Viikonlopun kierrokset kansainvälisillä kentillä tarjosivat suomalaisittain paljon nähtävää. Tämän hetken kuumimmat sinivalkoiset hyökkäyspään pelaajat löytyvät Saksasta ja Ruotsista.

Kausi on jo tähän mennessä osoittanut, että sekä Saksassa, Italiassa että Hollannissa saatetaan nähdä keväällä suomalaispelaajien seurojen nousuja maiden pääsarjoihin. Yksi ”suomalainen” liiganousu voidaan nähdä jo viikonloppuna.

Kymppipaikka kokosi tutusti viikonlopun suomalaisannin.

Källman liekehtii

Aloitetaan kierros Saksasta. Benjamin Källmanin Hannover kaatoi 2. Bundesliigassa vieraissa Eintracht Braunschweigin 3-0. Källman pelasi koko ottelun ja teki kaksi maalia. Hannover on sarjassa neljäntenä kahden pisteen päässä nousukarsijan paikasta. Avauksen paikka oli Källmanille neljäs peräkkäinen. Hän on tehnyt tällä kaudella kuusi liigamaalia ja on maalitilastossa jaetulla viidennellä sijalla.

Naatan Skytän Kaiserslautern ja Adam Marhievin Nürnberg pelasivat tasan 1-1. Skyttä pelasi 69 minuuttia ja Marhiev täydet minuutit. Kaiserslautern on viidentenä pisteen perässä Hannoveria ja Nürnberg sijalla 15 eli viimeisellä säilyjän paikalla.

Sarjajumbo Magdeburg voitti Preussen Münsterin 2-0, ja on tasapisteissä karsijan paikalla olevan Dresdenin kanssa. Luka Hyryläinen tuli kentälle 45. minuutilla.

Walta teki seuraennätyksen

Siriuksen Leo Walta pelaa itselleen hyvää siirtoa talven siirtoikkunassa. Viikonloppuna syntyivät miehen 14. ja 15. maali tämän kauden Allsvenskanissa, kun Sirius voitti Elfsborgin 4-0. Maalimäärä on Siriuksen yhden kauden seuraennätys. Maalien lisäksi Walta syötti yhden. Sirius on varmistanut sarjapaikkansa, joten Wallan voi antaa jatkaa matkaansa talvella isompiin ympyröihin.

Häckenin Adrian Svanbäck teki tasoitusmaaliksi jääneen 2-2-osuman AIK:n verkkoon. Maali oli Svanbäckille kauden viides. Djurgårdenin Matias Siltaselle kävi kömmähdys hänen ohjatessaan oman maalin Värnamoa vastaan. Djurgården voitti kuitenkin 6-2. Siltanen, Adam Ståhl ja Miro Tenho pelasivat täydet minuutit, Rasmus Schüller 67 minuuttia. Värnamon maalia vartioi Hugo Keto, Kai Meriluoto pelasi 90 minuuttia ja Otso Liimatta toisen jakson.

Häntäpään suomalaistaistossa Juhani Pikkaraisen ja Santeri Haaralan Degerfors voitti Anssi Suhosen, Tatu Varmasen ja Matias Tammisen Österin vieraissa 2-1. Pikkarainen ja Varmanen pelasivat täydet minuutit, Haarala avauksesta 83 minuuttia ja Tamminen tuli kentälle 76. minuutilla. Hän syötti Österin maalin. Suhonen ei ollut kokoonpanossa. Degerfors on karsijan paikalla kolmen pisteen päässä edellä olevasta IFK Norrköpingistä ja Öster pisteen päässä Degerforsista suoran putoajan paikalla, kun sarjaa on jäljellä kaksi kierrosta.

Sensaatiomaisen mestaruuden varmistanut Mjällby voitti juuri Norrköpingin. Timo Stavitski pelasi avausjakson. Sarjaporrasta alempana Kalmar voitti Sundsvallin vieraissa 2-0 Rony Janssonin pelatessa koko ottelun ja Anthony Olusanyan 28 minuuttia. Toni Koskelan valmentama joukkue tarvitsee enää pisteen nousuun kahdesta viimeisestä ottelusta. Se kohtaa kolmantena – eli karsijan paikalla – sarjassa olevan Örgryten lauantaina.

Palermo hävisi, Modena yhä kärjessä

Serie B:n nousutaistelu tullee jatkumaan koko kauden suomalaisittain mielenkiintoisena. Niklas Pyyhtiä oli sarjaa johtavan Modenan avauksessa pelaten 68 minuuttia, kun Modena voitti Empolin 2-1 ja kasvatti johtonsa yhdeksän kierroksen jälkeen neljään pisteeseen. Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermo hävisi vieraissa Catanzarolle vieraissa 0-1 ja putosi neljänneksi pisteen päähän suoraan nousuun oikeuttavasta kakkossijasta.

Kreikassa Robert Ivanov ja Nikolai Alho kohtasivat Asterasin paidassa suurseura Panathinaikosin. Vasta kuudentena sarjassa oleva Panathinaikos voitti 2-0, ja Ivanov pelasi täydet minuutit ja Alho 56 minuuttia Asteras on sarjassa viimeisenä. Fredrik Jensen oli toista kertaa loukkaantumisensa jälkeen Aris Thessalonikin avauksessa ja pelasi taas täydet minuutit 1-1-tasapelissä Levadiakosia vastaan.

Kroatian liigan NK Istra voitti NK Lokomotivan vieraissa 2-1 Ville Kosken luutiessa Istran alakerrassa taas 90 minuuttia. Istra on liigassa kuudentena vain pisteen päässä Konferenssiliigan karsintoihin oikeuttavasta kolmossijasta. Koski lähtee näiden otteiden jatkuessa Wallan tavoin talven siirtoikkunassa kovempaan sarjaan.

Tanska, Hollanti, Norja

Juho Lähteenmäelle tuli ns. kymppi täyteen tälle kaudella Tanskan Superliigassa. Hän oli kymmenennen kerran peräkkäin Nordsjällandin avauksessa 0-1-tappiossa Aarhusille. Hänet on vaihdettu kerran tällä kaudella ulos 67. minuutilla, viisi kertaa hän on pelannut yli 80 minuuttia ja neljästi täyden ajan, kuten menneenäkin viikonloppuna.

Juho Talvitie pelasi Hollannin Eredivisien NAC Bredan paidassa viimeisen vartin 3-3-tasapelissä Heerenveeniä vastaan. Sarjaporrasta alempana ykkössijalla olevan Haagin Juho Kilo pelasi täyden ottelun 2-1-voitossa Den Boschia vastaan ja kakkosena olevan Cambuurin Tomas Galvez myös täyden ajan 2-4-tappiossa Waalwijkille.

Norjan liigasta putoavan Haugesundin suomalaiskolmikko Pyry Hannola, Miika Koskela ja Niko Hämäläinen pelasivat täydet ottelut 2-3-tappiossa Tromsölle.

Skotlanti ja MLS

Päätetään kierros vielä hypyllä merten yli. Skotlannin Valioliigassa vain Topi Keskinen ja Dario Naamo saivat suomalaisista peliaikaa. Keskinen pelasi 28 minuuttia Aberdeenin hävitessä Hibernianille 1-2. Dundee Unitedin Naamo pelasi 17 minuuttia, kun United kaatoi St.Mirrenin 3-1. Skotlannin Championshipia johtaa Simo Valakarin manageroima St. Johnstone, joka voitti viikonloppuna Greenock Mortonin.

MLS:ssa ovat alkaneet muun maailman jalkapallossa harvinaiset pudotuspelit. Onni Valakari teki maalin San Diegolle sen voittaessa ensimmäisen neljännesvälierän Portlandia vastaan.