Vuosi 2025 tarkoitti sitä, että suurissa seuroissa saatiin viimein stoppi pitkään jatkuneille isojen pokaalien jahtaamiselle. Myös yksilötasolla yksi eurooppalaisen jalkapallon suurista nimistä voitti viimein jotain.
Kymppipaikka kokoaa vuoden loppuessa kuusi suurta tapahtumaa eurooppalaisen (ja hieman myös kansainvälisen jalkapallon) saralta.
1. PSG valloitti Mestareiden liigan
Suurin ja kaunein seurajalkapallokilpailu – Mestareiden liiga – on luonnollisin tapa aloittaa eurojalkapallon kertaus. Mestareiden liigan voittoa vuosia jahdannut Paris St. Germain voitti kilpailun ensimmäistä kertaa. Näin ollen se pystyi viimein rikkomaan oman lasikattonsa hallittuaan valtavin resurssein kotimaansa liigaa mielin määrin jo kauan.
PSG oli liigavaiheessa vasta viidestoista, mutta pudotuspeleissä sille ei löytynyt pysäyttäjää. PSG pudotti matkalla finaaliin Brestin, Liverpoolin, Aston Villan ja Arsenalin. Finaali oli lopulta sen suvereeni näytös. Inter kaatui 5-0.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Mestareiden liigan tai Euroopan cupin finaali ratkesi viiden maalin erolla. Neljän maalin voittoja oli nähty aiemmin neljä.
2. Ousmane Dembelelle Ballon d’Or
Maailman parhaalle pelaajalle jaettava Ballon d’Or sai myös osoitteekseen Pariisin. Ousmane Dembele voitti palkinnon ensimmäistä kertaa. Hän teki Mestareiden liigassa kahdeksan maalia ja syötti kuusi. Ligue 1:ssä hänen tehonsa olivat 21+8.
Dembelestä tuli kuudes ranskalaispelaaja, joka on voittanut tämän palkinnon. Häntä edeltäneen maanmiehensä olivat Michel Platini, Raymond Kopa, Zinedine Zidane, Jean-Pierre Papin ja Karim Benzema. Yhteensä ranskalaispelaajille on kahdeksan voittoa, mikä on eniten jaetusti yhdessä Argentiinan kanssa. Argentiinan kaikki voitot ovat menneet Lionel Messille.
Dembele oli toinen PSG-pelaaja, joka on voittanut Ballon d’Orin. Edellinen oli vuonna 2021 voittanut Messi.
3. Harry Kane voitti pokaalin
Harry Kane edusti Tottenhamia kaudet 2011-23 voittaen yhden Audi Cupin. Valioliigasta hänellä on yksi kakkossija, eikä yhtään cupin voittoa. Englannin maajoukkueessa hän on voittanut kaksi EM-hopeaa.
Näinpä siirto Bayern Müncheniin kaudeksi 2023-24 nähtiin mahdollisuudeksi hänelle viimein voittaa jotain. Bayern Münchenin alakuloinen kausi ja Bayer Leverkusenin mainio meno Bundesliigassa kuitenkin tekivät tämän haaveen tyhjäksi. Mestareiden liigassa Bayernin meno tyssäsi välieriin ja Saksan cupissa neljännesvälierissä juuri Leverkusenia vastaan.
Näin ollen Kane joutui odottamaan pokaalin voittoaan kevääseen 2025, kun Bayern voitti Bundesliigan. Ja näyttää siltä, että toinen on tulossa saman tien tulevana keväänä.
4. Tottenham voitti pokaalin
Samana keväänä Kanen kanssa myös Tottenhamin pitkä pokaalin metsästys tuli tiensä päähän, kun se voitti Eurooppa-liigan. Finaalissa kaatui Manchester United maalein 1-0. Tottenhamin edellinen pokaali oli vuonna 2008 voitettu liigacup, eli odotusta kesti hulppeat 17 vuotta. Tottenham voitti Eurooppa-liigan/UEFA cupin kolmannen kerran historiassaan.
Pokaali ei kuitenkaan riittänyt manageri Ange Postecogloulle hänen työpaikkansa säilyttämiseen. Valioliigassa oli tullut 17. sija, mikä oli huonoin sijoitus sitten kauden 1976-77, jonka päätteeksi Tottenham putosi silloisesta 1. divisioonassa sijoituttuaan 22:ksi.
5. Chelsean tupla
Chelsean vuosikymmen on ollut tuulinen. Managereja on vaihdettu huimaa tahtia, mutta Valioliigassa mestaruutta ei ole tullut kahdeksaan vuoteen. Paras sijoitus kevään 2017 mestaruuden jälkeen on ollut keväinä 2019 ja -23 tulleet kolmannet sijat.
Eri cupeissa mestaruuksia on sen sijaan tullut jonkin verran. Kevät ja kesä 2025 toivat pokaaleja kaksin kappalein. Chelsea selvisi Valioliigan kuudennelta sijalta Konferenssiliigaan ja siitä oli tuomisina voitto. Kauden 2020-21 Mestareiden liigan voitto oli tuonut sille paikan myös kesällä pelattuun seurajoukkueiden MM-lopputurnaukseen, joka pelattiin nykymuodossaan ensimmäistä kertaa. Chelsea voitti turnauksen ja päätti kauden tuplaan.
6. Santiago Montelin Puskas-maali
Vuoden hienoin maali nähtiin toukokuussa Argentiinassa. Independienten Santiago Montel iski upean saksipotkumaalin Argentiinan liigan ottelussa Independiente-Independiente Rivadavia. Montel ampui maalinsa kulmapotkun jälkitilanteesta noin 20 metristä Independiente Rivadavian maaliin.
Montel palkittiin maalistaan FIFA:n Puskas Award-palkinnolla. Palkinto on jaettu vuodesta 2009 alkaen ja se jaetaan kalenterivuoden esteettisesti merkittävimmälle tai kauneimmalle maalille. Kukaan ei ole voittanut palkintoa kahdesti.