Jalkapallosarjat hiljenivät viikonloppuna maaottelutauon vuoksi. Valioliigassa ja Championshipissa tapahtui jonkinmoiset vallanvaihdot, pääsarjassa kärjen ja kakkostasolla historian osalta. Bundesliigassa Harry Kanea ei pysäytä mikään, ja yksi Huuhkaja saa kohta uuden pomon.
Kymppipaikka kokosi kuuden puheenaiheen satsin menneestä viikonlopusta.
1. Arsenal Valioliigan kärkeen – Ödegaard hajalla
Arsenal kaatoi yhdessä Lontoon lukuisista paikalliskamppailussa West Hamin. Voitto lauantai-iltapäivän aluksi nosti sen aluksi hetkellisesti Valioliigan piikkipaikalle, jossa se myös pysyi kierroksen loppuun saakka. Siitä piti huolen Liverpoolin toinen peräkkäinen lisäajalla Lontoossa tullut tappio. Tällä kertaa Poolia nöyryytti Chelsea tehden voittomaalin ajassa 90+5.
Jobinpostia lontoolaisille toi Martin Ödegaardin loukkaantuminen ja todella ei-toivotun ennätyksen kontolleen saaminen. Norjalainen jouduttiin ottamaan vaihtoon jo 30 minuutin kohdalla. Hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on vaihdettu Valioliigassa kentältä pois ennen taukoa kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Ödegaardin tiedotettiin kärsivän polvivammasta, joka pitää hänet pois Norjan maajoukkuevahvuudesta.
Arsenal sai ottelussa tasalukemia täyteen. Mikel Arteta toimi managerina 300. ottelussaan ja Bukayo Saka pelasi 200. kerran Arsenalissa ja sai tekemänsä maalin myötä 100 yhteenlaskettua maalia ja syöttöä täyteen.
2. 6013 päivän putki poikki
Championshipin puolella pelattiin East Anglia Derby Ipswichin ja Norwichin välillä. Suffolkin ja Norfolkin kreivikuntien ylpeyksien paikalliskamppailu tunnetaan myös nimellä Old Farm. Tämä sanaleikki ottaa inspiraationsa Glasgow’n Old Firmistä ja siitä, että kyseinen itäisen Englannin kolkka on vahvaa maatalousaluetta.
Ipswich voitti 3-1 ja katkaisi peräti 16 vuoden voitottoman putkensa tässä derbyssä. Ipswichin edellisestä voitosta ehti kulua 6013 päivää. Sosiaalisen median perusteella jokaisessa seurassaan rakastetuksi pelaajaksi noussut Huuhkajien legenda ja Ipswichissä vuosina 2003-05 pelannut Shefki Kuqi oli paikalla.
Kymppipaikan ajoittainen vieraskynäilijä, Veikkausliigan viestintäpäällikkö Mikael Erävuori saattoi myös Ipswichin kannattajana loihtia kasvoilleen hienoisen hymynkareen ennen sunnuntai-illan FC Inter-KuPS -ottelun seuraamista.
3. Bayernin ennätysten ilta
Bayern München on täysin ylivoimainen tänä syksynä Bundesliigassa. Se kaatoi lauantaina Eintracht Frankfurtin 3-0 ja Harry Kane oli taas maalintekijänä. Voiton lipuminen käsistä tai Kanen jääminen maaleitta olisivat uutisia, mutta niitä Bayern tarjosi tällä kertaa lukuisten ennätysten myötä.
Siitä tuli ensimmäinen seura Bundesliigan historiassa, joka on tehnyt kuudessa ensimmäisessä liigaottelussaan 25 maalia, Harry Kanesta taas ensimmäinen 11 maalia kuudessa ensimmäisessä ottelussaan tehnyt pelaaja.
Seuraennätystasolla Luis Diaz sivusi seurahistorian nopeimman maalin ennätystä viimeisteltyään avausmaalin jo 15 sekunnin kohdalla ja Manuel Neuer nousi Thomas Müllerin rinnalle Bayern-paidassa voitettujen otteluiden (362) määrässä.
4. Paraniko vaihtamalla?
Nottingham Forest oli ensimmäinen manageria vaihtanut seura Valioliigassa, kun Nuno Espirito Santon kiukuttelut seurajohtoa kohtaan olivat lopulta omistajataholle liikaa ja lusitaani sai mennä. Tilalle tuli täysin erilaiseen futikseen pelin perustava Ange Postecoglou.
Vastaus otsikkoon: No ei parantunut. Newcastle voitti Nottinghamin 2-0 ja Postecoglousta tuli ensimmäinen Forest-manageri sitten vuoden 1960 ja Andy Beattien, joka ei voita yhtään neljästä ensimmäisestä pelistään.
Nottingham otti Santon kolmesta ottelusta neljä pistettä, ja Postecogloun alaisuudessa on tullut neljässä ottelussa piste. Ei hyvältä näytä, vai kuinka ”Ange-mate?”
5. Paraniko lainaamalla?
Manchester United voitti, mutta ei siitä sen enempää. Benjamin Sesko teki ensimmäisen maalinsa Old Traffordilla, mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millä stadioneilla seuran muualle lainaamat pelurit onnistuivat.
Marcus Rashford teki Barcelonan maalin 1-4 -tappiossa Sevillalle. Laituri on tehnyt tai syöttänyt maalin seitsemässä peräkkäisessä ottelussa La Liigassa ja Mestareiden liigassa. Rasmus Höjlund teki Napolin voittomaalin Genoaa vastaan Serie A:ssa ja viikolla mies osui kahdesti Mestareiden liigassa Sporting Lissabonia vastaan. ManU:ssahan mies ei saanut ennen lainaansa peliaikaa minuuttiakaan.
Juutti väläytti myös hienoa huumoriaan somessa päivitettyään Instagramiin Mestareiden liigassa tekemiensä maalien jälkeen: ”Höjlund tekee kaksi maalia Mestareiden liigassa kahdesta Kevin de Bruynen syötöstä” ei ollut vuoden 2025 bingokortissani.
Lauseessa on niin monta hienoa tasoa, että ne kannattaa jokaisen pohtia mielessään ihan kaikessa rauhassa.
6. Paraneeko vaihtamalla?
Skotlannin Valioliigassakin tehtiin ennätys, jota ennätyksen tekijä ei olisi halunnut saada nimiinsä. Glasgow Rangersin päävalmentaja Russell Martin nimittäin sai seurajohdolta kengänkuvan persuksiinsa sen jälkeen, kun Rangers pelasi 1-1 Falkirkin kanssa. Martin oli pestissään neljä kuukautta, eli hänestä tuli Rangersin 153-vuotisen seurahistorian lyhytaikaisin luotsi.
Rangers on Skotlannin Valioliigassa seitsemän kierroksen jälkeen kahdeksantenta. Voittoja on liigassa vain yksi, kärkiseura Heartsiin on matkaa 11 pistettä ja Eurooppa-liigakin alkoi voitotta.
Martin oli titteliltään seuran historian ensimmäinen päävalmentaja, mutta rakenteen muuttaminen siinä, miten edustusjoukkuetta rakennetaan, johdetaan ja valmennetaan, meni ainakin ensiyritykseltään pahasti pieleen.
Oliver Antman palaa siis maajoukkuekomennukseltaan uuden pomon alaisuuteen.