Huuhkajat sai Hollantia vastaan hirmuisen pöllytyksen Amsterdamin sunnuntai-illassa. Loppulukemat 4-0 eivät jättäneet mitään selittelyn sijaa sille, kumpi oli parempi. Suomen haaveet MM-kisoista ovat käytännössä nyt menneet.

Pohjoismaat ovat keränneet karsinnoista menestystä varsin laidasta laitaan. Kymppipaikka kertaa viikon aluksi Pohjolan maiden tilanteet.

Kaksi yli muiden

Tanska ja Norja jyräävät kovaa vauhtia kohti MM-lopputurnausta tai vähintään jatkokarsintoja. Norja johtaa omaa viiden joukkueen I-lohkoaan puhtaalla pelillä kuuden ottelun jälkeen. Yhden ottelun vähemmän pelannut Italia on kuuden pisteen päässä ja Norja voitti sen jo kerran keskinäisessä ottelussa. Norjalla on kisapaikka siis omissa käsissä, jos se voittaa seuraavassa maajoukkueikkunassa ensin Viron ja ottaa Italialta pisteenkään päätöskierroksella.

Tanskallakin kulkee. Se johtaa neljän maan C-lohkoa tasapistein Skotlannin kanssa maalieron turvin. Jäljellä on kaksi kierrosta. Tanska kohtaa lohkojumboksi jäävän Valko-Venäjän toiseksi viimeisessä ottelussa, ennen kuin päätöskierroksella ovat vastakkain juuri Tanska ja Skotlanti. Valko-Venäjän mahdollisen kaadon jälkeen sillekin riittää viimeisellä kierroksella tasapeli Skotlannista.

Sensaatio saarelta

Islannin ihmettä ihasteltiin taannoin sen selviydyttyä vuoden 2016 EM-kisoissa puolivälieriin. Seuraava tuulisilta ja pohjoisilta saarilta kasvava jalkapallotarina on Färsaarten karsintapolku.

Islanti ponnisti EM-kahdeksan joukkoon noin 400 000 asukkaan väestöstä kasvatetulla joukkueella, mutta Färsaarten asukasluku on vain noin 55 000 asukasta. Se ei ole estänyt sitä, etteikö sielläkin voitaisi pelata menestyksekästä jalkapalloa.

Färsaarten ja Gibraltarin uumoiltiin varmasti olevat viiden joukkueen L-lohkon heittopussit, mutta kun jäljellä on maasta riippuen yksi tai kaksi ottelua, on Färsaaret vain pisteen päässä jatkokarsintoihin oikeuttavasta kakkossijasta. Toki Färsaarilla on enää vain yksi ottelu jäljellä, ja se on Kroatiaa vastaan. Pisteet voivat siis olla tiukassa, vaikka Färsaaret kaatoikin Tshekin. Ja Tshekki kohtaa viimeisessä ottelussaan Gibraltarin, joten kisojen kynnykselle taitaa Färsaarten matka sittenkin loppua.

Länsinaapurissakin synkkää

Kun Suomi ei mene kisoihin, pitää lohtua hakea sieltä, mistä suomalaiset näissä hetkissä sitä hakevat: Ruotsin vaikeuksista. Sinikeltaiset ovat kolmen kierroksen jälkeen neljän maan B-lohkossa jumbona yhdellä pisteellä. Viimeisin hankala ilta oli perjantaina, kun Sveitsi voitti Ruotsin 2-0.

Sveitsi johtaa lohkoa kolmen ottelun jälkeen puhtaalla pelillä ja yhdeksällä pisteellä, sitten tulevat Kosovo 4, Slovenia 2 ja Ruotsi 1. Ruotsin kisamahdollisuudet eivät siis ole menneet, mutta karsintojen on jatkuttava maanantaina voitolla Kosovosta. Marraskuun otteluissa sen on pakko käytännössä lisäksi voittaa Sveitsi ja Slovenia. Lisäksi Sveitsi ei saisi Ruotsin kannalta menettää pisteitä otteluissa Slovenialle ja Kosovolle.

Islanti kisaa D-lohkon kakkospaikasta Ukrainan kanssa ollen sitä pisteen jäljessä lohkon kolmantena. Jos ajatellaan, että Ranska menee lohkossa menojaan puhtaalla pelillä, ja Islanti ja Ukraina kaatavat omissa otteluissaan viimeisenä olevan Azerbaidzhanin, pelataan lohkon kakkospaikasta Islannin ja Ukrainan välillä lohkon viimeisenä pelipäivänä marraskuun 16. päivänä.