Viikonloppu tarjosi suomalaisittain Euroopan kentillä todella upeaa katsottavaa. Maaleja syntyi useissa liigoissa, ja jotkin suomalaispelaajat eivät edes jääneet yhteen osumaan.
Harvinaista herkkua nähtiin sikälikin, että Euroopan top5-liigassa nähtiin kaksi suomalaista yhtä aikaa kentällä. Tämä tapahtui Ranskassa, ja vaikka yhteistä peliaikaa tulikin vain viisi minuuttia plus lisäaika, on se mainitsemisen arvoinen asia. Edellisen kerran näin kävi vuosi, kymmenen kuukautta ja yhdeksän päivää sitten.
Tämä tapaus ja suomalaishyökkääjien tekemät maalit ovat tämänkertaisen viikonlopun suomalaiskertauksen kärkenä.
Saksassa huipputehoja
Naatan Skyttä aloitti Kaiserslauternin ottelun Holstein Kieliä vastaan, iski aikuisuransa ensimmäisen hattutempun ja johdatti Kaiserslauternin 4-1-voittoon. Skytällä on maaleja tällä kaudella tehtynä seitsemän. Miehen edellinen maali syntyi neljä kierrosta aiemmin. Elo-syyskuussa Skyttä teki maalit kolmessa ottelussa peräkkäin.
Benjamin Källman taisteli Puolan Ekstraklasan maalikuninkuudesta viime kaudella ja on ilmoittautunut samaan kisaan tällä kaudella 2. Bundesliigassa Hannoverin paidassa. Hän teki Hannoverin molemmat maalit sen voittaessa Paderbornin vieraissa 2-0. Källmanilla on kasassa nyt kahdeksan maalia, joilla hän on sarjan maalipörssissä kolmantena. Hannover on sarjassa neljäntenä pisteen päässä nousukarsintasijasta ja neljä pistettä suoran nousun tuovasta kakkossijasta.
Luka Hyryläinen on saanut osakseen kahdessa viime pelissä siirron uudelle pelipaikalle. Hän on pelannut nyt kaksi ottelua Magdeburgin puolustuslinjassa oltuaan sitä edellisen ottelun penkillä. Magdeburg kärsi viikonloppuna 1-2-tappion Fortuna Düsseldorfille ja on sarjassa viimeisenä kolmen pisteen päässä karsintapaikasta ja kuuden pisteen päässä suorasta säilymisestä
Adam Marhiev oli myös Nürnbergin avauksessa Arminia Bielefeldiä vastaan. Hän pelasi 64 minuuttia ja Nürnberg voitti 2-0. Joukkue on noussut kolmen voiton ja kuuden tappiottoman ottelun turvin Zweiten keskikastiin.
Hradecky palasi, Kamara pelasi
Kuten Viikonlopun tärpit -artikkelissamme ennakoitiin, suomalaiskohtaaminen olisi Ranskan liigassa mahdollinen, ja näin kävikin. Lukas Hradecky palasi Monacon maalille Rennesiä vastaan, mutta tästä huolimatta Monaco otti vastaan ruman 1-4-tappion. Rennesin Glen Kamara pääsi kentälle 85. minuutilla pelaten Ligue 1:ssä hajaminuutit toistamiseen tällä kaudella.
Ilahduttavaa on sekin, että top5-liigoista saadaan käsitellä suomalaistapahtumia muualtakin. Mallorcan Lucas Bergström oli jälleen Mallorcan maalilla sen hävitessä 1-2 vieraissa Villarrealille. Bergströmille kirjattiin kauden kolmannessa liigaottelussaan viisi torjuntaa ja varoitus.
Pohjanpalolle maali
Joel Pohjanpalo teki Palermon tasoitusmaalin Serie B:n ottelussa Virtus Entellaa vastaan. Pohjanpalon viiden ottelun maaliton putki katkesi samalla. Palermo on sarjassa kuudentena eli nousukarsintasijalla. Jesse Joronen torjui Palermon maalilla.
Teemu Pukin viimeisestä maajoukkuetilastomerkinnässä eli syötöstä uransa ensimmäisen A-maajoukkuemaalin maanantaina tehnyt Niklas Pyyhtiä aloitti Modenan kokoonpanossa viime kauden lainaseuraansa Südtirolia vastaan ja pelasi 62 minuuttia. Ottelu päättyi 0-0.
Kairiselle ja Keskiselle avausmaalit
Suomalainen maalintekijä löytyy viikonlopulta myös Tshekistä. Kaan Kairinen teki Sparta Prahan voittomaalin 2-1-voitossa Mlada Boleslavista. Osuma oli Kairiselle liigakauden ensimmäinen.
Tshekin liigasta tulee näissä koosteissa huomioida vastedes kaksi pelaajaa Ryan Mahutan debytoitua Huuhkajissa viime ikkunassa. Harmillisesti Mahutan ensimmäinen noteeraus on toteamus pelikiellosta edellisellä kierroksella tulleen punaisen kortin takia. Mahutan Pardubice hävisi Slovan Liberecille 0-4.
Topi Keskinen oli pitkästä aikaa Aberdeenin avauksessa Skotlannin Valioliigassa. Hän teki myös kauden ensimmäisen liigamaalinsa liigakärki Heartsin verkkoon. Aberdeen voitti Keskisen maalilla 1-0 ja hän pelasi 84 minuuttia. Näin Viljami Sinisalon Celtic kuroi Heartsin johtoa kiinni neljään pisteeseen 1-0-voitolla St.Mirrenistä. Sinisalo oli penkillä.
Oliver Antman oli myös avauksessa, kun Glasgow Rangers otti voiton Livingstonista maalein 2-1. Antmanin peliaika oli 64 minuuttia.
Ville Kosken Istra pelasi Kroatian liigassa Goricaa vastaan. Kosken saldon oli täydet minuutit ja varoitus Istran hävitessä 0-1.
Kreikan liigassa Robert Ivanov pelasi täydet minuutit Asteras Tripolin ja Panetolikosin tasatessa pisteet 1-1-tasapelillä. Jere Uronen palasi Atromitosin kokoonpanon loukkaantumisen ja kolmen ottelun väliin jäämisen jälkeen Olympiacosia vastaan. Suurseura voitti 3-0.
Hollanti, Pohjola, MLS
Juho Talvitielläkin oli vastassa suurseura Hollannin Eredivisiessä. Hän tuli sisään 67. minuutilla NAC Bredan hävitessä 0-1 PSV Eindhovenille. Breda on karsijan paikalla.
Sarjatasoa alempana oli ohjelmassa suomalainen kärkikohtaaminen Cambuur-ADO Den Haag. Isäntien Tomas Galvez ja vierailijoiden Juho Kilo pelasivat täydet minuutit. Haag johtaa kolmen pisteen erolla Cambuuriin pelattuaan kaksi ottelua vähemmän.
Juho Lähteenmäki oli jälleen Nordsjällandin avauksessa Tanskan Superliigassa, kun vastassa oli Fredericia. Norjassa varman putoajan, Toni Korkeakunnaksen valmentaman Haugesundin Pyry Hannola pelasi täydet minuutit ja Nicholas Hämäläinen 72 minuuttia 0-5-vierastappiossa Ham/Kamia vastaan. Noah Pallas pelasi Vålerengan 3-3-tasapelissä Kristiansundia vastaan 64 minuuttia.
MLS:n pudotuspeleissä on jäljellä vielä kaksi suomalaisseuraa. Robin Lodin Minnesota ja Onni Valakarin San Diego ovat vastakkain läntisen konferenssin välierissä, ja tuo sarja alkaa joukkueiden välillä Suomen aikaa tiistaiaamuna.