Veikkausliigan loppusarjat lähtivät käyntiin viikonloppuna. Niin Mestaruussarjassa kuin Karsintasarjassa otettiin ensimmäiset askelmerkit. Kärkipään osalta tilanne pysyi pitkälti samana kuin runkosarjan päätyttyä eli kaikki viisi ovat vielä vahvasti mukana taistelemassa mestaruudesta, mitaleista ja europaikoista.

Karsintasarjassa sen sijaan tapahtui jo jonkinlaisia ratkaisuja. Yhä vahvemmin näyttää siltä, että FC Haka ja KTP ratkaisevat putoamisen ja karsijan paikan keskenään.

Kymppipaikka poimi jälleen kuusi pointtia Veikkausliigakierroksen jälkeen.

1. Maali-ilottelua mitalitaistelussa

Ennakolta odotettiin, tai ainakin pelättiin, että Mestaruussarjan hurjassa jäsentenvälisessä kamppailussa vedetään muutama piiru enemmän puolustuksen suuntaan. Veikkausliigan ennätyksellisen maalitahdin pelättiin taantuvan.

Vielä mitä! Kolmessa ottelussa tehtiin yhteensä 14 maalia! Karsintasarjassa oli vähän vaisumpaa: kolmessa ottelussa kahdeksan osumaa. Eli melkein kolmen keskiarvolla vedettiin sielläkin, mutta tämän kauden ilotulituksessa tuo tuntuu pieneltä määrältä.

2. Vihdoin pientä iloa Hakapeliitoille

Hakan nälkävuoden pituinen tappioputki katkesi lauantaina Maarianhaminassa. Myös päävalmentaja Kari Martosen nollaputki meni poikki. Haka nappasi tasapelin noustuaan alivoimalla tasoihin, Martoselle kirjattiin kuudennessa ottelussa ensimmäinen piste.

Tasoitusmaali näytti ilahduttavan piskuista, mutta riehakasta Hakapeliittojen ryhmää. Hakan kannattajat olivat miehittäneet katsomon vieressä olleen terassin ja televisiokuvat näyttivät jopa pienimuotoista törmäilytuulettelua. Usko ei selvästikään ole vielä mennyt, olkoonkin, että sunnuntaina pieni ilo vaihtui todennäköisesti suruksi.

AC Oulun voitto Pietarsaaressa jätti Hakalle neljän pisteen takamatkan. Hakapeliittoja todella tarvitaan ensi perjantaina, kun Haka kohtaa kotonaan AC Oulun. Ottelu on perinteisesti sanottuna pakkovoitto koskilaisille.

3. Keltatakit Kuopiossa

”Suoraa puhetta Veikkausliigasta”-podcast mätki surutta ja huolella KuPS:n markkinointia taannoisessa jaksossaan. Nyt oli aika ryhtyä sanoista tekoihin – podcast-isännät ja Ruudun selostajat Kim Kallström ja Velja Engström olivat vauhdissa ottelussa KuPS-Ilves ja myös ennen peliä. Kaksikko myi pääsylippuja Kuopion torilla jo päiväsaikaan yrittäen osoittaa, ettei sää ole se syy, miksei Kuopiossa otteluissa käydä niin paljon kuin pitäisi.

KuPS ansaitsee projektista erityiskiitoksen: seura oli hankkinut kaksikolle keltaiset sadetakit KuPS-logoilla ja nimipainatuksilla. Näin pitää reagoida, vaikka skeidaa tulisi niskaan. Keltaiset sadetakit eivät kuitenkaan tuoneet kotijoukkueelle onnea, sillä kesäkuun puolivälistä käynnissä ollut tappioton putki katkesi niin että napsahti Ilveksen käsittelyssä.

Pisteet Tampereelle ja Jarkko Wissin harvinaisen suora haastattelu peli jälkeen: ”häpeällinen esitys”. Joka tapauksessa peli näytti, että KuPS:n ylistetyt Ibrahim Cisse ja Johannes Kreidl ovat joskus ihan tavallisia kuolevaisia.

4. VPS ja Gnistan välitilaan

Viikonlopun kierros varmasti käytännössä sen, että Vaasassa pelataan ensikin kaudella Veikkausliigaa. Mitään suurta putoamisriskiä ei aiemminkaan ollut, mutta voitto Kotkasta varmisti asian periaatetasolla. VPS voi huoletta aloittaa valmistautumisen tulevaisuuteen, täysin paineetta. Onkin mielenkiintoista nähdä, millä strategialla. Vaasassa on pitkään huudeltu omien nuorten perään – nyt olisi tietysti hyvä hetki kokeilla, mitä sieltä on tulossa.

Gnistanin tappio Mestaruussarjan avauspelissä Interille varmisti käytännössä myös ”Kipinän” välitilan, joka tosin oli aika selvä jo aiemmin. Gnistan voi myös huoletta aloittaa valmistelut ensi kauteen ja testata laajaa pelaajaryhmäänsä – ja kenties rakentaa tyylikkäitä jäähyväisiä joillekin pelaajista? Juuri tällä hetkellä oikeasti kaipaisi sitä, että europlay-off-pelit olisivat ohjelmassa myös tällä kaudella.

5. Konkarit vauhdissa

Mestaruussarjan avauspeleissä kahden maalin miehiä olivat HJK:n Teemu Pukki ja Ilveksen Roope Riski. Pukki on jo ikämiesvuosissa, Riski ensi vuonna. Pukki sai kahden maalin myötä tusinan täyteen tällä kaudella ja teki samalla oman maaliennätyksensä Veikkausliigassa. Vuonna 2011 hän teki 11 maalia, nyt uusi kausiennätys on jo tässä vaiheessa 12.

Riski on sen sijaan enää yhden maalin päässä ”kymppikerhosta”. Jos (ja kun) Riski kymmenen maalia tekee, on se hänen viides kautensa, jolloin Veikkausliigassa on syntynyt vähintään kymmenen osumaa. Yksi haamuraja on lähestymässä vääjäämättä. Roope Riski on tehnyt urallaan 91 Veikkausliigamaalia, joten uusi jäsen satasen klubiin saattaa syntyä jo tällä kaudella, jos maaleja syntyisi yksi per ottelu keskiarvolla. No, viimeistään ensi kaudella sitten.

6. AC Oulu heräsi – taas

AC Oulu on ollut melkoinen sekamelska jo pitemmän aikaa. Viime kaudella asiat menivät päin seiniä pitkin kautta ja Oulussa koettiin ennennäkemätön valmentajaruletti. Viisastuneena tästä Oulu päätti tällä kaudella luottaa siihen valmentajaan, joka kauden aloitti. Pelaajapuolella on tietysti ollut vilkasta.

Viime kausi päättyi lopulta Oulun kannalta onnellisesti ja sarjapaikka säilyi. Nyt näyttää siltä, että sama toistuu. Kaksi perättäistä voittoa kriittisessä vaiheessa – ja aivan erinomaisella taisteluasenteella molemmat – ovat varmistamassa sarjapaikan. Matkaa suoraan putoamiseen on jo seitsemän pistettä.

Lisäiloa Oululle tuo se, että Julius Paananen teki voittomaalin. Näyttää siltä, että pikkuveli ottaa hyvin mallia isoveli Kasperista iskemällä tärkeitä osumia. Nyt Paanasten yhteissaldo on tältä kaudelta 14+2=16, joten Juliuksella on vielä vähän matkaa kolme vuotta vanhemman Kasperin lukuihin. Mutta Juliuksella on sitten taskussa maali, joka periaatteessa varmisti sen, ettei Oulu putoa suoraan.