
Veikkausliigan ”jalkapallopäivän” kierros on takana. Kierroksella verkot heiluivat mukavasti, Veikkausliigan kärki tiivistyi ja maalintekijätilastossa tapahtui liikehdintää.
Koko kierros pelattiin lauantaina, joten varmasti tämänkin listauksen ulkopuolelle jäi paljon mielenkiintoisia asioita, tapahtumia ja näkökulmia, jotka puhuttavat jatkossa.
1. Triplastudio
Jonkinlaista Veikkausliigahistoriaa tehtiin lauantaina ”jalkapallopäivän” kunniaksi. Ruutu hemmotteli katsojia peräti kolmen studio-ottelun verran. David Ramadingaye painoi pitkää päivää, sillä hän oli kaikissa kolmessa ottelussa asiantuntijan tehtävissä. Marko Rajamäki oli avauspelissä Inter-Haka ja Markku Kanerva kahdessa jälkimmäisessä ottelussa. Studio rullasi Tero Karhun johdolla oikein mukavasti, pelipaitatarinat olivat kiinnostavia ja viihdyttäviä. Pitkä studiopäivä tarjosi hyvää asiantuntemusta ja viihdettä. Lauantai sujui oikein rattoisasti Veikkausliigapelien parissa. Alkamisaikojen porrastus on nerokas ja toimiva ajatus, ainakin kotikatsomon näkökulmasta.
2. Maalintekijätilastossa vipinää
Veikkausliigan maalintekijätilasto pysyi aika pitkään staattisena. Nyt pienen lepotauon kunniaksi verkot alkoivat taas heilua ja tekijät löytämään jyvän. Jaron Kerfala Cissoko nousi maalintekijätilaston ykköseksi tehtyään kauden kuudennen maalin. Viiteen maaliin nousivat Alex Ring, Kasper Paananen sekä Maissa Fall. Viidessä maalissa olivat ennen lauantain kierrosta myös Santeri Hostikka ja Mads Borchers. Syöttöpörssin – ja samalla tehotilaston – kärkeä hallitsevat HJK:n nimimiehet Ring ja Teemu Pukki, joka syötti Ringin osuman lauantaina. Kummallakin on viisi maalia ja neljä maalisyöttöä tilillään, joten tilastot komistuvat odotetuilta kavereilta.
3. Mielenkiintoinen haastattelu
Petteri Forsell laukoi kauden avausmaalinsa, kun hän vei komealla pyssyllä KTP:n 1-0 johtoon Oulunkylässä. Ottelun erotuomaritoiminta ei saanut konkarilta varauksetonta suosiota, sillä Ruudun puoliaikahaastattelu oli aika taattua Forsellia. Ensimmäisen kysymyksen vastaus oli terveiset jälkikasvulle kotiin. Toinen kysymys käsitteli ensimmäistä jaksoa ja Forsell vastasi, että ”mä koitan olla sanomatta tuomarityöskentelystä yhtään mitään, kysy jotain muuta”. Toimittaja kuuliaisesti totteli ja jätti erotuomariaiheen sikseen. Lieneekö erotuomarikopissa seurattu Ruudun puoliaikalähetystä, sillä Forssell sai varoituksen heti toisen jakson alussa tilanteesta, joka jäi varsin epäselväksi. No ei Forsell yksin jäänyt – kortti heilui ottelussa yhteensä yhdeksän kertaa. Tämän perusteella olisi voinut kuvitella, että ottelu erityisen raju, mutta näin ei todellakaan ollut. Hyvä, fyysinen taistelupeli, kuten ottelun jälkeisessä haastattelussa Tim Väyrynen totesi. Kaipa sitten erotuomari oli valinnut linjansa ja piti siitä kiinni loppuun asti.
4. Matkustaminen toi tehoja?
VPS:n valmistautuminen lauantain peliin oli verrattain hektinen. Joukkue pelasi keskiviikkona Suomen cupin ottelun ja putosi rankkareilla Jarolle. Torstaina VPS:n kotistadionilla pelattiin Tim Sparvin All Stars-joukkueen hyväntekeväisyyspeli, jolloin kentällä nähtiin seuran johtohenkilöistä päävalmentaja Jussi Nuorela, maalivahtivalmentaja Henri Sillanpää, joukkueenjohtaja Veli Lampi sekä joukkueen huoltojoukoissa oli myös VPS:n tekijöitä mukana. Perjantaina joukkue matkusti Turkuun, jossa he myös yöpyivät – Maarianhaminan hotellit olivat nimittäin täynnä Alandia Cupin vuoksi. Ainakin osittain tämän vuoksi myös itse ottelu alkoi kello 19.00. Ainakin Vepsulle jäi aikaa latautua, sillä tehot olivat kohdallaan: joukkue voitti IFK:n 5-1 vastaansanomattoman esityksen jälkeen. Ja tämän jälkeen kotimatka takaisin Vaasaan alkoi.
5. Sää helli
Jalkapallojumalat olivat tällä kertaa vahvasti ”jalkapallopäivän” puolella. Yleisömäärät olivat hyvät ja kesäinen sää oli houkutellut ihmisiä mukavasti viettämään lauantaita paikan päälle. Fanit panivat parastaan ja paidattomuutta oli vahvasti ilmassa. Hakan kannattajat vetivät jo iltapäivällä ruodot paljaana Veritas Stadionilla ja erityisesti silmää hivelivät kuvat Gnistanin voitonjuhlista Oulunkylässä. Siinä ei nimittäin kursailtu – parissa tapauksessa six-pack todennäköisesti tarkoitti enemmän sitä perinteistä six-packia kuin uusiosanaa trimmatuista vatsalihaksista. Mutta oli hienoa katsottavaa, kun yleisö viihtyi ja otti peleistä kaiken irti. Kesälauantain viihdettä parhaimmillaan.
6. Putkia
Kun HJK aloitti kautensa kolmella tappiolla, tälläkin sivustolla mehusteltiin HJK:n pitkällä tappioputkella, alkaen jo viime kaudesta. Näin tapahtui toki muuallakin. Nyt on jäänyt vähän vähemmälle se, että HJK:n tappioton putki alkaa olla hyvinkin pitkä. Kolmella ensimmäisellä kierroksella tuli kolme tappiota, sen jälkeen Klubi on pelannut kahdeksan peliä putkeen ilman tappiota. Kuusi niistä joukkue on voittanut ja pelannut kahdesti tasan. Tovi sitten päiviteltiin sitä, että Ilveksen alakerta vuotaa oikein urakalla. Nyt Ilves on vetänyt neljä peliä putkeen ilman ainuttakaan takaiskumaalia. Tämän neljän ottelun aikana joukkue on kohdannut kahdesti hallitsevan mestarin, KuPS:n ja vienyt pelit yhteismaalein 6-0. Maalivahti Otso Virtaselta kysyttiin asiasta KuPS-vierasvoiton jälkeen ja Virtanen paljasti salaisuuden: ei olla annettu rankkareita ja ollaan pelattu samalla määrällä pelaajia vastustajan kanssa. Ja tietysti puolustamisen harjoittelun vähän hataramman vaiheen jälkeen.