Yhdysvaltain presidenttinä 1977-81 toiminut Jimmy Carter haudattiin torstaina. Hän menehtyi toissa sunnuntaina 100-vuotiaana.

Carterin presidenttikautta on muisteltu ristiriitaisin sävyin. Moni takavuosien urheilija on ollut hänelle katkera ja aivan perustellusti. Veihän Carter monilta urheilijoilta mahdollisuuden kilpailla olympiakisoissa.

Lake Placidin talviolympiakisojen aikaan helmikuussa 1980 Carter ilmoitti Yhdysvaltojen boikotoivan Moskovan 1980 kesäolympiakisoja vastatoimena Neuvostoliiton sotatoimille Afganistanissa.

Boikottiin liittyi kymmeniä muitakin maita, mutta hyötyä siitä ei lopulta ollut. Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista vasta 1988, kun sosialistinen jättivaltio oli ajautumassa taloudelliseen sekasortoon.

Urho Kekkosen hallitsema Suomi ei Moskovan kisoja boikotoinut. Sellaista eivät julkisesti ehdottaneet edes Kekkosen harvat vastustajat, Veikko Vennamo ja Georg C. Ehrnrooth.

Carterin boikottipäätös johtikin yllättäen suomalaiseen palloiluhistoriaan. Suomi kutsuttiin mukaan Moskovan olympialaisten jalkapalloturnaukseen.

Norja ja Länsi-Saksa olivat sijoittuneet karsintalohkossa Suomen edelle, mutta molemmat boikotoivat Moskovan kisoja. Suomi ei tohtinut yllättävästi kisapaikasta kieltäytyä.

Suomettuneisuudesta kertoo tylyä kieltään fakta, että Los Angelesin 1984 olympiakisojen lentopalloturnaukseen Suomelle olisi avautunut paikka Neuvostoliiton boikotoitua kisoja. Suomi ei sitä vapautunutta paikkaa hakenut.

Aiemmin Suomi oli ollut mukana olympiajalkapallossa Tukholmassa 1912, Berliinissä 1936 ja Helsingissä 1952. Niihin kisoihin Suomi pääsi mukaan ilmoittautumalla tai isäntämaana. Nyt Suomi joutui karsimaan, jäi lohkonsa jumboksi, mutta sai kuitenkin kisapaikan.

Moskovan olympiajalkapalloa Suomi pelasi Valko-Venäjällä Minskissä ja Ukrainassa Kiovassa. Taival tyssäsi alkulohkoon.

Avausottelussaan Suomi hävisi Jugoslavialle 0-2. Irakia vastaan ottelu päättyi 0-0 ja Costa Rican Suomi voitti 3-0. Irak onnistui pelaamaan Jugoslaviaa vastaan 1-1 -tasapelin ja pudotti Suomen sillä jatkosta.

Moskovan olympialaiset ovat olympialaisten historiassa absurdiudessa omaa luokkaansa. Toki Neuvostoliittokin oli varsin absurdi valtio.

Komean uran urheilutoimittajana tehnyt Arto Teronen oli paikan päällä Kiovassa. Hän on muistellut absurdeja kisoja Yleisradion nettisivuilla seuraavasti:

”Kiovassa muuten asuttiin ehkä noin 2000 huoneen hotellissa, joka oli varattu medialle. Illalla syömässä aika isossa salissa meitä oli kaksi costaricalaista toimittajaa valvojineen toisessa ja minä, radioon tehnyt Lammin Matti ja avustava neuvostomies toisessa pöydässä. Muissa kenties sadassa tai kahdessa pöydässä ei ollut ketään, kuten ei koko hotellissa. Jollain lailla jäi mieleen. Etenkin kun valvojamme oli mukava mies, joka kertoi olleensa aikaisemmin neuvostoliittolaisen risteilyaluksen perämiehenä Karibialla.”

Vuonna 1980 olympiajalkapalloon ei hyväksytty ammattilaisia, jotka olivat pelanneet EM- tai MM-karsintaotteluissa. Suomella ei siihen aikaan kovan luokan ammattilaisia toki montaa ollut. Tuohon aikaan oli myös erillinen amatöörien olympiajoukkue, niin sanottu Suomen b-maajoukkue, josta Moskovan kisojen joukkue muodostettiin.

Muutama Suomen olympiapelaaja pelasi sittemmin merkittävän uran ulkomailla ammattilaisena. Maalivahti Olli Isoaho pelasi Bundesliigassa. Aki Lahtinen muistetaan puolestaan Englannin liigasta Notts Countysta.

Suomen vastustajajoukkueissa oli pelaajia, jotka myöhemmin nähtiin MM-kisoissa. Jugoslavian joukkueessa 1982 ja 1990, Irakin joukkueessa 1986 ja Ruotsia nöyryyttäneessä Costa Rican joukkueessa 1990. Suomi siis voitti Costa Rican.

Moskovan kisojen jälkeen Suomen jalkapallojoukkue unohdettiin nopeasti. Boikottikisat ja suomettuminen varmasti vaikuttivat asiaan. Toisaalta jalkapalloa ei 1980-luvun Suomessa muutenkaan paljoa arvostettu.

Vuonna 1980 Suomessa seurattiin olympialaisissa lähinnä yleisurheilua. Jalkapallomaajoukkueen esiintyminen kisoissa jäi Suomessa vähälle huomiolle.

Suomen pelejä ei näytetty suorina tv-lähetyksinä. Jos Huuhkajat tai Helmarit olisi 2020-luvun olympialaisissa mukana, menisi miljoonan tv-katsojan raja Suomessa varmasti rikki.

Palloliitto teki viimein 2022 Kansojen liigan Montenegro-ottelun tauolla hienon eleen järjestämällä neljän vuosikymmenen takaiselle olympiajoukkueelle kunnianosoituksen. Tosin liian myöhään, koska kaikki pelaajat eivät olleet enää hengissä.

Tällä hetkellä näyttää epätodennäköiseltä, että Suomi voisi selviytyä jalkapallon olympiaturnaukseen. Jimmy Carter toikin suomalaiseen jalkapallohistoriaan erikoisen tilastopoikkeaman, josta hän itse tuskin oli tietoinen.

Suomen jalkapallomaajoukkue Moskovan olympiakisoissa 1980:

Olli Isoaho, Aki Lahtinen, Juha Helin, Kari Virtanen, Ari Heikkinen, Hannu Turunen, Juha Dahllund, Vesa Pulliainen, Juhani Himanka, Ari Tissari, Jouko Alila, Jouko Kataja, Teuvo Vilen, Raimo Kuuluvainen, Jouko Soini, Tomi Jalo, Juha Rissanen.

Otto Palojärvi