Vuosi vaihtui taas kerran. Vuosi 2024 pantiin pakettiin ja 2025 käynnistyi. Samalla käynnistyi myös viime vuosien suuri viihde-show: siirtoikkuna aukesi. Siirtoikkunasta on muodostunut täysin oma sirkuksensa, jota jokainen voi seurata erilaisten välineiden kautta noin viiden viikon ajan.

Toistaiseksi vuosi 2025 ei ole tarjonnut mitään huippumehevää tähtipelaajien suhteen, paitsi ehkä Spursin tekemä maalivahtihankinta Slavia Prahasta. Muutama siirto on tapahtunut, mutta isojen vonkaleiden liikkeet ovat vielä mysteeri. Mutta eipä toteutumisella olekaan niin suurta väliä – hienointa on spekulaatio. Ja sitähän riittää jo nyt.

Englannissa siirtoikkunaa seurataan käytännössä reaaliajassa useammassakin tiedotusvälineessä. Samalla nämä seurantasivut ovat oivallinen juttuvarasto monille jalkapallosivustoille – ja miksei myös valtamedialle. Jos pitää pohtia, mistä seuraavan uutisen kirjoittaa, jotain mehevää klikkimateriaalia löytyy brittisivustoilta aina. Seuranta on tietysti levinnyt myös muihin jalkapallon suurmaihin. Samat spekulaatiot ovat käynnissä niissäkin ja eri kääntäjillä pääsee hyvin jyvälle, keitä huhutaan minnekin ja millä summalla.

Englanti näyttää spekulaatioiden mallia

Britit ovat kuitenkin suosituimmat seurattavat tietysti Valioliigan painoarvon vuoksi, mutta myös siksi, että siirtoikkunan aktiivinen seuranta on kehitetty nimenomaan Englannissa. Jotkut puskevat uutista ja ”uutista” ulos ilman sen kummempaa taustoitusta, mutta monessa paikassa julkaistut jutut kategorioidaan – huhu, neuvottelut, toteutuneet. Tietysti kaikki huipentuu sitten helmikuun alkuun, kun jopa suorissa televisiolähetyksissä seurataan siirtoikkunan loppusuoraa.

Suurimmat seurattavat ovat pelaajat, joiden oletetaan hakevan uusia haasteita tai peliaikaa. Toinen lähestymistapa on ottaa seura ja miettiä, mitä seuralta juuri nyt puuttuu. Jälkimmäisestä on hyvä esimerkki Arsenal, jolle on mediassa etsitty uutta hyökkääjää jo viime kesästä ja toinen Manchester City, jonka puolesta mediassa on päätetty, että Rodrille on löydettävä korvaaja ja heti.

Oli lähestyminen kummasta suunnasta tahansa, lukijoita riittää ja kahvin/oluen ääressä päästään erinomaisesti pohtimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mitä tekee TAA?

Tämän hetken kuumimmat aiheet ovat Cityn keskikentän lisäksi esimerkiksi Trent Alexander-Arnoldin (kuvassa) tulevaisuus. Enää ei spekulaatioissa ole kyse siitä, lähteekö TAA tämän kauden jälkeen vai ei. Lähtöä pidetään varmana. Nyt aihe pyörii suuntaan ja toiseen sen ympärillä, että saako Real ostettua hänet saman tien ja millä hinnalla.

Kaksi muutakin Liverpool-tähteä tuottavat jatkuvaa materiaalia, mutta hieman eri kulmasta. Kukaan ei oleta, että Mo Salah tai Virgil van Dijk siirtyisivät mihinkään tässä siirtoikkunassa, joten ikkunan sivussa seurataan sitä, miten jatkosopimusneuvottelut edistyvät vai edistyvätkö lainkaan.

Liverpoolin trion lisäksi otsikoissa vilahtelevat tällä hetkellä vilkkaasti Marcus Rashford, Dani Olmo ja Victor Gyökeres. ManU:n kanssa välirikossa ilmeisesti olevan Rashfordin osalta spekuloidaan uutta työnantajaa, Barcelonan finanssisotkujen vuoksi Dani Olmolle etsitään innokkaasti uutta osoitetta ja lisäksi arvotaan, milloin Gyökeres ja Ruben Amorim jatkavat yhteistyötään, tällä kertaa Old Traffordilla.

Marcus Rashford ja David de Gea
Marcus Rashfordin ura ManU:ssa lienee ohi. Kuva: All Over Press

Ainoa ruotsalaiskärki spekulaatioissa ei Gyekeres ole, sillä Newcastlen tähtihyökkääjä Alexander Isakia on myös tabloideissa siirrelty milloin mihinkin.

Kaikki kiinnostaa

Valokeilassa ovat myös nimettömämmät pelaajat, jotka pelaavat viimeistä sopimuskauttaan. Heitä liikutellaan loppukauden lainoille tai malliin loppukauden laina plus optio-tyyppisillä sopimuksilla. Puhtaita lainasopimuksia tehdään myös paljon, mutta ne jäävät usein paljon nimekkäämpien pelaajien siirtospekulaatioiden alle.

Toistaiseksi vielä lämmitellään, varsinainen vyöry on vasta edessä. Kukaan on tuskin laskenut, mikä on lopulta uutisoitujen siirtojen osumatarkkuus. Osumia tietysti tulee, kun joka puolelle sarjatulta ampuu. Mutta loppujen lopuksi ei ole kyse edes tästä – kyse on osasta viihdeteollisuutta. Urheilu tarjoaa niin mehukkaat ja loputtomat mahdollisuudet huhuihin ja ”varmoihin tietoihin”, ettei ole ihme, että siirtoikkunasta – varsinkin vuodenvaihteen – on tehty oma tuotteensa.

Näitä juttuja klikataan ja luetaan eikä ole niin väliä, kuinka moni niistä toteutuu. Kyse on tunteista – jos oman suosikkijoukkueen tietty pelaaja heitetään huhumyllyyn, monelta fanilta menee päivä pilalle. Ja päinvastoin, jos joku tietty pelaaja yhdistetään omaan suosikkijoukkueeseen, pakkanenkin tuntuu auringonpaisteelta.

Kaiken kruunaa sitten virallinen varmistus. Tai lähinnä epävirallinen. Siirtouutisten kuningas Fabrizio Romano kertoo asiat ennen kuin seurat ehtivät tai haluavat. Kun Romano iskee X-palveluun tiedon ”Here we go!”, se myös tapahtuu. Viralliset kanavat seuraavat sitten perässä.

Siirtoikkuna pähkinänkuoressa:

  • Sarjat saavat itse vaikuttaa jonkin verran siirtoikkunan kestoon
  • Englannissa siirtoikkuna on auki 1. tammikuuta päättyen 3. helmikuuta 23.00 brittiaikaa
  • Bundesliiga ja Ranskan Ligue 1 avasivat ikkunan Englannin kanssa samaan aikaan. La Liga, Serie A ja Portugalin Primeira Liga päivä myöhemmin. Näidenkin sarjojen siirtoikkuna sulkeutuu 3. helmikuuta, mutta kellonajoissa on eroja. Valioliigan
  • Turkki avaa ikkunan vasta 13. tammikuuta ja ikkuna sulkeutuu 11. helmikuuta, huomattavasti useampia sarjoja myöhemmin
  • Saudi-Arabian siirtoikkuna aukesi 1. tammikuuta, mutta se sulkeutuu jo tammikuun viimeinen päivä

Panu Markkanen