Veikkausliiga oli puoliksi cup-vapaalla viikonloppuna. Mestaruussarjassa ei pelattu otteluita lainkaan, mutta Karsintasarjassa oli ohjelmassa kolme ottelua. Pelien lopputulokset osoittautuivat ratkaiseviksi ja osin dramaattisiksi. Seurauksia nimittäin tuli välittömästi.

Suomen cupin mestaruus ratkaistiin lauantaina Tampereella ja HJK palasi tiukassa pelissä voittokantaan. Ottelun ratkaisi tuttu mies.

1. Kuka muu muka?

Oli jotenkin kirjoitettu tähtiin, että Suomen cupin finaalin ratkaisee Teemu Pukki. Pukki kertoi heti paluumuutettuaan, että yksi tavoite on voittaa jotain. Vaikka uralla on saavutuksia, vaikka millä mitalla, pyttyjä ei liikaa ole. Nyt on yksi tuore pokaali: Antero Nymanin muistopalkinto meni Klubin palkintokaappiin vuodeksi – tämä on cupin mestaruus numero 15 HJK:lle.

Pukin tutkapari Alex Ring oli alustamassa ratkaisumaalia, mutta toisin kuin Pukki, Ring oli jo edellisellä Suomen kierroksellaan vahvasti mukana voittamassa Klubille Anteroa. Hän nimittäin teki HJK:lle voittomaalin vuoden 2011 finaalissa – vastustaja oli silloinkin KuPS. HJK voitti tuolloin 2-1 ja Klubin ensimmäisen maalin teki ottelussa eräs toinen tunnettu numero 10…

2. Kruuna vai klaava?

HJK:n kannattajat näyttivät cupin finaalissa, miten hienosti he pystyvät joukkuettaan kannattamaan. HJK:n kannattajat näyttivät cupin finaalissa, miten idioottimaisesti voi katsomossa käyttäytyä. Tuosta voi sitten valita kruunan tai klaavan.

Luulisi, että noinkin isosta porukasta löytyisi sen verran kekseliäisyyttä ja nokkeluutta, että löytyisi joku muu chäntti kuin non-stoppina kuultu jo umpikulunut HV-huuto. Se, että kannattajat vaaransivat sen, että pelataanko ottelu loppuun, on myös oma lukunsa.

Jotenkin kuvaavaa oli, että pyrot vähenivät kummasti, kun fanit onnistuivat lähettämään yhden niistä katon kautta omaan niskaansa. Toisaalta kun sama joukko keskittyi kannattamaan omiaan, lisättynä upeaan tifoon, saatiin hyvä kuvaus siitä, miten hienoa hyvä kannustaminen voi olla.

3. Jaron ihme

FF Jaro pelaa ensikin kaudella Veikkausliigaa. Aika harva uskoi tähän vajaa vuosi sitten, kun Jaro pullautti FC Lahden pois liigakartalta. Talven pelaajatrafiikki on ei myöskään vakuuttanut. Mutta Pietarsaaressa tiedettiin, mitä tehtiin.

Oivallinen valmennus ja erinomainen urheilujohto täysosumavahvistuksineen toi pienimuotoisen ihmeen. Jaron sarjapaikka varmistui jo kolme kierrosta ennen loppua. Upea suoritus joukkueelta, valmennukselta ja urheilujohdolta.

4. Kotka teki Benficat

Portugalilainen jättiseura Benfica ei harha-askelia katsele. Joukkue hävisi tiistaina Mestarien liigan avausottelunsa kotonaan Qarabagille ja jo seuraavana yönä joukkueen päävalmentaja lähti kortistoon. Samoilla linjoilla oltiin Kotkassa. KTP otti kotonaan turpiin Jarolta.

Kun Jaro juhli varmistunutta sarjapaikkaa, Kotka vajosi yhä syvemmälle. Johtopäätös: päävalmentaja ulos. Benfica pestasi uudeksi luotsikseen Jose Mourinhon, KTP Ossi Virran. Molemmilla on verbaliikka hallussa.

Ossi Virta on valmentamisen lisäksi kunnostautunut Ruudun Veikkausliigalähetyksissä ja Suplan Prässilinja-podcastissa. Veikkausliigalähetykset jäivät pois, kun apuvalmentajan pesti Kotkassa tuli ajankohtaiseksi. Todennäköisesti podcast-esiintymiset jäävät myös toistaiseksi lomalle, koska Virralla lienee aika paljon pohdittavaa siinä, miten KTP:n saisi kuiville ja sarjapaikan hankittua tulevallekin kaudella.

5. Oulun iso mies

Niklas Jokelainen on todellinen johtaja. Taannoin Veikkausliiga-podcastin vierailussa tuli kuulijoille täysin selväksi se, kuka on AC Oulun johtava pelaaja ja miksi. Todella fiksusti haastattelussa esiintynyt Jokelainen ei jätä asioita vain puheen asteelle: hän on johtanut joukkojaan upeasti loppukirissä, jonka kautta on jo nyt varmistunut, ettei AC Oulu putoa ainakaan suoraan.

Kolmas perättäinen voitto varmistui Valkeakoskella lukemin 1-0 ja maalin teki Jokelainen. Kyseessä oli jättimäinen osuma. Oulu oli ensimmäisellä jaksolla sillassa, mutta Haka ei pystynyt hyödyntämään paikkojaan. Jokelainen tarvitsi yhden paikan ja verkko heilui.

Sillä maalilla Oulu tulee todennäköisesti säilyttämään sarjapaikkansa ja rakentamaan ensi kautta – ehkä parista viime kaudesta viisastuneena. Kapteeni Jokelainen ansaitsisi tämän. Hän on nimittäin kantanut harteillaan melkoista taakkaa jo pari vuotta.

6. Tiistain panokset tapissa

Viikonlopun huilanneet neljä Mestaruussarjan joukkuetta – ja vähemmän huilanneet cup-finalistit – ovat tositoimissa jo tiistaina. Mestaruussarjassa pelataan kolme ottelua. Ilves kohtaa paineetta pelaavan Gnistanin Tampereella, KuPS yrittää päästä takaisin voittojen makuun kotonaan SJK:ta vastaan ja sarjakärki Inter kohtaa kotonaan cup-mestari HJK:n.

Mielenkiintoista nähdä, miten HJK on cup-voitosta toipunut. Näkyykö mestaruus vahvana flow-tilana vai jonkinlaisena mestaruusdarrana? Konkreettisena krapulana tuskin, sillä finaalin ratkaisija Teemu Pukki ehti jo manata sarjaohjelmaa ja sitä, ettei ehdi voittoa kunnolla juhlia.

Sellaista se nyt vaan on, kun cup-finaali pelataan kesken kautta. Takavuosina tilanne oli toinen, sillä vuosikausia Suomen cupin finaali oli kauden viimeinen peli. Ehkä juhlintaa malttaa odottaa jonkin aikaa, koska Pukki toi myös selkeästi esiin sen, että HJK haluaa vielä Suomen mestaruuden.

Motivaatiota Klubille antaa varmasti myös se, että edellisessä kohtaamisessa Interiä vastaan turkulaiset suorastaan nöyryyttivät kotiluolassaan pelannutta Klubia. Ruudun studio-ottelu on hyvin valittu!