Kymppipaikka kokosi eurojalkapalloviikon parhaita paloja yhteen. Viikonloppuna suursarjoista alkoivat Englanti, Espanja ja Ranska. Luonnollisesti monessa muussa maassa porskutetaan oikein urakalla, mutta monelle mennyt viikonloppu oli pitkän odotusajan päätös.
Suomalaisittainkin tapahtui paljon, ja yksi otsikoiden vakiotuottaja ei taaskaan pettänyt.
1. Mikään ei muuttunut ManU:n kohdalla
Viime kauden otsikkonikkareiden suursuosikki, Manchester United, aloitti kautensa kotonaan Arsenalia vastaan. Takavuosien odotetuin jättiläisten kohtaaminen ei tarjonnut tällä kertaa mitään huippuelämyksiä. Arsenal vei pisteet tehtyään yhden maalin – tietysti erikoistilanteesta. Mikään ei sinänsä muuttunut, sillä ottelun jälkeen ManU sai jälleen kerran täyslaidallisen punditeilta. ManU:n haukkuminen tuntuu muuttuneen uudeksi normaaliksi. Mahtaako asia muuttua tällä kaudella…?
2. Kohuista viis – jätkä sen kuin porskuttaa
Koko maailman tämän hetken kohutuin pelaaja, Barcelonan Lamine Yamal, aloitti kautensa odotetulla tavalla. Hän tuikki avauskierroksen ottelussa Mallorca-Barcelona tavalla, mitä odotettiin. Maalisyöttö, maali ja tukku loistosuorituksia. Yamal valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi ja oli pelin suurin tähti. Jonkinlainen tähti oli myös erotuomari, joka uskalsi antaa kaksi punaista korttia Mallorcalle – se tietysti helpotti Barcelonan voittokulkua. Yamal on ollut mikroskoopin alla koko kesän: nuorukaisen rakkauselämää on ruodittu ja syntymäpäiväjuhlat saivat massiivisen huomion, myös Suomessa. Eipä tuo näytä Yamalia haittaavan. Jätkä sen kuin porskuttaa.
3. Lukas Hradecky voittoon
Lukas Hradecky otti vyölleen esiintymisen uudessa sarjassa, kun Monaco avasi kautensa. Monaco voitti ottelunsa Le Havrea vastaan 3-1 ja näin ”Luken” voittotili Lique 1-pelaajana on avattu. Hradecky oli jälleen varma, tuttu itsensä. Joskin Suomessa näkyi otsikoita, joiden mukaan Monaco voitti siitä huolimatta, että Hradecky ”yllätettiin”. Alkuepäily sille, että onko tekstin tekijä ottelua nähnyt lainkaan. Vahva alku uudessa ympäristössä, uudessa sarjassa lyhyellä valmistautumisajalla. Monacon ja Hradeckyn liitossa on kaikki vankan ystävyyden ainekset.
4. Atletico kompastui
Kahden suuren haastaja, Atletico Madrid, kompastui jo ensimmäisellä kauden aidalla. Espanyol kukisti avauskierroksen pelissä Atleticon 2-1 kotonaan. Yksi tappio sinne tänne, voisi ajatella, mutta Espanjan La Ligan kärkitaistelussa turhat pudotetut pisteet ratkaisevat lopulta sen, kuka mestaruuden voittaa. Atletico pudotti heti kättelyssä kolme. Tappio oli ensimmäinen avausottelun tappio sitten vuoden 2009, joten yleensä Atletico on ollut varsin suoritusvarma kauden aloittaja.
5. Josko sittenkin…?
…Tottenham pelaisi kelpo kauden Valioliigassa? Ehkä uusi manageri ja kauan kaivatut pokaalit ovat tuoneet sen tarvittavan itseluottamuksen, että Spurs pystyisi tasaisiin suorituksiin myös sarjassa. Joka tapauksessa avauspelistä tuli tyylipuhdas 3-0 voitto Burnleyn kustannuksella. Mittari ei ollut tietenkään paras mahdollinen, mutta kelpo suoritus silti. Timanttina tuikki Richarlinsonin upea maali, jollainen häneltä nähtiin jo edellisissä MM-kisoissa. Ainesta tavaramerkiksi?
6. Nautitaan, kun vielä voidaan – NEC-NAC edessä
Hollannin pääsarja Eredivisie alkoi jo viikko sitten. Nyt on pelattu kaksi kierrosta ja sarjataulukko näyttää jotenkin oudolta… Oudolta siksi, ettei kärjessä ole Ajax, PSV tai Feyenoord. Ei, sarjan kärjessä on suomalaisille takavuosilta Antti Sumialan kautta tuttu NEC Nijmegen. NEC on aloittanut kautensa vahvasti. Ensin kaatui Excelsior 5-0 ja toisessa ottelussa Heracles 4-1. Maaliero 9-1 riittää kärkisijaan. Tuskin tämä on pysyvä tilanne, sillä mainitut kaksi NEC:in vastustajaa ovat sarjan kaksi viimeistä joukkuetta. NEC johtaa sarjaa, maalierolla, ennen muita puhtaan pelin joukkueita PSV Eindhovenia, Feyenoordia sekä Zwollea. Seuraavaksi NEC kohtaa NAC Bredan klassikko-ottelussa NEC-NAC. NAC Bredan riveissä pelaa Juho Talvitie, joka teki joukkueelleen voittomaalin viikonlopun ottelussa Fortunaa vastaan.