
Veikkausliigan kolmas kierros pelattiin yhtä ottelua vaille valmiiksi pääsiäislauantaina. Edelleen verkot heiluivat mukavasti, sillä osumia tehtiin ahkerasti. Edelleen kauden ensimmäinen 0-0 on kokematta. Suosikit veivät pisteet lauantaina, Oulu jäi yhä nollille eikä KTP ole vielä voittanut.
Kymppipaikka valitsi jälleen kierroksen top-kuusi pointit.
1. Kotimaisia nuoria tilastoihin – taas
Veikkausliigakausi on tuonut paljon uusia nimiä suomalaisten jalkapallofanien tietouteen. Verkot ovat heiluneet, peliminuutteja on tullut. Lauantai ei tuonut tähän poikkeusta. Jo uransa ensimmäisessä Veikkausliigaottelussa viikko sitten aikamiehen otteita esittänyt Rasmus Tikkanen, 17, tuli vaihdosta kentälle ja pamautti KuPS:n 1-0 voittomaalin loistavalla vedolla. Hakan Daniel Bulgakov, 20, teki jo kauden toisen maalinsa. Ilveksen Marius Söderbäck, 21, teki myös maalin ja oli rakentamassa paria muuta. Eivätkä Kasper Paananen ja Teemu Hytönenkään mitään ikäloppuja ole.
2. Vedonlyöjän painajainen ja mahdollisuus
FC Haka jatkaa viime vuoden malliin hämmentäviä pelejään. Ottelua Kymppipaikalle ennakoinut Ruudun asiantuntija Mika Hilander pohti, nähdäänkö lauantaina hyvä Haka vai huono Haka. No nähtiin molemmat. Ensimmäisellä jaksolla Haka oli luokaton, toisella jaksolla erinomainen. Nykypäivän live-vetojen ansiosta on vedonlyöjillä mahdollisuus reagoida. Jos haistelee sen, kumpi Haka tulee seuraavan vartin olemaan, surkea vai loistava, voi tehdä tilin. Nyt hyviä jaksoja oli sen verran enemmän, että pisteet tulivat kotiin Oulua vastaan 2-1. Oululle kauden alku on ollut vähän samalla tavalla omituinen. Joukkue on pelannut pitkiä jaksoja erittäin hyvin kaikissa kolmessa avauspelissään, mutta pisteitä on nolla.
3. Loistavan pelaajan karsea ilta
Ilves laittoi ison pyörän pyörimään Kotkassa. Veikkausliigan kärkiryhmä voitti KTP:n murskaluvuin 5-0. Alussa Kotkalla oli saumansa, mutta sitten Ilves meni menojaan. Kokenut Huuhkaja-sankari Joona Toivio joutui katselemaan useamman osuman aitiopaikalta. Todennäköisesti Toiviolla oli yksi uransa tuskallisimmista peleistä. Samaan aikaan pitää muistaa, että erinomaisia pelejä onkin sitten huomattavasti enemmän. Ilves on tällä hetkellä loistavassa vireessä.
4. Kiitos vastuusta – pallo maaliin
Veikkausliigan aktiivitilaston maaliykkönen, Roope Riski (kuvassa), joutui odottamaan kolmannelle kierrokselle komennusta avaukseen. Kotkassa se tuli – Riski tuli ja kiitti. Ensin hän puski kauden avausmaalinsa ja vei Ilveksen 1-0 johtoon. Riskin toinen maali osoittautui ottelun lopulliseksi ratkaisuksi. Roope Riski katkaisi 3-0 osumallaan lopullisesti KTP:n selkärangan. Riski on nyt tehnyt urallaan nyt 84 maalia ja pelejä on ollut 193, joten kovalla prosentilla on alkujaan turkulainen maaleja mättänyt. Kaksi tasalukua on tuloillaan, sillä 200 ottelua on seitsemän pelin päässä ja tuiki harvinainen sata Veikkausliigamaaliakin lähestyy. Jos se tällä kaudella täyttyy, voittaa Riski todennäköisesti myös maalikuninkuuden. Harmillisesti Hakan pelaajaikoni Kalle Multanen sai vain pienet minuutit. Tehtiksen aplodit olivat hienoa kuultavaa, kun Multanen tuli vaihdosta sisään.
5. Uusi konsepti – jatkoon!
Ruutu+ esitteli uuden konseptin, jossa kanavan tähtiselostajat Kim Kallström ja Velja Engström tekivät KTP-Ilves-ottelussa eräänlaisen studion. Podcastistakin tuttu parivaljakko heittäytyi mainiosti tehtävään, tekivät kiinnostavia inserttejä ja haastatteluja. Lisäksi Kotkan stadionia nähtiin ylhäältä, sisältä ja ulkoa. Kruununa oli parivaljakon saapuminen Arto Tolsa areenalle KTP-mobiililla, jonka paikallinen fani oli tuunannut KTP:n väreihin ulkoa ja sisältä. Selostuksen Kallström ja Engström hoitivat yhdessä, samaan malliin kuin muutaman kerran Suomen cupin finaalin. Homma toimi, ilman muuta jatkoon.
6. Katseet tiistaihin…
Kierroksen ennalta puhutuin, kohutuin ja seuratuin kamppailu pelataan vasta tiistaina. HJK ja Gnistan iskevät yhteen Boltilla. Jo tässä vaiheessa media on vilkkaasti ennakoinut tulevaa, pääosin HJK:n kehnon alun kautta. Nollakerho puhuttaa, mutta Gnistanin tapauksessa vähemmän kuin mestarisuosikki HJK:n. Paineet kasvoivat ainakin Klubilla lauantain kierroksen jälkeen.

Ilves ja SJK porskuttavat puhtaalla pelillä kärjessä. Inter on aloittanut huippuvahvasti ja KuPS on Interin tavoin seitsemässä pisteessä. Pisteitä täytyy tulla, oli kyseessä sitten kumpi tahansa helsinkiläisistä. Gnistan pääsee tässä vaiheessa helpommalla, vaikka heidänkin satsauksensa ja kauden tavoitteet ovat korkealla. Liikaa etumatkaa ei saisi antaa. Mutta toinen tiistain joukkueista joutuu sitä etumatkaa antamaan lisää – tai molemmat, jos tiistaina pelataan tasan. Joka tapauksessa tuleva ottelu on äärettömän tärkeä molemmille ja todellinen herkkupala. Jos ei jostain syystä pääse paikalle, Ruutu+ päälle ja popparit esiin. Pelataan isoista asioista vaikka kyseessä on vasta kolmas kierros.