Viikonloppu toi mukanaan jälleen hyviä suomalaisuutisia ulkomaiden kentiltä. Huuhkajien maalivahtikolmikko vaikuttaa menneen viikonlopun jäljiltä entistä vahvemmalta, ja Jacob Friisin vasta valittu Huuhkajajoukkue sai peliminuutteja monipuolisesti.

Tämänkertainen suomalaiskatsaus on hieman totuttua suppeampi keskittyen pitkälti Huuhkajiin, lokakuussa koolla olleisiin Pikkuhuuhkajiin sekä mahdollisiin top5-maissa esiintymisiin ja tehtyihin tehoihin.

Hradeckylle nollapeli

Aloitetaan mainitusta maalivahtitilanteesta. Lukas Hradecky palasi pitkään vaivanneen polven sivusidevamman jälkeen Ranskan Ligue 1:ssä. Monaco voitti Brestin 2-0, ja Hradecky pelasi kauden yhdeksännessä liigapelissään kolmannen nollapelinsä.

Viljami Sinisalo torjui Skotlannin Valioliigassa Celticille voiton Motherwellista maalein 3-1. Ottelu oli Sinisalolle kauden liigassa neljäs ja kolmas peräkkäinen. Celtic on voittanut Sinisalon pelaamista otteluista kolme ja pelannut yhden tasan. Celtic nousi kahden pisteen päähän kärjessä olevasta Heartsista sen tappion myötä. Sinisalo oli samalla ainoa viikonloppuna Skotlannin Valioliigassa pelannut suomalainen.

Jesse Joroselle ei puolestaan voittoa kirjattu. Palermo hävisi Serie B:n kärkikamppailussa Monzalle 0-3. Näin myös Joel Pohjanpalon maaliputki meni poikki.

Viikonlopun suurimmat suomalaistehot tulivat valtameren takaa. Onni Valakari osui kahdesti San Diegon pelatessa FC Dallasin kanssa tasan 3-3. Valakari teki ensimmäisen maalinsa rangaistuspotkusta, mikä kertoo miehen vastuusta San Diegon hyökkäyksessä. Hän on tehnyt kauden neljässä ottelussa kolme maalia ja syöttänyt yhden.

Matti Peltola teki MLS-uransa ensimmäisen maalin DC Unitedin voittaessa Chicagon 2-1. Peltolan maali oli 84. minuutilla tullut tasoitus. Peltola on pelannut kauden kaikissa neljässä ottelussa täydet minuutit. Huuhkajista ulos jäänyt Robin Lod pelasi Chicagon riveissä avauksesta 65 minuuttia.

Koskelle debyytti

Ville Koskesta tuli viides suomalaispelaaja, joka on pelannut Espanjan pääsarjassa. Koski teki debyyttinsä La Liigassa, kun Alaves pelasi tasan 1-1 Villarrealia vastaan. Koski tuli kentälle 80. minuutilla. Häntä ennen La Liigassa pelasivat suomalaisista Jari Litmanen, Jukka Raitala, Teemu Pukki ja Lucas Bergström.

Naatan Skyttä nousi tehoille pitkästä aikaa Saksan 2. Bundesliigassa. Hän syötti Kaiserslauternin avausmaalin 3-0-voitossa Karlsruhesta. Maalisyöttö oli Skytälle kauden viides. Benjamin Källmanin Hannover pelasi sarjakärki Schalken kanssa tasan 2-2. Källman pelasi täydet minuutit. Hannover on suorasta noususta kolmen ja karsijan paikasta kahden pisteen päässä.

Adam Marhiev kirjautti myös täydet minuutit, kun Nürnberg voitti Holstein Kielin 3-2. Ottelu oli Marhieville toinen hänen kauden toisen pelikieltonsa jälkeen ja Marhiev otti jälleen varoituksen. Doni Arifi tuli viimeisellä minuutilla kentälle Greuther Fürthin kaataessa kolmannella sijalla olleen Elversbergin 2-0. Fürth on noussut putoajan ja putoamiskarsijan paikalta pois kerättyään neljästä viime pelistä kymmenen pistettä.

Leo Walta tuli kentälle 82. minuutilla Swansean hävitessä Championshipissa Wrexhamille 0-2. Walta oli istunut kaksi edellistä ottelua penkillä.

Hollanti, Tanska, Ruotsi

Casper Terhon urakka oli tutun oloinen Sparta Rotterdamissa, kun se pelasi Hollannin Eredivisiessä Ajaxia vastaan. Terho tuli vaihdosta kentälle viimeiseksi 20 minuutiksi 0-4-tappiossa Ajaxille. Sarjaporrasta alempana näyttää viikko viikolta varmemmalta, että suomalaisseurat nousevat. Juho Kilo ja Tomas Galvez pelasivat täydet minuutit, kun Haag voitti FC Emmenin ja Cambuur pelasi Rodan kanssa tasan. Haag ja Cambuur ovat yhä ykkönen ja kakkonen.

Tanskan Superliigassa Juho Lähteenmäen peliaika on vähenemään päin. Hän tuli kentälle 88. minuutilla Nordsjällandin voittaessa Midtjyllandin 1-0. Anssi Suhonen pelasi toisen jakson Odensen riveissä, kun se kaatoi FC Kööpenhaminan 2-1.

Ruotsin cupissa Djurgårdenin Matias Siltanen pelasi täydet minuutit ja Miro Tenho 75 minuuttia, kun Djurgården putosi jatkosta 0-1-tappiolla Hammarbylle. Huuhkajien tuleva ensikertalainen Tony Miettinen oli Mjällbyn penkillä, kun se voitti Malmön 4-0. Timo Stavitski tuli kentälle 73. minuutilla.

Tshekki, Kroatia, Kreikka

Tshekin liigan suomalaisista Kaan Kairinen pelasi täydet minuutit Sparta Prahan 5-2-voitossa Slovackosta. Ryan Mahuta pelasi avausjakson Pardubicen hävitessä Mlada Boleslaville 0-2.

Ensimmäistä kertaa Huuhkajiin valitun Samuli Miettisen Istra katkaisi tappioputkensa Kroatian liigassa 2-0-voitolla Rijekasta. Miettinen oli tällä kertaa penkillä ja pelasi lopusta seitsemän minuuttia.

Kreikan liigan suomalaisista Huuhkajiin valittiin vain Nikolai Alho. Ainoa viikonloppuna sarjassa pelannut suomalainen oli kuitenkin Jere Uronen, joka vastasi valitsematta jäämiseen kahdella maalisyötöllä Atromitosin pelatessa suurseura AEK:ta vastaan tasan 2-2. Maalisyötöt tulivat kulmapotkusta ja vapaapotkun keskityksestä.