle myös toiseksi jaksoksi, kun Puskas Academia haki 1-0-vierasvoiton Ujpestista Unkarin liigassa. Soisalon ja Urho Nissilän seura on liigassa viidentenä viiden pisteen päässä eurokarsintoihin oikeuttavasta kolmossijasta.
Mahutan maalisyöttö toi Pardubicelle 1-1-tasapelin sarjakärki Slavia Prahaa vastaan, kun Tshekin liiga palasi talvitauolta. Mahuta oli avauksessa ja pelasi koko ottelun. Syöttö oli yhden maalin tällä kaudella tehneelle Mahutalle kauden kolmas.
Top5-liigat ja kakkostasot
Euroopan top5-liigat saivat kuun lopun siirtojen myötä uuden suomalaisen, kun Ville Koski siirtyi Kroatiasta Espanjan La Liigan Alavesiin. Kuluneen viikonlopun kärkiliigojen suomalaisedustuksesta vastasivat kuitenkin vielä Ranskan liigan pelaajat. Tuomas Ollila tuli kentälle 64. minuutilla Paris FC:n pelatessa tasan 2-2 Marseillen kanssa. Glen Kamara sai harvinaiset 25 peliminuuttia Rennesin kärsiessä Monacolle 0-4-tappion. Kamara tuli kentälle, kun tilanne oli jo 3-0.
Saksan 2. Bundesliigassa Källmanin ohella pelasivat Doni Arifi, Naatan Skyttä ja Adam Marhiev. Arifi oli ensimmäistä kertaa Greuther Fürthin avauskokoonpanossa 2-1-vierasvoitosta Holstein Kielistä ja pelasi 75 minuuttia. Voitto oli liigajumbo Fürthille elintärkeä, ja se nousi kahden pisteen päähän säilymisen tuovasta 15. sijasta. Karsijan paikalle on matkaa piste.
Skytän Kaiserslautern hävisi kotona Elversbergille 1-3 ja Skyttä pelasi täyden ottelun. Elversberg on toisena ja Kaiserslauternin ero on siihen nyt seitsemän pistettä. Nousukarsijan paikalle on Kaiserslauternilla matkaa viisi pistettä.
Marhievin saldo Nürnbergin paidassa oli tuttu: 90 minuuttia ja varoitus, kun Nürnberg pelasi tasan 1-1 Preussen Münsteriä vastaan kotona. Nünrberg on sijalla yhdeksän ja tasaisessa alakerrassa eroa putoamiskarsijan paikalle on kuusi pistettä.
Italian Serie B:n toinen suomalaisseura Modena pelasi maalittoman tasapelin vieraissa Empolia vastaan. Niklas Pyyhtiä tuli kentälle 68 minuutin kohdalla. Modena on viidentenä ja eroa kakkossijaan on jo 12 pistettä, eli nousukarsinnat lienevät kevään osoitteena.
Koukkaus saarelle
Sitten vilkaisu Brittein saarille. Skotlannin Valioliigassa pelasi viikonloppuna suomalaisista vain Topi Keskinen. Hän oli Aberdeenin avauksessa, kun se hävisi Kilmarnockille vieraissa 0-3. Keskinen pelasi 66 minuuttia. Aberdeen on viiden pisteen päässä kuutossijasta, joka veisi ylempään loppusarjaan. Tappio oli kova kolaus, sillä Kilmarnock on toiseksi viimeisenä.
Oliver Antman istui Rangersin penkillä maalittomassa tasapelissä Hibernianin vieraana, mutta pelasi aiemmin viikolla Eurooppa-liigaa. Hän tuli kentälle 58. minuutilla 1-3-tappiossa Portoa vastaan. Rangers ja Viljami Sinisalon Celtic ovat tasapisteissä kolmantena ja toisena kuuden pisteen päässä liigaa johtavasta Heartsista.
Championshipin kärkiottelussa Simo Valakarin St. Johnstone ja kakkosena olevat Patrick Thistle pelasivat tasan 2-2. Joukkueilla on eroa sarjataulukossa kaksi pistettä St. Johnstonen hyväksi ja se on pelannut ottelun vähemmän. Ykkönen nousee, kakkonen, kolmonen ja nelonen karsivat.
Ilmari Niskanen oli ainoa League Onessa pelannut suomalainen viikonloppuna. Tutusti täydet minuutit Exeterin hävitessä Rotherhamille 0-4. Niskanen sai ottelussa varoituksen.
Tshekki, Kreikka, Romania, Kroatia
Lopulta kierros itäiseen Keski-Eurooppaan ja etelään. Kaan Kairinen oli toinen kolmesta Tshekin liigan suomalaisesta, joka nähtiin viikonloppuna kentillä Mahutan ohella. Sparta Praha voitti Dukla Prahan vieraissa 3-0 Kairisen pelattua jällen täydet minuutit. Sparta on sarjakakkosena viiden pisteen päässä johtavasta paikalliskilpailija Slaviasta.
Fredrik Jensen palasi Kreikan Superliigassa kentille sairastelujen jälkeen ja pelasi Ariksen riveissä avauksesta 61 minuuttia vierasottelussa Panetolikosia vastaan. Tuloksena 1-0-voitto. Jere Urosen Atromitos hävisi kotonaan Cretelle 1-2, ja Uronen pelasi koko ottelun.
Romaniassa Tommi Jyry pelasi täyden ottelun, kun Ploiesti pelasi vieraissa tasan 1-1 Dynamon Bukarestia vastaan. Ville Koski ei pelannut Istran riveissä ennen siirtoaan Alavesiin, mutta tuore hankinta Samuli Miettinen pääsi jo penkille kotiottelussa Lokomotiv Zagrebia vastaan.