Helmikuu alkaa vedellä viimeisiään, ja Veikkausliigan kauden alku lähestyy. Kautta sparraava liigacup on myös loppusuoralla. Välieräpaikoista on jaettu jo kolme. Siirtomarkkinoilla tapahtuu edelleen, mutta vähän hiljaisemmin. On joka tapauksessa selvää, ettei kaikkia liikkeitä ole vielä tehty.

Kymppipaikka kokosi jälleen oman listansa viime aikojen tapahtumista.

1. AC Oulu paineli välieriin

Liigacupin kolme välieräjoukkuetta on selvillä. FC Inter on mukana, joten hallitseva mestari vetää vahvaa preseasonia nytkin. Ilves varmisti viikonloppuna jatkopaikkansa. Niin teki myös liigacupkauden suurin yllättäjä, AC Oulu. Vai onko kyseessä yllättäjä? Oulun nimilista on sen verran vahva, etteivät tulokset ole mikään sensaatio.

Neljäs paikka menee joko HJK:lle tai FC Lahdelle. Tosin tämän ratkeamiseen menee harmillisen kauan aikaa. Ottelu IFK Mariehamn-FC Lahti on vasta maaliskuun puolella, joten vasta silloin tiedetään koko kvartetti. Tämä johtuu olosuhdeasioista. Kyseinen ottelu piti pelata jo pois, mutta rankka talvi esti ne aikeet.

Viikonlopun hämmentävin tulos syntyi ottelussa SJK-VPS. Varsin heikosti tuloksellisesti pelannut VPS sai hanat auki kerralla ja iski tauluun voittolukemat 6-0. Ei ihme, että ottelun jälkeisissä kommenteissa Jarkko Wiss ei ollut kovin tyytyväinen, vaikka kyseessä oli ”vain” liigacup.

2. KuPS:n raskaan työn raatajat

KuPS:n Konferenssiliigan ensimmäinen pudotuspeli pelattiin Tampereella torstaina. Arktisissa oloissa pelatussa ottelussa KuPS teki sen, minkä pystyi, eikä asennetta voinut moittia. Lech Poznan oli selvästi parempi, ja loppuluvut 0-2 mairittelevat isäntiä.

Pieni oljenkorsi jäi jäljelle toiseen otteluun, mutta se oljenkorsi on todella ohut. Asiaa ei helpota lainkaan se, ettei KuPS:lla ole pelaajia. Joukkueella oli penkillä vain neljä pelaajaa, joista Rasmus Tikkanen oli ainoa, jolla on jotain kokemusta edustusjoukkueesta. Ottelussa nähtiinkin melkoinen harvinaisuus: KuPS ei suorittanut ottelussa ainuttakaan vaihtoa.

Viikonlopun liigacupin peliin vaihtuvuutta sitten olikin. Jaro-ottelun kokoonpanossa ei ollut nimittäin ainuttakaan edustusjoukkueen pelaajaa. Hyvin KuPS:n junnut tsemppasivat, sillä Jaro voitti lopulta vain maalilla.

3. Myrskyvaroitus

Myrskyvaroitus on julistettu Töölön suunnalta. HJK:n peli nimittäin kulkee. Kun Klubi on laittanut ykkösensä kehiin, tulos on ollut vakuuttavaa. Kuiske kertoo, että töitä on tehty ihan eri tavalla nyt kuin viime vuonna ja meininki on ollut kaikin puolin hyvää. Kun viime vuoden pelaajilla on aika paljon hampaankolossa vahvan epäonnistumisen jälkeen, on motivaatio kohdallaan.

Hankintoja on tehty tarkalla tähtäimellä ja jälleen yksi vahvan CV:n omistava pelaaja liittyi HJK:n riveihin. Leonel Montano tuo lisää vaihtoehtoja Klubin puolustukseen. Lauantain Liigacup-ottelussa sekä Mads Borchers että Teemu Pukki tekivät maalin, Pukki entisen maajoukkuekaverinsa Lassi Lappalaisen syötöstä. Borchers ja Pukki, Borchers tai Pukki, tai mikä yhdistelmä sitten onkaan, tulee olemaan todella uhka Veikkausliigassa.

4. Nuoria, nuoria

Viime kauden Veikkausliiga tullaan muistamaan monesta eri asiasta. Yksi niistä on monen nuoren pelaajan läpimurto vähintään vakiomieheksi avaukseen, mutta myös jopa tähtiluokkaan. Ensi kaudella on lupa odottaa samaa. Interin Ilari Kangasniemi pelasi täydet minuutit ja hyvin pelasikin. Tämä kielii siitä, että päävalmentaja Vesa Vasara ja kumppanit ovat kasvattamassa nuoresta miehestä avauksen topparia.

Toinen pelaaja, joka pelasi liigacupin otteluissa täydet minuutit, oli Gnistanin 19-vuotias Adam Jouhi. KäPasta tullut keskikenttäpelaaja on tullut vahvasti ”Kipinään” sisään – nimi mieleen. Oma lukunsa on tietysti Jaron Rudi Vikström, joka teki hattutempun viikonlopun ottelussa KuPS:a (tai KuPS:n junioreita) vastaan. Yhteensä Vikström teki Liigacupissa seitsemän maalia.

5. Visiitti Ranskaan

KuPS pelaa torstaina Konferenssiliigaa Puolassa, mutta jo sitä ennen nähdään kansainvälistä jalkapalloa. Sensaatiomaisesti Manchester Cityn UEFAn Youth Cupista pudottanut HJK:n nuoriso kohtaa keskiviikkona PSG:n Pariisissa.

Ihme tapahtui jo Töölössä, nyt olisi tarjolla ihmeiden ihme. Pakkasta ei tule olemaan eikä alustakaan ole isännille vieras. Toisaalta Perparim Hetemaj´n valmentama joukkue on näyttänyt, ettei siellä kumarrella ketään eikä mitään. Kävi pelissä miten kävi, HJK:n nuorisomyllyn lahjakkuudet saavat suunnattoman määrän kokemusta ennen viimeisiä askelia kohti aikuisjalkapalloa, HJK:ssa tai sitten jossain muualla. Ehdoton merkkitapaus!

6. ”Rapa” Rajamäen tyylikäs päätös

Entinen Veikkausliigan maalipyssy ja valmentaja, nykyinen Ruudun asiantuntija Marko Rajamäki, osoitti vahvaa harkintaa. Hän jätti itselleen rakkaan TPS:n hallituksen tehtävän, koska hän jatkaa Ruudun asiantuntijana. Rajamäki koki, ettei pysty tekemään televisioasiantuntijan töitään riippumattomasti, jos hänellä on virallinen luottamustehtävä yhdessä Veikkausliigan seuroista.

Monien mielestä veikkausliigajalkapallon paras asiantuntija Rajamäki osoitti suurta tyylikkyyttä tekemällä tuon päätöksen. Eihän TPS koskaan miehestä lähde, mutta koska hän haluaa antaa maksimaalisen panoksen asiantuntijatyöhön, oli järkevää irtaantua. Rajamäki oli tyylikäs pelaaja, tyylikäs valmentaja ja on tyylikäs asiantuntija. Hänen päätöksensä ansaitsee ison kunnioituksen.